Vihkiminen

Vihkiminen voi olla siviilivihkiminen tai kirkollinen. Siviilivihkimisiä teemme me sekä käräjäoikeus. Kirkollisia vihkimisiä tekevät evankelis-luterilainen ja ortodoksinen kirkko sekä tietyt rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat.

Vihkimistilaisuus

Me voimme vihkiä teidät viraston tiloissa virka-aikana tai haluamassanne juhlapaikassa virka-ajan ulkopuolella.

Vihimme samaa tai eri sukupuolta olevat puolisot avioliittoon palvelupaikassamme eli maistraatissa avioliittoasetuksen vihkikaavan mukaisesti. Vihkijänä on henkikirjoittaja tai julkinen notaari.

Molempien puolisoiden on oltava henkilökohtaisesti paikalla vihkitoimituksessa, samoin kuin vähintään kahden 15 vuotta täyttäneen todistajan. Todistajat voivat olla lähisukulaisia.

Lue lisää vihkitiloistamme.

Vihkiminen juhlapaikassa

Juhlapaikassa virka-ajan ulkopuolella vihkiminen maksaa 250 euroa + vihkijän matkakulut. Ehdottakaa teille sopivaa aikaa ja paikkaa lähettämällä meille viestiä osoitteeseen vihkiminen@dvv.fi.

Toimikaa näin

  1. Pyytäkää avioliiton esteiden tutkinta ennen vihkimistä. Todistus on voimassa 4 kk antopäivästä.

    Tarkista käsittelyajat sivuiltamme.

    Pyydä esteiden tutkintaaLinkki toiselle sivustolleyja-external-link-opens-in-a-new-tab.

  2. Varatkaa vihkimiselle aika

    Voitte varata vihkimisen virka-aikana ajanvarauksesta enintään kuuden kuukauden päähän. Voitte varata ajan myös puhelimitse tai sähköpostitse.

    Palvelupaikoissamme ei vihitä joka päivä, vaan vihkimiset on keskitetty tietyille päiville. Tietoa palvelupaikkojen vihkipäivistä ja vihkitiloista löydät verkkosivuiltamme.

    Jos haluatte vihkimisen virka-ajan ulkopuolella, lähettäkää meille alla oleva lomake tai vapaamuotoinen pyyntö sähköpostitse osoitteeseen vihkiminen@dvv.fi

  3. Saapukaa vihkitilaisuuteen henkilökohtaisesti

    Muistakaa ottaa mukaan  

    • voimassa olevat henkilöllisyystodistuksenne 
    • avioliiton esteiden tutkintatodistus silloin kun tutkinnan on tehnyt seurakunta 
    • kaksi vähintään 15-vuotiasta todistajaa. 

  4. Avioliiton ja sukunimen rekisteröinti

    Rekisteröimme meillä, käräjäoikeudessa ja rekisteröidyssä uskonnollisessa yhdyskunnassa solmitut avioliitot ja sukunimenmuutokset väestötietojärjestelmään vihkijän tekemän ilmoituksen perusteella. Kirkollisissa vihkimisissä evankelis-luterilainen ja ortodoksinen kirkko hoitavat rekisteröinnin itse. Kysykää rekisteröinneistä suoraan seurakunnalta, jos teidät on vihitty kirkossa.

Hinta

Virka-aikana (arkisin klo 9.00–16.15) palvelupaikassamme suoritettava vihkiminen on maksutonta. 

Virka-ajan ulkopuolella vihkiminen maksaa 250 €. Lisäksi peritään vihkijän matkakustannukset vihkipaikalle. 

Virka-aikana vihkiminen muualla kuin palvelupaikassamme maksaa 150 €. Lisäksi peritään vihkijän matkakustannukset vihkipaikalle. Huomatkaa, että suurimmassa osassa palvelupaikoista ei ole mahdollista järjestää vihkijää virka-aikana viraston ulkopuolelle. 

Saat erillisen laskun, kun asiasi on käsitelty.

Lähetämme laskun ensisijaisesti Suomi.fi-viesteihinLinkki toiselle sivustolleyja-external-link-opens-in-a-new-tab ja toissijaisesti OmaPosti-palveluun. Postitamme laskun vain silloin, jos sinulla ei ole näistä kumpaakaan palvelua käytössä.

Usein kysyttyä

Käsittelyaika

  • Avioliiton esteiden tutkinta kestää 2–3 viikkoa.
  • Jos toinen puolisoista on ulkomaalainen, 2–3 viikkoa.
  • Todistus ulkomailla tapahtuvaa vihkimistä varten, 3-4 viikkoa.

Yhteystietomme

Sähköposti

Käytä sähköpostin lähettämiseen DVV:n turvapostiaLinkki toiselle sivustolleyja-external-link-opens-in-a-new-tab, jotta tietosi liikkuvat salatusti. Valitse turvapostissa vastaanottajaksi vihkiminen@dvv.fiyja-external-link-opens-in-a-new-tab

Lähetä sähköposti turvapostinaLinkki toiselle sivustolle, Avautuu uudessa välilehdessäyja-external-link-opens-in-a-new-tab

Puhelin

Neuvonnan puhelinnumero on 0295 536 244.

Palveluajat: ma–pe 9–15

Postiosoite 

Digi- ja väestötietovirasto, PL 1003, 00531 Helsinki

Palvelupaikat 

Digi- ja väestötietoviraston palvelupaikkojen osoitteet