Digitukitekotunnustus 2024: Suomi ikääntyy ja monimuotoistuu – digi tukee meitä kaikkia

Tunnustus jaetttiin vuonna 2024 ”Suomi ikääntyy ja monimuotoistuu”-teemalla. Tunnustuksen tavoitteena oli nostaa esille erilaisia esimerkkejä siitä, miten erityisesti digitaalisten palveluiden käytössä haasteita kokevat henkilöt tai ryhmät ryhmät huomioidaan digitaalisten palveluiden kehityksessä ja palveluihin järjestettävässä tuessa.

Digitaalisten palveluiden käytössä haasteita kokevia ryhmiä voivat olla esimerkiksi ikäihmiset, maahanmuuttajat, syrjäytymisuhan alla olevat ja eri syistä kuormittuneessa elämäntilanteessa olevat henkilöt.

Vuoden 2024 Digitukiteko-tunnustuksen voittaja Henkkarit kaikille -kampanja tukee henkilöllisyystodistuksen hankinnassa

Digi- ja väestötietovirasto palkitsi yhdessä asiantuntijaraadin kanssa Kehittämisyhdistys Mansikka ry:n ja Vesannon kunnan toteuttaman Henkkarit kaikille -kampanjan vuoden 2024 Digitukiteko-tunnustuksella. Kampanjan tuotoksena noin 1200 pohjoissavolaista on saanut sähköisen asioinnin mahdollistavan henkilöllisyystodistuksen. Yli miljoonalta suomalaiselta puuttuu voimassa oleva henkilöllisyystodistus.

Digitukiteko-tunnustuksen kunniamaininta myönnettiin Rikosseuraamuslaitoksen Digiohjaaja-mallille. Digiohjaajamallissa koulutetaan Rikosseuraamuslaitoksen asiantuntijoita tukemaan rikostaustaisten henkilöiden digiosallisuutta. 

Raadille vuonna 2024 edenneet ehdokkaat ja tunnustuksen saajan valinta

Vuoden 2024 Digitukiteko-tunnustuksen saajaksi voitiin ehdottaa esimerkiksi:

  • Erityisesti julkisiin digipalveluihin tarjottavaa digitukea, jonka kehittämiseen on otettu mukaan erityisesti sellaisia henkilöitä, jolla on haasteita digitaalisten palveluiden käytössä. Digituen kehittäminen on voinut olla myös hanke-, projekti- tai kokeilumuodossa.
  • Julkista digitaalista palvelua ja siihen liittyviä digituen malleja, joiden kehittämiseen on otettu mukaan erityisesti sellaisia henkilöitä, joilla on haasteita digitaalisten palveluiden käytössä. Digitaalisen palvelun kehittäminen on voinut olla myös hanke-, projekti- tai kokeilumuodossa.
  • Julkista digitaalista palvelua tai digitukea, joka on kehitetty erityisesti erityisesti sellaisille ryhmille, joilla voi olla haasteita digitaalisten palveluiden käytössä ja palvelu ja/tai siihen liittyvä tuki on kehitetty yhdessä heidän kanssaan ja osana muiden henkilölle tärkeiden palvelujen kokonaisuutta (ns. elämäntapahtumalähtöisyys).

Tunnustusta saattoi hakea, mikäli ehdotus oli toteutettu kokonaan tai osittain julkisella sektorilla.

Saimme ilmoittautumisajan kuluessa yhteensä 19 ehdokasta Digitukiteko-tunnustuksen saajaksi. Näistä ehdokkaista yhdeksän eniten tunnustuksen myöntämisen edellytykset täyttävää ehdokasta on edennyt raadille.

Raadille etenivät:

  • Digiohjaaja-malli (Rikosseuraamuslaitos)
  • Kunnan järjestämä digituki (Koski TL)
  • Kunnan järjestämä digituki (Hailuodon kunta)
  • Kirjaston järjestämä digituki (Hämeenlinnan pääkirjasto)
  • Kirjaston järjestämä digituki (Tampereen kaupunginkirjasto)
  • Espoo infon digituki (Espoon kaupunki)
  • ”Henkkarit kaikille”-kampanja (Vesannon kunta ja Kehittämisyhdistys Mansikka ry)
  • Sovellusopastuskiertue (Päijät-Hämeen hyvinvointialue)
  • Digitaalisesti toimiva neuvontapalvelu (Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue)

Tunnustuksen saaja julkistettiin Digitaitoviikolla Helsingissä ja etäyhteydellä järjestettävässä tilaisuudessa 23.5. Voittajan valitsi raati, johon kuuluivat pääjohtaja Janne Viskari (Digi- ja väestötietovirasto), asiantuntija Saidi Backman (Vanhusasiavaltuutetun toimisto) ja sosiaalineuvos Sari Loijas. Raati kiinnitti valinnassaan huomiota erityisesti seuraaviin seikkoihin:

  • Kyseessä on digitaalinen viranomaispalvelulla ja/tai siihen muodostettu tuki. Digitaalisen palvelun tai digituen yhtenä kohderyhmänä tulee olla digitaalisten palveluiden käytössä haasteita kokevat henkilöt tai ryhmät, kuten ikäihmiset, maahanmuuttajat tai syrjäytymisuhan alla olevat.
  • Loppukäyttäjien osallistuminen digitaalisen viranomaispalvelun ja/tai siihen tarjottavan tuen kehittämiseen
  • Asiakaslähtöisyys ja elämäntapahtuman huomioonottaminen digitaalisen palvelun ja digituen kehittämisessä. Digipalvelu ja/tai digituki on tuotu yhteen muiden toimijoiden/palveluiden kanssa siten, että asiakkaan asiointi on sujuvaa ja käytössä olevien palveluiden kokonaisuudesta muodostuu eheä.