Digitukiteko-tunnustus 2023


Ensimmäinen Digitukiteko-tunnustus jaettiin Digitaitoviikolla perjantaina 12.5.2023 Helsingissä, Helsingin yliopiston Tiedekulmalla. 

Tunnustuksen saajan valitsi digituen ja digiosaamisen ammattilaisista muodostuva vuosittain vaihtuva raati. 

Digitukiteko-tunnustuksen raati vuonna 2023 

  • Tiina Etelämäki, johtava asiantuntija, Vanhustyön keskusliitto
  • Artem Kuosti, projektipäällikkö, Moniheli ry
  • Hanna Niemi-Hugaerts, toiminnanjohtaja, Tieke ry
  • Leena Nyman, asiantuntija, Elinkeinoelämän keskusliitto 
  • Sami Tantarinmäki, erityisasiantuntija, Maa- ja metsätalousministeriö
  • Satu Timperi, hankepäällikkö, Kehitysvammatuki 57 ry
     

Digitukiteko-tunnustuksen 2023 piirteet

Tällainen oli tunnustuksen arvoinen digitukiteko vuonna 2023:

  • Tunnustuksen saaja on toiminnallaan kehittänyt digituen tai digiosaamisen sisältöjä asiakaslähtöisesti ja oivaltavasti. 
  • Tunnustuksen saajan ansiosta digitukea tarvitsevien ihmisten on helpompi toimia ja osallistua digitaaliseen yhteiskuntaan. 
  • Vuosittain vaihtuva kriteeri on tänä vuonna digirohkeus: tunnustuksen saaja on omassa työssään toiminut digirohkeasti. Digirohkeuden mahdollistavat opettelun salliva toimintaympäristö, positiiviset kokemukset omasta kyvystä oppia ja osata, palveluiden ja laitteiden ihmislähtöisyys sekä avun saaminen nopeasti ja ymmärtäväisesti.
  • Tunnustuksen voi saada yksittäinen henkilö, työryhmä, organisaatio tai hanke.
     

Kenestä vuoden 2023 Digitukiteko-tunnustuksen saaja? 

Otimme vastaan ehdotuksia Digitukiteko-tunnustuksen saajaksi 10.3 - 14.4.2023 ja saimmekin huikeat 31 ehdotusta ympäri Suomea!

Ehdotusten määrä ja monimuotoisuus olivat Digitukiteko-tunnustuksen valitsijaraadille iloinen yllätys. Ne kuvastavat digituen tarvetta, tarjontaa ja digitaalista yhteiskuntaa mielenkiintoisella ja ajankohtaisella tavalla. Digirohkeuden tärkeys digituen antamisessa nousi vahvasti esiin ehdotuksissa. 

Digitukiteko-tunnustuksen voittajaksi julkistettiin Suomen kuurosokeat ry:n tuottama etätukipalvelu. Lisäksi kunniamaininnalla palkittiin Vanhusten Turva -säätiön Ikääntyvien laitelainaamo ja Oulun Kehitysvammaisten Tuki ry:n Verkko haltuun -hanke.

Lue lisää tiedotteestamme Vuoden Digitukiteko-tunnustus 2023 Suomen kuurosokeiden etätukipalvelulle

Kaikki ehdokkaat on listattu alle jaoteltuna viiteen eri ryhmään: hankkeet, henkilöt ja tiimit, oppi- ja tukimateriaalit, toimintamallit sekä viestintä ja yhteisöt.
 

Hankkeet 

  • DigiHelppi-hanke, Limingan, Tyrnävän ja Utajärven yhteiskehittämishanke. Hankkeen työntekijöitä Heidi Niemelä ja Nea Tuomaala.
  • Digiosallisuuden ja digirohkeuden kasvattaminen erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden keskuudessa hauskalla ja positiivisella tavalla, Arki digittää -hanke Honkalampisäätiö.
  • Digitaidot osallisuuden ja yhteisöllisyyden tukena, kohderyhmänä kehitysvammaiset ja heidän lähiverkosto. Oulun Kehitysvammaisten Tuki ry:n Verkko haltuun –hanke.
  • Mennään verkkoon -hanke, Liikehäiriösairauksien liitto.
  • Osallisuuden ja työllisyyden parantaminen työttömien työnhakijoiden digitaitokoulutuksilla. Helsingin kaupungin työllisyyspalvelut, Digityöelämää-hanke.
  • Pehmeä valmennusote digiperustaitojen valmennuksessa, Yhdessä oppien digitaidot haltuun -hanke, Live-säätiö.
  • Tuetaan toisiamme -digiryhmä. Liikehäiriösairaille ja heidän läheisilleen suunnattu vertaisryhmä.
     

Henkilöt ja tiimit

  • Aki Ruuskanen, digitukija, Jelppiaku. 
  • Ari Hevonkoski, digitukija, Kengännumeroa ei tarvitse vaihtaa.
  • Digiduunarit Mikko Ruuskanen, Oulu-opiston palveluohjaaja ja Mika Suoperä, Pudasjärven kaupungin suunnittelija.
  • Tiina Brunell, Savonetin toiminnanjohtaja, Tartu verkkoon.
  • Työelämän digitaidot kuntoon -hankkeen kouluttajat.  KVS-säätiö ja Etelä-Helsingin kansalaisopisto: Seija Purhonen, Marja Juhola ja Kaisa Välivehmas; Opintokeskus Sivis: Anu Törrö, Ville Särkelä ja Tiina Tanskanen-Kudjoi; Marttaliiton kolme piiriä (Etelä-Karjala, Häme ja Uusimaa): Olga Aula, Katri Pellikka, Jaana Lehrbäck, Kati Koskela, Enni Tuuliainen ja Tuija Kokkonen.
  • Yuri Kitaba, Monikulttuurinen Digitukija DigiUp-hanke, Moniheli ry.
     

Oppi- ja tukimateriaalit 

  • Puhelimen pomoksi -tietokirjakokonaisuus, Aino-Mari Tuuri (Tammi).
  • Ylen Digitreenit-verkkokokonaisuus. Yle Oppimisen toimitus.
     

Toimintamallit

  • Asiaa ja yhdessäoloa, Tampereen seudun Näkövammaiset ry.
  • Digikaveri, Kuuloliitto.
  • Digilähettiläät, Lahden kaupunki.
  • Digitukea ikääntyville, Jyväskylän Ikääntyvien yliopisto.
  • Hailuodon Digituki, Hailuodon kunnan digitukineuvoja Jere Kangas.
  • Ikääntyvien Laitelainaamo, Vanhusten Turva säätiö.
  • Ilmainen Verkkopuoti, Digi-paja. Lahden Diakonialaitos ja LAB-ammattikorkeakoulu).
  • Kuurosokeiden etätuki, Suomen Kuurosokeat ry/ ICT-palvelut.
  • Mukanetti ry:n toiminta, toiminnanjohtaja Eija-Riitta Kortesluoma.
  • SeniorSurfin etädigitukipalvelu, Vanhustyön keskusliiton SeniorSurf-toiminta.
  • Stödchatten Ärligt talat är unik i sitt slag och erbjuder kostnadsfritt och anonymt stöd av psykologer och övriga sakkunniga online för unga och unga vuxna i frågor om psykisk ohälsa m.m., Föreningen Luckans stödchatt Ärligt talat.
  • Tartu Digiin -kiertue, Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite.
  • Vantaalla digituki ei ole mörkö, Vantaan kaupungin digitukitiimi.
     

Viestintä ja yhteisöt

  • Digitukisymboli, SeniorSurf ja Laurea AMK.
  • Mimmit koodaa yhteisö tukee juniorien kehittymistä senioriosaajiksi IT-alalla.
    "Ilman junnuja ei oo sennuja!", Mimmit koodaa, Milja Köpsi.
  • Yle Digitreenit Facebook-ryhmä, Yle Oppimisen toimitus ja Katja Solla.