Vuoden Digitukiteko-tunnustus 2023 Suomen kuurosokeiden etätukipalvelulle
Digi- ja väestötietovirasto on yhdessä asiantuntijaraadin kanssa palkinnut Suomen kuurosokeat ry:n tuottaman etätukipalvelun vuoden 2023 Digitukiteko-tunnustuksella. Yhteensä 31 ehdotuksesta kunniamaininnalla palkittiin myös Vanhusten Turva -säätiön Ikääntyvien laitelainaamo ja Oulun Kehitysvammaisten Tuki ry:n Verkko haltuun -hanke.
Perjantaina 12.5.2023 Digitaitoviikolla palkittiin ensimmäistä kertaa vuoden Digitukiteko sekä jaettiin kaksi kunniamainintaa.
Asiantuntijaraati kuvaili voittajaksi valittua Kuurosokeiden etätukipalvelua voimaannuttamiseksi teknologian keinoin. Tietokone on kuulonäkövammaisten ja kuurosokeiden tärkein tiedonsaantikanava ja yhteydenpitoväline, mutta kohderyhmän auttaminen on vaativaa. Tuen tarjoajan on ymmärrettävä kohderyhmän tarpeita ja rohkeasti etsittävä sekä kokeiltava eri ratkaisuja. Palvelu ratkaisee ongelmia teknologiaa oivaltavasti hyödyntäen, raati totesi.
Kahdesta kunniamaininnasta toisen sai Vanhusten Turva Säätiön Ikäihmisten laitelainaamo, josta seniorit voivat lainata SIM-kortillisia tabletteja maksutta käyttöönsä ja innostua digistä. Toinen kunniamaininta myönnettiin Oulun Kehitysvammaisten Tuki ry:n Verkko Haltuun -hankkeelle, joka on kehittänyt monipuolisesti osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tukevaa digitoimintaa kehitysvammaisille henkilöille ja heidän lähiverkostoilleen.
– Ehdotusten määrä ja monimuotoisuus olivat Digitukiteko-tunnustuksen valitsijaraadille iloinen yllätys. Ne kuvaavat digituen tarvetta, tarjontaa ja digitaalista yhteiskuntaa mielenkiintoisella ja ajankohtaisella tavalla. Tämän vuoden Digitaitoviikon pääteema, digirohkeus, nousi vahvasti esiin digituen antamiseen liittyvissä ehdotuksissa, kertoo Digi- ja väestötietovirastosta digituen johtava asiantuntija Minna Piirainen.
Vuoden Digitukiteko-tunnustus jaetaan tänä vuonna ensimmäisen kerran. Jatkossa se jaetaan vuosittain. Tunnustus annetaan tahoille, jotka ovat kehittäneet digitukea ja digiosaamista oivaltavasti ja asiakaslähtöisesti. Digitukiteko-tunnustuksen voi saada yksittäinen henkilö, työryhmä, organisaatio tai hanke. Voittajan valinneessa asiantuntijaraadissa oli edustaja Vanhustyön keskusliitosta, Moniheli ry:stä, Tieke ry:stä, Elinkeinoelämän keskusliitosta, Maa- ja metsätalousministeriöstä sekä Kehitysvammatuki 57 ry:stä.
Tarkempiin valintaperusteisiin sekä kaikkiin ehdotettuihin digitukitekoihin voi tutustua Digi- ja väestötietoviraston sivuilla osoitteessa: https://dvv.fi/digitukiteko-tunnustus
Lisätietoja
Digi- ja väestötietovirasto, Johtava asiantuntija Minna Piirainen,
p. +358 295 535 280, etunimi.sukunimi[at]dvv.fi
- Palvelut henkilöasiakkaille
- Muutto
- Tarkasta omat henkilötietosi
- Tilaa todistus väestötietojärjestelmästä
- Nimenmuutos
- Edunvalvontavaltuutus ja varautuminen
- Aikuisen edunvalvonta
- Näin haet itsellesi edunvalvojaa
- Näin ilmoitat edunvalvontaa tarvitsevasta henkilöstä
- Milloin edunvalvoja tarvitsee luvan?
- Edunvalvojan tehtävät
- Milloin edunvalvoja tarvitsee sijaisen?
- Päämiehen toimintakelpoisuuden rajoittaminen
- Milloin edunvalvonta päättyy?
- Tietoa päämiehen läheisille
- Poissa olevan henkilön tai omaisuuden tulevan omistajan etujen valvominen
- Alaikäisen omaisuuden edunvalvonta
- Lapsen syntymä ja adoptio
- Avioliitto ja parisuhde
- Kuolema ja perunkirjoitus
- Ulkomaalaisena Suomessa
- Ulkomaalaisen rekisteröinti väestötietojärjestelmään
- Opiskelijan opas
- Kotikunta
- Perhesuhteet ja siviilisääty
- Ulkomaalaisen muutto Suomeen, Suomessa ja Suomesta
- Ohjeita Ukrainasta saapuville
- Інструкції для українців
- Erityisasiantuntijoiden ja kasvuyrittäjien pikakaista
- Työntekijän opas
- Laillistamisohje
- Ulkomaisten asiakirjojen toimittaminen
- Julkisen notaarin todistamispalvelut
- Kansalaisuus
- Sukupuolen vahvistaminen
- Uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyys
- Vaalit, äänioikeus ja kansalaisaloite
- Kaupanvahvistus
- Lahjailmoituksen rekisteröinti
- Kansalaisvarmenne ja sähköinen henkilöllisyys
- Palvelut organisaatioasiakkaille
- Varmenteet ja kortit
- Väestötietopalvelut
- Väestötietojärjestelmän ylläpito
- Maistraattirekisterien hakupalvelut
- Otteet rekistereistä
- Digiturvapalvelut
- Digituki
- Suomi.fi-palvelut
- Digitalisaatiota edistävät palvelut
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Vihkimisoikeus
- Ohjeet hyvinvointialueille
- Finnish Authenticator -tunnistuspalvelu
- Avoin data
- Verkkoasiointi
- Tietoa virastosta
- Digi- ja väestötietovirasto
- Meille töihin
- Asioi sähköisesti
- Yhteystiedot
- Ajankohtaista
- Yleistiedoksiannot ja kuulutukset
- Automaattinen ratkaisumenettely
- Laatupolitiikka
- Asiakkaiden yhdenvertaisuussuunnitelma
- Tietosuoja
- Medialle
- Esitteet ja julkaisut
- Väestötietojärjestelmä
- Hankkeet
- Ennakointi ja tutkimusyhteistyö