Digi- ja väestötietoviraston keskeisimmät hankkeet
Digi- ja väestötietovirastolla on keskeinen rooli useissa digitalisaatiota edistävissä hankkeissa. Tälle sivulle olemme koonneet keskeisimpiä hankkeita, joissa olemme mukana.
Hanke-esittelyt
Hankkeen tavoitteena on helpottaa omaisten asiointia raskaassa elämäntilanteessa digitalisoimalla kuolinpesän hoidon ja perukirjan laatimisen palveluja sekä lisäämällä automaatiota. Tämä koskee niin kuolinpesien osakkaita kuin kuolinpesien asioita hoitavia viranomaisia ja yrityksiä.
Digi- ja väestötietovirasto rakentaa suomalaisten käyttöön digitaalisen identiteettilompakon.
Hankkeen taustalla on tarve taata kansalaisten mahdollisuudet asioida sähköisesti kaikissa julkisen hallinnon palveluissa. Hankkeen tavoitteina on Digi- ja väestötietoviraston henkilöasiakkaiden
- asioinnin sähköistäminen
- palveluihin liittyvän asianhallinnan sähköistäminen.
Tässä oikeusturvahankkeessa keskitytään asiakasneuvontakanavien sähköistämiseen, holhoustoimen sekä perhe- ja perintöoikeudellisten palveluiden sähköistämiseen ja yhteisen asianhallintaratkaisun kehittämiseen.
Hanke käynnistyy 1.1.2022 ja päättyy 31.8.2025. Hankkeen johtajana toimii Tom Marsti.
Lisätiedot: Tom Marsti, johtaja, Digi- ja väestötietovirasto, [email protected], puh. 0295 536 006
GEN-teknologian uudistamisprojekti on käynnissä oleva projekti Digi- ja väestötietovirastossa. Projektin tavoitteena on päivittää väestötietojärjestelmän henkilötietojen ylläpidon palveluita ja korvata vanhentuvaa teknologiaa.
Projektin päätavoitteena on varmistaa väestötietojärjestelmän (VTJ) elinkaaren jatkuvuus. Tämä saavutetaan korvaamalla vanhat VTJ-sovellukset ajanmukaisella teknologialla ja rajapinnat uusilla reaaliaikaisilla, pääasiassa JSON/REST-teknologialla toteutetuilla ratkaisuilla. Tämä prosessi sisältää kotimaisten ja ulkomaisten elämäntapahtumien rekisteröinnin, muutostietopalveluiden uudistamisen, sekä muuttojen ja osoitetietojen käsittelyn parantamisen.
Projekti käynnistyi 2021 ja päättyy 31.12.2025. Projektipäällikkönä toimii Tuija Leivo-Rintakorpi.
Lisätiedot: Tuija Leivo-Rintakorpi, erityisasiantuntija, Digi- ja väestötietovirasto, [email protected], puh. 0295 53 5257
Uutiset ja tiedotteet hankkeista
- 11.11.2025 — Käyttääkö organisaationne Suomi.fi-viestejä? Siirtymä Suomi.fi-viestien REST-rajapintaan pitää tehdä vuoden 2026 aikana
- 11.11.2025 — Asioitko toisen henkilön tai yrityksen puolesta? Tee nämä muutokset Suomi.fi-viesteissä vuoden 2025 aikana!
- 17.10.2025 — Sidosryhmien ääni kuuluu kuolinpesän osakasrekisterin kehitystyössä
- 17.10.2025 — Sujuvampaa asiointia kuolinpesän puolesta Suomi.fi-valtuuksien avulla
- 10.10.2025 — Viranomaisposti muuttuu vuonna 2026 digitaaliseksi – Viestintämateriaalia tarjolla julkisen hallinnon organisaatioille
- 9.10.2025 — Tule tutustumaan Suomi.fi-viesteihin ja kuulemaan ensisijaisesti digitaalisista viranomaisviesteistä!
- 9.10.2025 — Viranomaisposti saapuu vuoden 2026 alusta ensisijaisesti sähköisesti – muutos koskee noin kahta miljoonaa henkilöä
- 8.10.2025 — Digitaalinen identiteettilompakko tuo sujuvuutta ja tietoturvaa suomalaisten arkeen – uusi sovellus käyttöön vuoden 2026 lopussa
- 8.9.2025 — Suomi siirtyy vuonna 2026 digitaaliseen viranomaisviestintään – Tule kuulemaan, mitä asia tarkoittaa hyvinvointialueille!
- 25.8.2025 — Kaipaako organisaationne tukea Suomi.fi-viestien käyttöönottoon? – Tulkaa mukaan Suomi.fi-viestien tukiklinikoille syksyllä 2025