Julkisen hallinnon organisaatiot: Muistakaa tuottaa palvelujanne koskevat tiedot Suomi.fi-palvelutietovarantoon!
Suomi.fi-palvelutietovaranto on keskitetty kansallinen tietovaranto, johon julkishallinnon organisaatioiden on 15.7.2016 voimaan astuneen lain (571/2016) mukaan pitänyt kuvata ja tuottaa asiakaslähtöiset kuvaukset palveluistaan 1.7.2017 mennessä.
Suuri osa organisaatiosta on pääsääntöisesti ottanut Suomi.fi-palvelutietovarannon käyttöön hyvin. Väestörekisterikeskus on kuitenkin 5.9.2017 lähettänyt osaan julkisista organisaatioista kirjeen otsikolla ”Kehotus Suomi.fi-palvelutietovarannon käyttöönottoon”.
Kirje on lähetetty organisaatioille, joilla Palvelutietovarannon käyttöönotto on joko aloittamatta tai se on aloitettu, mutta on selvästi jäänyt kesken joko palvelutietojen laajuuden tai laadun osalta.
Väestörekisterikeskus kehottaa kirjeen saaneita organisaatioita toimittamaan vastauksen Väestörekisterikeskuksen kirjaamoon ([email protected]) viimeistään perjantaina 22.9.2017. Jos toimenpiteet lakivelvoitteen täyttämiseksi ja käyttöönoton edistämiseksi eivät etene, asia viedään valtiovarainministeriön tietoon ja jatkokäsittelyyn.
Miksi asia on tärkeä?
Julkishallinnolla on erinomaisia palveluita, joiden olemassaolosta kansalaiset tai yritykset eivät välttämättä edes tiedä. Palvelutietovaranto helpottaa palveluiden löydettävyyttä, sillä se sisältää tiedot kaikista julkisista palveluista tietorakenteeltaan yhdenmukaisessa muodossa. Yhdenmukaisen muodon myötä Palvelutietovarannon tiedot ovat hyödynnettävissä rajapintojen kautta koneellisesti, jolloin palveluiden löydettävyys mm. hakukoneissa paranee. Tietoja voi esittää organisaation omilla verkkosivuilla ja hyödyntää vapaasti myös muissa sähköisissä palveluissa ja sovelluksissa.
Palvelutietovaranto noudattaa eurooppalaista suositusta (CPSV-AP) julkisten palvelujen yhdenmukaisesta kuvaamisesta. Euroopan unionin tavoitteena on koota kaikkien jäsenmaiden julkiset palvelut yhdenmukaisesti tarjolle asiointimaasta riippumatta. Suomi.fi-palvelutietovaranto toimii mallina koko EU-alueen julkisten palvelujen löydettävyydelle.
Olemme yhdessä luomassa merkittävää ja monikäyttöistä tietovarantoa Suomen julkisista palveluista ja niihin kytkeytyvistä asiointikanavista. Muun muassa Suomi.fi-verkkopalvelussa (www.suomi.fi) näytetään Palvelutietovarannossa julkaistuja tietoja.
Valtakunnallinen Suomi.fi-markkinointikampanja käynnistyy syyskuun alussa kauppakeskuskiertueella, televisiossa ja muissa medioissa. Myös sitä silmällä pitäen palvelutietojenne tuottaminen Suomi.fi-palvelutietovarantoon ja niiden pitäminen ajantasaisina on hyödyllistä ja tärkeää.
Käytännön asioita käyttöönoton tueksi:
1. Väestörekisterikeskus tarjoaa koulutusta, työpajoja, opastusta ja ohjeistusta käyttöönottoon. Aloittakaa käyttöönotto niistä.
2. Ennen työhön ryhtymistä, varmistakaa, että organisaationne on liittynyt Palvelutietovarannon käyttäjäorganisaatioksi sekä hyväksynyt palvelun käyttöehdot.
3. Keskeistä on tunnistaa organisaation palvelut ja asiointikanavat sekä tuottaa tiedot Palvelutietovarannon edellyttämässä muodossa joko manuaalisesti tai rajapinnan kautta.
4. Käyttöönotto edellyttää työn vastuuttamista ja aikatauluttamista. Työhön tarvitaan erityisesti viestinnällistä osaamista ja näkemystä sekä palveluiden substanssiasiantuntemusta. Käyttöönoton jälkeiset ylläpitoresurssit tulee varmistaa myös.
5. Jos palveluitanne on tuottamassa yhteistyökumppaneita, varmistakaa, että työnjaosta on sovittu.
6. Teknistä osaamista tarvitaan, jos tietojen tuottamiseen tai hyödyntämiseen käytetään Palvelutietovarannon rajapintoja. Palvelutietovaranto ja sen rooli kannattaa huomioida kokonaisarkkitehtuurityössä.
7. Palvelutietovarannon käyttö on maksutonta, mutta organisaatiot vastaavat itse käyttöönotosta ja tietojen ylläpidosta aiheutuvista kustannuksista.
Yhteydenotot
Väestörekisterikeskus, [email protected]
Suomi.fi-palvelut helpottavat kansalaisten ja yritysten viranomaisasiointia sekä viranomaisten keskinäistä toimintaa. Palvelut ovat Väestörekisterikeskuksen ylläpitämiä ja niistä säädetään laissa hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista (571/2016).
Lisätietoja:
- Palvelutietovarannon liittymisilmoitus ja käyttöehtojen hyväksyminen
- Palvelutietovarannon käyttöönottoa tukevat koulutukset ja työpajat
- Käyttöönottojen tilanne valtiosektorin osalta
- Käyttöönottojen tilanne kuntasektorin osalta
- Suomi.fi-kauppakeskuskiertueen aikataulu
- Yhteydenotot: [email protected]
Aiemmat kirjeet aiheeseen liittyen:
- VRK kirje 6.2.2017 kuntien johdolle ja kuntien kirjaamoihin Kirje Suomi.fi-palvelujen käyttöönotosta kuntasektorilla
- VRK kirje 3.4.2017 julkisen hallinnon ylimmälle johdolle ja organisaatioiden kirjaamoihin: Muistutus Suomi.fi-palvelutietovarannon käyttöönotosta.
- VM kirje 29.6.2016, kunta- ja uudistusministeri Vehviläinen: Laki hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista tulee voimaan ja lain täytäntöönpano alkaa
- VM nimeämispyyntö 10.2.2016, kunta- ja uudistusministeri Vehviläinen: Tule mukaan Kansalliseen palveluarkkitehtuuriohjelmaan parantamaan julkisten palvelujen löydettävyyttä – nimeä organisaatiosta yhteyshenkilö Kansallisen palvelutietovarannon käyttöönottoon
Poikkeusluvat
- Tiedote Sote-poikkeuslupapäätöksestä 29.6.2017 ja linkit valtiovarainministeriön päätöksiin
- Poikkeusluvan hakemisen ohjeistus pyydettäessä [email protected]
- Lakiin (571/2016) on kirjattu poikkeusluvan perusteet
- Privatpersoner
- Handläggningstiderna vid kundtjänsten för privatpersoner
- Äktenskap och parförhållande
- Att få eller adoptera barn
- Namnärenden
- Flytt
- Förmyndarskap
- Livsförändringar utomlands
- Flyttning i utlandet
- Registrering i Finland av ett barn som fötts utomlands
- Äktenskap som ingåtts utomlands
- Partnerskap som registrerats utomlands
- Skilsmässa som beviljats utomlands
- Namn som ändrats utomlands
- Könstillhörighet som fastställts utomlands
- Dödsfall utomlands
- Registrering av medborgarskap
- Bevarande av finskt medborgarskap
- Legalisering av utländska handlingar
- Inlämnande av utländska dokument till Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata
- Utlänning i Finland
- Registrering av utlänningar
- Registrering av utländska studerande
- Hemkommun
- Anvisningar till dig som kommer till Finland från Ukraina
- Guiden för arbetstagare
- Expressfil för specialsakkunniga och tillväxtföretagare
- Legaliseringsanvisning
- Inlämnande av utländska dokument
- Utlänningars flytt till Finland, inom Finland och från Finland
- Val och rösträtt
- Suomi.fi-webbtjänst
- Medborgarcertifikat och elektronisk identitet
- Registrering av anmälan om gåva
- Intyg från befolkningsdatasystemet
- Kontroll av egna uppgifter -service
- Medborgarinitiativ
- Personuppgifter i befolkningsdatasystemet
- Personbeteckning
- Utlämning av uppgifter ur befolkningsdatasystemet
- Spärrmarkering
- Övervakning och loggföring av användningen av informationen i befolkningsdatasystemet
- Fastställande av annan könstillhörighet
- Utträde ur och inträde i ett religionssamfund
- Förbud mot utlämning av personuppgifter
- Ändring av ett registrerat partnerskap till äktenskap
- Utlämning av uppgifter ur befolkningsdatasystemet
- Byggnads- och lägenhetsuppgifter i befolkningsdatasystemet
- Adresstjänst
- Medborgarrådgivning
- Tjänster av notarius publicus
- Bestyrkande av köp
- Dödsfall och bouppteckning
- Digitalt stöd för medborgare
- Blanketter
- Organisationer
- Certifikat och kort
- Befolkningsdatatjänster för organisationer
- Den offentliga förvaltningens urvals- och uppdateringstjänst
- Informationstjänster inom den privata sektorn
- BDS-ändringsgränssnittet
- Ändringsdatatjänsten
- BDSförfrågan-gränssnittet
- Webbapplikationen för BDSförfrågan
- BDSförfrågans urvalstjänster
- Revidering av personbeteckningen
- Förutsättningar för att använda befolkningsuppgifter
- Magistratregistrens söktjänster
- Upprätthållande av befolkningsdatasystemet
- Suomi.fi-tjänster
- Tjänster som främjar digitaliseringen
- Digistöd
- Europeiska digitala identitetsplånboken
- Tjänster för digital säkerhet
- Tjänster av notarius publicus
- Bestyrkande av köp
- Vigselrätt
- E-tjänster
- Finnish Authenticator -identifieringstjänsten
- Anvisningar för välfärdsområdena
- Registerutdrag
- Om myndigheten
- Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata
- Jobba med oss
- Kommunicera elektroniskt med oss
- Kontakt
- Aktuellt
- Automatiskt avgörandeförfarande
- Kvalitetspolicy
- Likabehandlingsplan för kunder
- Dataskydd
- Befolkningsdatasystemet
- Till medier
- Broschyrer och publikationer
- Projekten
- Förutseende och forskningssamarbete