Hyppää sisältöön

Digipelokkuus

Digipelokas ihminen pelkää käyttää digitaalisia laitteita. Syynä voi olla tiedon ja osaamisen puute, ympäristön esiintuomat uhkakuvat tai kokemuksista syntyvä pelko.

Kokemukset mistä tahansa tietoteknisestä asiasta voivat aiheuttaa digipelokkuutta. Voit kuulla epämääräisesti jostakin lähteestä, että digiasiat ovat vaarallisia. Koko digi ei siten kiinnosta tippaakaan.

Digipelokkuuden taustalla on usein pelko siitä, että tekee jotain väärää tai peruuttamatonta. Julkisuudessa nostetaan lähes päivittäin esille erilaisia sähköiseen asiointiin ja digitaalisuuteen liittyviä digiturvallisuuteen liittyviä uutisia ja vinkkejä. Varoitetaan antamasta henkilötietoja tai vastaamasta puhelimeen tulleisiin sähköposteihin tai kyselyihin. Monesti digiturvallisuutta korostetaan jopa liiaksi, niin että se lisää pelkoja. Pelokkuus vain kasvaa, kun tähän vielä liitetään heikot taidot ja tiedot digiasioissa.

Laitteet ja ohjelmistot ovat myös arvokkaita. Ne voivat olla ikäihmisiselle merkittävä taloudellinen hankinta, jonka pelätään menevän rikki, jos laitetta ei osaa käyttää oikein. Siksi on tärkeää, että kokematonta käyttäjää voidaan rohkaista kokeilemaan ja käyttämään laitteita. Vertaisohjaaja tai ystävien tuki on näissä tilanteissa huomattu toimivaksi.

Pelokkuutta voi aiheuttaa myös erilaiset fysiologiset syyt ja sairaudet. Pelon kokemus ei liity henkilön ikään eikä sukupuoleen. Pelokkuuden havaitseminen on haastavaa, koska sen aiheuttaja on hyvin usein täysin muu syy kuin digiasiat.

Digipelokkuutta aiheuttavat ikäihmisille seuraavat asiat: 

  1. Digiturvallisuus
  2. Motivaatio ja asenne
  3. Virheiden pelko
  4. Kokemattomuus
  5. Fysiologiset syyt

Mitä digitukijalta edellytetään?

Ohjattu digituki lisää ikäihmisten sosiaalisia suhteita

Ikäihmiset hakeutuvat mieluiten saamaan henkilökohtaista digitukea, jossa heillä on mahdollisuus tavata muita ihmisiä. Sosiaaliset suhteet ja sosiaaliset hyödyt ovatkin osittain yksi motivaattori miksi ikäihmiset hakeutuvat digituen pariin.

Digitukijan on tärkeä kiinnittää huomiota turvalliseen toimintaan ja selkeään kieleen. Myös asiakkaan yksilöllisen toimintakyvyn vaikutukset digin käyttöön ja oppimiseen on huomioitava. 

Ikäihmisten kanssa toimivan digitukijan on hyvä hallita seuraavia taitoja:

Katso myös:

Mitä pidät verkkosivuistamme?

Kuulisimme mielellämme ajatuksiasi. 

Kysy, ehdota tai anna palautetta


Kehittämällä digitukea varmistamme, että omannäköinen digitaalinen arki kuuluu jokaiselle!


 

 

Suomen väkiluku 5 648 011