Digitaitoviikko 20.–26.5.2024: Ratkaisuja ikääntyvän ja monimuotoistuvan Suomen digiosallisuuden edistämiseen
Digitaaliset taidot ovat yhä tärkeämpiä arjen asioiden hoitamisessa ja yhteiskunnan toimintaan osallistumisessa. Suomalaiset ovat digiosaamisellaan Euroopan kärkeä, ja osaaminen on vuosien aikana parantunut kaikissa ikäluokissa. Digiosaaminen alkaa kuitenkin heikentyä jo 45-vuotiailla ja 65–74-vuotiaista suomalaisista enää puolella on vähintään digin perustaidot. Digituen tarvetta on kaikissa ikäryhmissä, mutta mitä iäkkäämmästä ryhmästä on kyse, sitä todennäköisemmin apua tarvitaan.
– Digitaitoviikko järjestetään, jotta löytäisimme yhdessä ratkaisuja digitalisoituneen arjen ja yhteiskunnan kysymyksiin. Haasteet digitaalisten palveluiden käytössä voivat liittyä paitsi digiosaamiseen, myös palveluiden laatuun ja käytettävyyteen. Esimerkiksi monilla maahanmuuttaneilla on täysi osaaminen digitaaliseen viranomaisasiointiin, mutta palveluiden käyttö muuttuu mahdottomaksi esimerkiksi monimutkaisten sisältöjen tai tunnistautumiseen liittyvien haasteiden vuoksi, toteaa erityisasiantuntija Henriikka Eloluoto Digi- ja väestötietovirastosta.
Digitaitoviikon ammattilaispäivä kokoaa yhteen digituen kehittäjät ja ratkaisut
Digitaitoviikon ammattilaispäivänä eri kohderyhmiä edustavat digituen kehittäjät kokoontuvat ratkomaan digitalisaatioon liittyviä haasteita, joita ikääntyvä ja monimuotoistuva Suomi kohtaa. Päivän aikana keskustellaan muun muassa ikääntymisen ja monimuotoistumisen megatrendeistä ja pohditaan tekoälyn vaikutuksia arkeen. Tapahtuman näyttelytorilla on mukana mm. ikäpuku, jonka avulla voi testata digipalvelujen käyttöä tyypillisen 80-vuotiaan kehossa.
Tapahtuman päätteeksi julkistamme Digitukiteko-tunnustuksen voittajan. Digitukiteko-tunnustus myönnetään toista kertaa ja sen teemana on "Ikääntyvä ja monimuotoistuva Suomi".
– Digituen tarve ja sen sisällöt muuttuvat digitalisaatiokehityksen rinnalla. Samalla ikääntyvä ja monimuotoistuva Suomi tarvitsee ihmislähtöistä ja tarvetta vastaavaa digitukea, jotta kaikki halukkaat pysyisivät mukana digissä. Haluammekin kutsua Digitaitoviikolle mukaan monipuolisesti digipalveluja tuottavia organisaatiota, kuten kuntia, hyvinvointialueita, valtion viranomaisia ja yrityksiä, jakamaan tietoa tarjoamastaan tuesta ja siihen liittyvistä hyvistä käytänteistä, kannustaa johtava asiantuntija Minna Piirainen Digi- ja väestötietovirastosta.
Mikä Digitaitoviikko?
Digitaitoviikko on Digi- ja väestötietoviraston vuosittainen digiosaamisen teemaviikko. Viikko järjestetään nyt viidettä kertaa. Digitaitoviikko on kaikille avoin, maksuton tapahtuma.
Digi- ja väestötietovirasto vastaa digituen valtakunnallisesta koordinaatiosta, toimii digituen kehittäjänä ja digituen tuottajien tukiorganisaationa.
Digituen merkitys on nostettu esille myös Petteri Orpon hallituksen ohjelmassa. Ohjelmassa on nähty tärkeäksi varmistaa digitaalisten palveluiden ja laitteiden lisääntyessä palveluiden saatavuus ja riittävä tuki myös heille, joille digitaalisten ratkaisujen käyttäminen on vaikeampaa.
Lisätietoja ja ilmoittautuminen: https://dvv.fi/digitaitoviikko
Lisätietoja Digitaitoviikosta
Digi- ja väestötietovirasto, johtava asiantuntija Minna Piirainen, p. 0295 535 280, [email protected]
- Privatpersoner
- Flytt
- Kontroll av egna uppgifter -service
- Intyg från befolkningsdatasystemet
- Namnärenden
- Förmyndarskap
- Att få eller adoptera barn
- Äktenskap och parförhållande
- Dödsfall och bouppteckning
- Livsförändringar utomlands
- Flyttning i utlandet
- Registrering i Finland av ett barn som fötts utomlands
- Äktenskap som ingåtts utomlands
- Partnerskap som registrerats utomlands
- Skilsmässa som beviljats utomlands
- Namn som ändrats utomlands
- Dödsfall utomlands
- Registrering av medborgarskap
- Förlust av medborgarskap i en annan stat
- Bevarande av finskt medborgarskap
- Legalisering av utländska handlingar
- Inlämnande av utländska dokument till Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata
- Utlänning i Finland
- Registrering av utlänningar
- Guiden för studerande
- Hemkommun
- Anvisningar till dig som kommer till Finland från Ukraina
- Guiden för arbetstagare
- Expressfil för specialsakkunniga och tillväxtföretagare
- Legaliseringsanvisning
- Inlämnande av utländska dokument
- Utlänningars flytt till Finland, inom Finland och från Finland
- Tjänster av notarius publicus
- Fastställande av annan könstillhörighet
- Personuppgifter i befolkningsdatasystemet
- Personbeteckning
- Utlämning av uppgifter ur befolkningsdatasystemet
- Spärrmarkering
- Övervakning och loggföring av användningen av informationen i befolkningsdatasystemet
- Utträde ur och inträde i ett religionssamfund
- Förbud mot utlämning av personuppgifter
- Ändring av ett registrerat partnerskap till äktenskap
- Utlämning av uppgifter ur befolkningsdatasystemet
- Val och rösträtt
- Bestyrkande av köp
- Registrering av anmälan om gåva
- Medborgarcertifikat och elektronisk identitet
- Organisationer
- Certifikat, kort och stämplar
- Befolkningsdatatjänster för organisationer
- Den offentliga förvaltningens urvals- och uppdateringstjänst
- Informationstjänster inom den privata sektorn
- BDS-ändringsgränssnittet
- Ändringsdatatjänsten
- BDSförfrågan-gränssnittet
- Webbapplikationen för BDSförfrågan
- BDSförfrågans urvalstjänster
- Revidering av personbeteckningen
- Förutsättningar för att använda befolkningsuppgifter
- Magistratregistrens söktjänster
- Upprätthållande av befolkningsdatasystemet
- Suomi.fi-tjänster
- Tjänster som främjar digitaliseringen
- Digistöd
- Tjänster för digital säkerhet
- Tjänster av notarius publicus
- Bestyrkande av köp
- Vigselrätt
- E-tjänster
- Finnish Authenticator -identifieringstjänsten
- Anvisningar för välfärdsområdena
- Utdrag ur register
- Om myndigheten
- Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata
- Jobba med oss
- Kommunicera elektroniskt med oss
- Kontakt
- Aktuellt
- Offentlig delgivning och kungörelser
- Automatiskt avgörandeförfarande
- Kvalitetspolicy
- Likabehandlingsplan för kunder
- Dataskydd
- Befolkningsdatasystemet
- Till medier
- Broschyrer och publikationer
- Projekten
- Förutseende och forskningssamarbete