Tukea kunnille digituen järjestämiseen
Digituki edistää kuntalaisten yhdenvertaisia mahdollisuuksia osallistua digitaalisen yhteiskunnan toimintaan tasaveroisesti. Lisäksi digituki auttaa kuntaa hyödyntämään paremmin digitalisaation mahdollisuuksia.
Kunnat järjestävät digitukea sekä osana kunnan muita työtehtäviä että erillisenä palveluna.
Tukea digitaitojen kehittämiseen tarvitsevat:
- kunnan asukkaat,
- paikalliset yritykset ja yhteisöt,
- kunnan omat työntekijät
- kunnan luottamushenkilöt
Samanaikaisesti suuri osa näistä tahoista myös antaa digitukea. Kunnissa on erilaisia digituen järjestämisen malleja. Niissä digituen koordinointivastuu on määritelty joko yhdelle tai useammalle toimialalle riippuen kunnan rakenteesta ja koosta.
Asiantuntijatuki kunnille digituen kehittämiseksiDigi- ja väestötietovirasto tarjoaa asiantuntijatukea kunnille digituen järjestämiseksi. Sen tavoitteena on vahvistaa organisaation ja tuen antajien osaamista. Opastamme digituen järjestämisessä ja jaamme hyviä käytäntöjä digituen toteuttamisesta. |
Vinkkejä kuntien digituen organisointiin -verkkokoulutus
Tässä koulutuksessa saat tietoa siitä, miksi digitalisaatiota ja digitukea kannattaa kehittää. Lisäksi saat vinkkejä, miten digitukea voi omassa kunnassa järjestää.
Tässä koulutuksessa opit ymmärtämään:
- digitalisaation merkityksen osana kunnan ja kuntalaisten arkea.
- miksi suuri osa kunnan työntekijöistä antaa ja samanaikaisesti tarvitsee digitukea.
- miksi digitukea täytyy koordinoida.
- erilaisia tapoja järjestää digitukea.
Koulutuksen kesto: 30-60 min
Digituen oppimispiiri kunnille
Oppimispiiri on yhdessä oppimisen muoto, jossa joukko samasta aiheesta kiinnostuneita kokoontuu yhteen keskustelemaan oivalluksistaan, kokemuksistaan ja oppimastaan.
Digituen kunnille suunnatussa oppimispiirissä
- jaamme ja syvennämme osaamista digituen järjestämisestä kunnissa
- opimme yhdessä oppimispiirin suunnittelusta, toteuttamisesta ja fasilitoinnista
- kehitämme toimintamalleja kuntien digitukiverkostolle
Oppimispiiri kokoontuu Teamsissa kolme kertaa kevätkaudella ja kolme kertaa syyskaudella.
Oppimispiiri on tällä hetkellä täynnä, mutta voit ilmoittautua mukaan jonotuslistalle sähköpostilla [email protected].
Digituen antajien osaamisen kehittäminen
Olemme tuottaneet käyttöönne materiaalia digituen antamisen tilanteisiin. Voit käyttää materiaaleja koulutuksia pitäessäsi tai itsenäisesti oman osaamisen kehittämisen tueksi:
Webinaaritallenteet
Alle olemme poimineet joitakin kuntia käsitteleviä kiinnostavien webinaaritallenteita.
Taitoja tuen antajalle -webinaari: Digituen löydettävyys ja palvelutietovarannon mahdollisuudet (25.8.2022) >
Tässä webinaarissa kuulet kunnan ja järjestön edustajien kertomia käytännön esimerkkejä siitä, miten Suomi.fi-palvelutietovarantoa on hyödynnetty digituesta viestimisessä.
Osallistujat pääsevät myös keskustelemaan ja vaihtamaan omia kokemuksiaan hyvistä käytännöistä koskien digituen löydettävyyttä.
Webinaarin kesto: 31 min 05 sek
Kenelle: Webinaari on suunnattu kaikille digituen antajille ja kehittäjille.
Taitoja tuen antajalle -webinaari: Digituki kunnissa - erilaisia kuntia, erilaisia toimintatapoja (24.3.2022) >
Kunnat ovat keskenään erilaisia niin kooltaan kuin organisoitumiseltaan. Yhtä kaikille sopivaa mallia digituen järjestämiseenkään ei ole. Mutta mitä kunnan digituki on - tai mitä se voisi olla?
Tilaisuudessa esittelemme, millaista osaamista ja ymmärrystä kunnat tarvitsevat digituen järjestämiseen, ja miten Digi- ja väestötietoviraston digituki vastaa näihin tarpeisiin. Kuulemme myös kolmen erilaisen kunnan esimerkit, miten heidän kunnassaan digituki on järjestetty.
Webinaarin kesto: 1 h 26 min
Kenelle: Webinaari on suunnattu ensisijaisesti kuntien digituen kehittäjille ja digituen antajille.
Digituen verkostotapahtuma: Vinkkejä kunnan digituen kehittämiseen ja organisointiin (10.3.2022) >
Kunnissa järjestetään digitukea monin tavoin; osana työntekijöiden työtehtäviä, erillisenä palveluna ja yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Tukea digitaitojen kehittämiseen tarvitsevat kunnan asukkaat, paikalliset yritykset ja yhteisöt, kunnan omat työntekijät ja luottamushenkilöt. Samanaikaisesti suuri osa myös antaa digitukea.
Webinaarin kesto: 2 h 02 min
Kenelle: Webinaari on suunnattu kensisijaisesti kuntien digituen kehittäjille ja digituen antajille.
Mitä pidät uusista verkkosivuistamme?
Digituen verkkosivut ovat uudistuneet joulukuussa 2022. Kuulisimme mielellämme ajatuksiasi siitä, miten onnistuimme.
- Palvelut henkilöasiakkaille
- Henkilöasiakkaiden käsittelyajat
- Avioliitto ja parisuhde
- Lapsen saaminen ja adoptio
- Nimiasiat
- Muutto
- Edunvalvonta ja toisen asioiden hoitaminen
- Ulkomailla tapahtuneet elämänmuutokset
- Ilmoitus muutosta ulkomailla
- Ulkomailla syntynyt lapsi
- Ulkomailla solmittu avioliitto
- Ulkomailla rekisteröity parisuhde
- Ulkomailla myönnetty avioero
- Ulkomailla muuttunut nimi
- Ulkomailla vahvistettu sukupuoli
- Ulkomailla tapahtunut kuolema
- Kansalaisuuden rekisteröiminen
- Suomen kansalaisuuden säilyttäminen
- Laillistamisohje
- Ulkomaisten asiakirjojen toimittaminen
- Ulkomaalaisena Suomessa
- Tarkasta omat henkilötietosi
- Todistukset väestötietojärjestelmästä
- Henkilötiedot väestötietojärjestelmässä
- Kuolema ja perunkirjoitus
- Vaalit ja äänioikeus
- Kansalaisaloite
- Lahjailmoituksen rekisteröinti
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Kansalaisvarmenne ja sähköinen henkilöllisyys
- Digituki kansalaisille
- Suomi.fi-verkkopalvelu
- Kaikki lomakkeet
- Avoin data
- Palvelut organisaatioasiakkaille
- Varmenteet ja kortit
- Väestötietopalvelut
- Julkishallinnon poiminta- ja päivityspalvelu
- Päivityspalvelut yrityksille ja yhteisöille
- VTJ-muutosrajapinta
- Muutostietopalvelu
- VTJkysely-rajapinta
- VTJkysely-selainsovellus
- Asukasluettelopoiminnat isännöinti- ja huoltoyrityksille
- Henkilön perustiedot -poiminta kunnille
- Henkilötunnuksen uudistaminen
- Väestötietojen käytön edellytykset
- Väestötietojärjestelmän ylläpito
- Maistraattirekisterien hakupalvelut
- Otteet rekistereistä
- Digiturvapalvelut
- Digituki
- Digitaalisen henkilöllisyyden uudistus
- Suomi.fi-palvelut
- Digitalisaatiota edistävät palvelut
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Vihkimisoikeus
- Ohjeet hyvinvointialueille
- Finnish Authenticator -tunnistuspalvelu
- Avoin data
- Verkkoasiointi
- Tietoa virastosta