Suomalaisten digiosaaminen on ollut kansainvälisestikin vertailtuna jo pidemmän aikaa huippuluokkaa. Onnea meille! Havaintojemme mukaan olemassa olevia digitaitoja tärkeämpää on kuitenkin se, kuinka valmiita olemme soveltamaan osaamistamme ja kehittämään sitä. Vaikka tätä ei varsinaisesti DESI-indeksissä mitata, on se tekijä, joka voi yhtäkkiä ja yllättäen keikauttaa meidät pois digiosaamisen aallonharjalta. Siksi väitän, että juuri tähän meidän tulisi nyt keskittyä.
Olemme tänä vuonna tutkineet suomalaisten digiosaamista ja sitä, mikä saa ihmiset opettelemaan uusia digitaitoja. Tutkimustulokset on julkaistu osana Digitaitoraporttia, joka tarkistelee kansalaisten, yritysten ja yhteisöjen digitalisoitumista sekä digitalisaatioon ja digiosaamiseen liittyviä kokemuksia. Yksi tärkeimmistä havainnoistamme on mielestäni se, että ilman kykyä oppia uutta, me emme tule pysymään kehityksessä mukana. Samaan aikaan olemme kuitenkin huomanneet, että uuden oppiminen on harvoin kiinni pelkästään yksilöstä.
Digirohkeus on ympäristön, ihmisen ja laitteiden summa
Osana tutkimusta haastattelimme henkilöitä, jotka kertoivat, että eivät oikein pidä digistä, eivätkä ole digilaitteiden kanssa hyviä. Jotkut haastateltavat sanoivat ihan suoraan, että "mulla nyt vain on tällainen huono asenne tähän". Haastatteluiden edetessä kuitenkin selvisi, että itse asiassa henkilö olikin varsin tottunut digin käyttäjä, esimerkiksi bussilippujen lataamista puhelimeen ei vain pidetty diginä – kyse oli tavallisesta arjen asiasta.
Mistä "huono asenne" sitten kumpuaa? Monesti taustalla oli epäonnistumisen kokemuksia, jotka saattoivat olla peräisin kymmenien vuosien takaa. Yksi ei ollut kouluaikana ollut hyvä matematiikassa, toinen piti omana asenneongelmanaan sitä, että työpaikalla käytössä olleet laitteet hidastivat työntekoa. Toisinaan virheiden välttäminen esti uusien taitojen opettelun. Ja apua, sitä ei välttämättä haluttu kysyä, koska se se vasta noloa olisikin ollut.
Omien taitojen ja esimerkiksi digitaalisen palvelun puutteiden eroja ei aina osattu hahmottaa. Jokainen meistä on varmasti törmännyt maton alta vetäviin digilogiikkakatastrofeihin, jotka saavat etevänkin käyttäjän otsasuonen pullottamaan. Jos kyse on ensitreffeistä digin kanssa, on varsin todennäköistä ettei se suhde kestä alkua pidemmälle.
Jokainen voi auttaa
Mitä me voimme sitten tehdä? Ainakin olla rohkaisevia, auttaa ja ymmärtää. Valtaosaa suomalaisista motivoi digin käytössä se hyöty, jonka siitä arjessa saa. Nämä henkilöt ovat myös sellaisia, jotka tyypillisesti kaipaavat apua ja tukea uusia taitoja harjoitellessaan. Tässä me jokainen voimme kantaa oman kortemme kekoon, kannustavasti ja turvallisesti.
Joskus kyse on pienistä asioista. Siitä, että lasten temppujumpan pukukopissa näytät kanssavanhemmalle, miten gmailin saa käyttöön ja rohkaiset kysymään apua, jos tuntuu epävarmalta. Tai se, että ihmettelet yhdessä kaverin kanssa sitä, että onko puhelimeen tullut tekstiviesti oikeasti Postilta vai onko kyse tietojenkalastelusta. Ja se, että hyväksyt myös heidät, jotka vapaaehtoisesti ovat valinneet olla digin ulkopuolella.
En ole itse minkään lajin osaaja, mutta suvaitsenette tähän loppuun vielä kömpelön vertauskuvan: Huippupelaajia tarvitaan aina, mutta loppujen lopuksi yhteiskunnan digitalisaatiossa on kyse joukkuelajista.
Henriikka Eloluoto
Henriikka Eloluoto työskentelee Digi- ja väestötietovirastossa Digituen kehittämisen tehtävissä.
