Suomi.fi täytti 20 vuotta:
Suomi.fin visio on kantanut painetusta Kansalaisen käsikirjasta kansalliseksi digi-infraksi
Arjen sujuvoittaminen erilaisissa elämäntapahtumissa on ollut 20 vuotta täyttäneen Suomi.fin sydän. Vuosien mittaan tietosisältöjen oheen on syntynyt asiointia helpottavia digipalveluita. Nykyään Suomi.fi on 11 eri palvelun muodostama digitaalisen asioinnin tukipalveluiden kokonaisuus.
Julkishallinnon organisaatiorajat ylittävä, elämäntilanteisiin pohjautuva verkkosivusto oli aikoinaan lähtökohdiltaan mullistava. Suomi.fi oli se kuuluisa ”yksi luukku”, josta asioiden selvittäminen kannatti aloittaa, jos ei tiennyt, minkä viraston rooteliin asia kuuluu.
Hyödyllisiä linkkejä Utsjoelta Hankoon
Esiäitinä Suomi.fille toimi jykevä 400-sivuinen Kansalaisen käsikirja, jonka sisällysluettelo muistutti jo pitkälti Suomi.fin ohjeiden rakennetta. Uusinta teknologiaa hyödynnettiin jo 90-luvulla. Käsikirjaa pystyi lukemaan myös ”hyperkirjana” CD-romilta, korpulta ja Telmo-palvelusta.
Uusinta teknologiaa olivat aikoinaan myös hyperlinkit. Suomi.fin ohjeiden ohesta löytyi linkit kaikkiin julkishallinnon ja Suomen kuntien palveluihin Utsjoelta Hankoon. Koko valtakunnan linkkien tarkastaminen ja täydentäminen vei kolmelta virkamieheltä kolme kuukautta – sitten kierros pitikin jo aloittaa uudestaan.
Nykyään julkishallinnon ja kuntien palvelutiedot kuvataan hajautetusti Suomi.fi-palvelutietovarantoon, josta tietoja hyödynnetään rajapintojen kautta eri palveluissa.
Sujuvan arjen puolesta
Suomi.fi-verkkopalvelun kehittämistä johtaa visio olla tukena ihmisten arjessa: lapsen saamisesta, nuoren itsenäistymiseen ja työelämään siirtymiseen, omaishoidosta ja edunvalvonnasta läheisen kuolemaan, yrityksen suunnittelusta, kasvusta ja kansainvälistymisestä omistajanvaihdokseen.
Mukaan on tarttunut nippu uudenlaisia tapahtumia kuten tietomurto ja korona.
Osana Suomen digitaalista infraa
Organisaatioille Suomi.fi-perhe tarjoaa yhteiskäyttöisiä digitaalisia palveluita. Suomi.fin avulla ne voivat tarjota palveluissaan tietoturvalliset viestit, puolesta-asioinnin, maksuliikenteen, palvelukartan sekä organisaatioiden välisen tietoturvallisen tiedonsiirron.
Palveluiden kehittämisen tueksi on julkaistu laatutyökalut, testiaineistot sekä työkalut sanastojen, koodistojen ja tietomallien yhteentoimivuuden kehittämiseksi.
Suomi.fistä on kasvanut keskeinen osa Suomen kansallista digitaalista infraa, joka kiinnostaa myös kansainvälisesti. Suomi.fi-palveluihin käy tutustumassa digipalveluista vastaavia ja niitä kehittäviä virkamiehiä, poliitikkoja sekä yritysten ja kansainvälisten järjestöjen edustajia ympäri maailman.
Suomi.fi 20 vuotta
- Kokosimme 20 vuotta täyttäneen Suomi.fin tärkeimmät etapit Digi- ja väestötietoviraston verkkosivuille.
- Katsauksen menneeseen ja visioita Suomi.fin tulevaisuuteen tarjoaa johtava erityisasiantuntija Jani Ruuskanen blogissaan.
Pähkinänkuoressa
- Suomi.fi-perheeseen kuuluvat Tunnistus, Viestit, Valtuudet, Maksut, Kartat, Palvelutietovaranto, Testiaineistopalvelu, Laatutyökalut, Palveluväylä, Avoin data, Yhteentoimivuusalusta.
- Suomi.fi-palveluista suosituimpia ovat Tunnistus (200 miljoonaa asiointitapahtumaa vuonna 2021), Valtuudet (yli 30 miljoonaa käyttäjien tekemää sähköistä valtakirjaa vuodesta 2017 lähtien) ja Viestit (lähes miljoona käyttäjää).
- Ensimmäinen Suomi.fi-verkkopalvelu julkaistiin 1.4.2002. Vuosien aikana julkishallinnon erilliset digitaaliset palvelut (esim. Katso, Yrityssuomi, Asiointiopas, Kansalaisen asiointitili) on sulautettu osaksi yhtenäistä Suomi.fi-perhettä.
- Suomi.fi-palvelut uudistettiin Kansallisessa Palveluarkkitehtuuriohjelmassa 2014–2016. Laki hallinnon sähköisistä palveluista tuli voimaan vuonna 2016.
- 2020-luvulla Suomi.fin käyttö kasvaa ja laajenee. Uusien palveluiden ja uudenlaisten hyödyntämistapojen kehittäminen jatkuu voimakkaana.
- Privatpersoner
- Flytt
- Kontroll av egna uppgifter -service
- Intyg från befolkningsdatasystemet
- Namnärenden
- Förmyndarskap
- Att få eller adoptera barn
- Äktenskap och parförhållande
- Dödsfall och bouppteckning
- Livsförändringar utomlands
- Flyttning i utlandet
- Registrering i Finland av ett barn som fötts utomlands
- Äktenskap som ingåtts utomlands
- Partnerskap som registrerats utomlands
- Skilsmässa som beviljats utomlands
- Namn som ändrats utomlands
- Dödsfall utomlands
- Registrering av medborgarskap
- Förlust av medborgarskap i en annan stat
- Bevarande av finskt medborgarskap
- Legalisering av utländska handlingar
- Inlämnande av utländska dokument till Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata
- Utlänning i Finland
- Registrering av utlänningar
- Guiden för studerande
- Hemkommun
- Anvisningar till dig som kommer till Finland från Ukraina
- Guiden för arbetstagare
- Expressfil för specialsakkunniga och tillväxtföretagare
- Legaliseringsanvisning
- Inlämnande av utländska dokument
- Utlänningars flytt till Finland, inom Finland och från Finland
- Tjänster av notarius publicus
- Fastställande av annan könstillhörighet
- Personuppgifter i befolkningsdatasystemet
- Personbeteckning
- Utlämning av uppgifter ur befolkningsdatasystemet
- Spärrmarkering
- Övervakning och loggföring av användningen av informationen i befolkningsdatasystemet
- Utträde ur och inträde i ett religionssamfund
- Förbud mot utlämning av personuppgifter
- Ändring av ett registrerat partnerskap till äktenskap
- Utlämning av uppgifter ur befolkningsdatasystemet
- Val och rösträtt
- Bestyrkande av köp
- Registrering av anmälan om gåva
- Medborgarcertifikat och elektronisk identitet
- Organisationer
- Certifikat, kort och stämplar
- Befolkningsdatatjänster för organisationer
- Den offentliga förvaltningens urvals- och uppdateringstjänst
- Informationstjänster inom den privata sektorn
- BDS-ändringsgränssnittet
- Ändringsdatatjänsten
- BDSförfrågan-gränssnittet
- Webbapplikationen för BDSförfrågan
- BDSförfrågans urvalstjänster
- Revidering av personbeteckningen
- Förutsättningar för att använda befolkningsuppgifter
- Magistratregistrens söktjänster
- Upprätthållande av befolkningsdatasystemet
- Suomi.fi-tjänster
- Tjänster som främjar digitaliseringen
- Digistöd
- Tjänster för digital säkerhet
- Tjänster av notarius publicus
- Bestyrkande av köp
- Vigselrätt
- E-tjänster
- Finnish Authenticator -identifieringstjänsten
- Anvisningar för välfärdsområdena
- Utdrag ur register
- Om myndigheten
- Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata
- Jobba med oss
- Kommunicera elektroniskt med oss
- Kontakt
- Aktuellt
- Offentlig delgivning och kungörelser
- Automatiskt avgörandeförfarande
- Kvalitetspolicy
- Likabehandlingsplan för kunder
- Dataskydd
- Befolkningsdatasystemet
- Till medier
- Broschyrer och publikationer
- Projekten
- Förutseende och forskningssamarbete