Työkyvyn digiopas

Digi- ja väestötietovirasto tekee yhteistyössä laajan asiantuntijajoukon kanssa työkyvyn digiopasta työpaikoille. Oppaan avulla työnantajat ja esihenkilöt löytävät helpommin sisältöjä, palveluita ja työvälineitä, joiden avulla he voivat edistää työhyvinvointia ja ennaltaehkäistä työkykyyn liittyviä ongelmia. Opas on julkaistu Suomi.fissä toukokuussa 2024.  

Suomi.fin Työkyvyn tukeminen työpaikalla -opas

Työkyvyn tukeminen -työpaikalla -oppaan julkistustilaisuuden aineistot

Työkykyasioiden ammattilaisille suunnatussa webinaarissa esittelimme Suomi.fin uuden oppaan – Työkyvyn tukeminen työpaikalla.  

Julkistustilaisuuden esitysaineisto »

Julkistustilaisuuden tallenne »

Vastauksia julkistustilaisuuden kysymyksiin

Vastaajina Liisa Hakala, sosiaali- ja terveysministeriö, Salla Toppinen-Tanner Työterveyslaitos ja Liisa Hanén Mikro- ja yksinyrittäjät ry:stä. 

Miksi opas tehdään?

Suomen työikäinen väestö supistuu ja rakenteellinen työttömyys on jäänyt korkealle tasolle. Jotta ihmiset voisivat hyvin töissä eikä heille kertyisi pitkiä sairauspoissaoloja, työntekijöiden työkyvyn ongelmiin pitäisi puuttua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Työnantajien on kuitenkin hankala löytää tietoa työkyvyn vahvistamisesta, koska tähän liittyviä työvälineitä, sähköisiä palveluita ja tietoa ei ole kootusti tarjolla. Opas kokoaa keskeiset tietolähteet ja työvälineet helposti saataville yhteen paikkaan. 

Työkyvyn digiopas työnantajille -projekti

 

Työkyvyn digiopas työnantajille -projekti saa EU-rahoitusta, ja se on osa Suomen kestävän kasvun ohjelmaa. Digi- ja väestötietovirasto toteuttaa oppaan, Työterveyslaitos osallistuu projektiin ja sosiaali- ja terveysministeriö ohjaa projektia. 

Miten opas tehdään? 

Opas tehdään Suomi.fin sisältöyhteistyömallilla, joka on tapa tuottaa sisältöjä muotoilun keinoja hyödyntäen ja tutkittuun asiakasymmärrykseen perustuen. Digi- ja väestötietovirasto kokoaa organisaatiorajat ylittävän sisältöverkoston, joka suunnittelee ja tuottaa sisällöt.  

Lisäksi opasta on mukana tekemässä Työterveyslaitoksen vetämä asiantuntijaraati, jonka tehtävänä on varmistaa, että oppaan sisällöt vastaavat työpaikkojen tarpeita.  

Lue lisää sisältöyhteistyömallista 

Lisätiedot projektista: 
Projektipäällikkö Tanja Törnroos 
[email protected] 
 

Työkyvyn teemasta julkisuudessa

Esihenkilöt työkykyjohtamisen avainpelaajina, blogi, 18.1.2024, Keva