Kuolinpesän asioinnin sujuvoittaminen vaatii yhteistyötä
Läheisen kuolema on aihe, joka koskettaa meitä kaikkia. Vuosittain Suomessa kuolee noin 60 000 ihmistä, mikä tarkoittaa vastaavaa määrää uusia muodostuvia kuolinpesiä. Nykytilassa kuolinpesän asioiden hoito on läheisille usein pitkä ja raskas prosessi, johon liittyy tietojen keräämistä ja yhdistelyä sekä asiointia eri viranomaisten kanssa. Sähköinen asiointi on mahdollista vain rajoitetusti.
Digitalisointi ja automatisointi antaa aikaa omaisten surutyölle
Nykytilaan liittyvät haasteet ovat olleet jo pitkään tiedossa asiaan kytkeytyvien toimijoiden keskuudessa. ”Kuoleman ekosysteemi” -nimellä kulkeneessa verkostoyhteistyössä muodostettiin jo viime vuosikymmenen lopulla yhteistä näkemystä siitä, miten haasteita voitaisiin lähteä ratkaisemaan asiakaslähtöisesti. Tämä työ johti lopulta kirjaukseen nykyisessä hallitusohjelmassa ja valtiovarainministeriön huhtikuussa 2024 asettaman Edesmenneen omaisen asioiden vaivaton hoito -ohjelman (EOAVH) toimeenpanon käynnistämiseen.
Hankkeen tavoitteena on vähentää omaisten hallinnollista taakkaa
ja antaa enemmän aikaa sille tärkeimmälle – surutyölle.
Ohjelman tarkoituksena on varmistaa läheisen kuolemaan liittyvien asioiden sujuva hoitaminen digitalisoimalla tarvittavia asiakirjoja ja edistämällä automaatiota viranomaisprosesseissa. Tavoitetilassa kuolinpesän asioita voi hoitaa sähköisesti ja tarvittavat tiedot liikkuvat rakenteisessa muodossa eri toimijoiden välillä.
Tämä vähentää omaisten hallinnollista taakkaa ja antaa enemmän aikaa sille tärkeimmälle – surutyölle.
Samalla viranomaisprosesseja voidaan osittain yksinkertaistaa ja nykyisiä manuaalisia työvaiheita vähentää.
Sujuvoittaminen edellyttää tiivistä yhteistyötä sidosryhmien kanssa
Kokonaisuus on kuitenkin kompleksinen, eikä pelkästään teknisen kehitystyön ja lainsäädäntövalmistelun yhteensovittamisen näkökulmasta.
Aiheen ympärillä levittäytyvä ekosysteemi pitää sisällään kymmeniä eri toimijoita ja toimialoja. Vaikka itse ohjelmaan sisältyvä kehittäminen on rajattu kuolinpesän hoidon ja perukirjan laatimisen sujuvoittamiseen, on sidosryhmien ja kehittämiseen kohdistuvien intressien määrä silti merkittävä.
Kuolinpesän asioinnin sujuvoittaminen on yhteinen haaste
ja mahdollisuus osoittaa, että palveluja voidaan
kehittää yhdessä elämäntapahtumalähtöisesti.
On siis selvää, että ohjelman tavoitteiden ja asiakkaan – tässä tapauksessa kuolinpesän osakkaan – asioinnin sujuvoittamisen täysimääräinen saavuttaminen vaatii ratkaisuja, joiden taakse saadaan kehityksestä vastaavien organisaatioiden lisäksi myös laajemmin ekosysteemin eri toimijoita. Tämä korostaa ohjelmassa tehtävän sidosryhmäyhteistyön merkityksellisyyttä.
Elämäntapahtumalähtöisyys ja asiakasnäkökulma keskiöön
Onnistumisen osatekijöihin kuuluu myös kollektiivinen kyky pitää asiakasnäkökulma yhteisen tekemisen keskiössä ja rakentaa toimivaa palvelukokonaisuutta organisaatiokohtaista näkökantaa laajemmalla otteella.
Kuolinpesän asioinnin sujuvoittaminen on yhteinen haaste ja mahdollisuus osoittaa, että palveluja voidaan kehittää elämäntapahtumalähtöisesti ihmisten ja organisaatioiden erilaiset tarpeet huomioiden.
Tervetuloa mukaan yhteistyöhön!
Nico Käräjäoja, ohjelmapäällikkö, valtiovarainministeriö
- Privatpersoner
- Flytt
- Kontroll av egna uppgifter -service
- Intyg från befolkningsdatasystemet
- Namnärenden
- Förmyndarskap
- Att få eller adoptera barn
- Äktenskap och parförhållande
- Dödsfall och bouppteckning
- Livsförändringar utomlands
- Flyttning i utlandet
- Registrering i Finland av ett barn som fötts utomlands
- Äktenskap som ingåtts utomlands
- Partnerskap som registrerats utomlands
- Skilsmässa som beviljats utomlands
- Namn som ändrats utomlands
- Dödsfall utomlands
- Registrering av medborgarskap
- Förlust av medborgarskap i en annan stat
- Bevarande av finskt medborgarskap
- Legalisering av utländska handlingar
- Inlämnande av utländska dokument till Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata
- Utlänning i Finland
- Registrering av utlänningar
- Guiden för studerande
- Hemkommun
- Anvisningar till dig som kommer till Finland från Ukraina
- Guiden för arbetstagare
- Expressfil för specialsakkunniga och tillväxtföretagare
- Legaliseringsanvisning
- Inlämnande av utländska dokument
- Utlänningars flytt till Finland, inom Finland och från Finland
- Tjänster av notarius publicus
- Fastställande av annan könstillhörighet
- Personuppgifter i befolkningsdatasystemet
- Personbeteckning
- Utlämning av uppgifter ur befolkningsdatasystemet
- Spärrmarkering
- Övervakning och loggföring av användningen av informationen i befolkningsdatasystemet
- Utträde ur och inträde i ett religionssamfund
- Förbud mot utlämning av personuppgifter
- Ändring av ett registrerat partnerskap till äktenskap
- Utlämning av uppgifter ur befolkningsdatasystemet
- Val och rösträtt
- Bestyrkande av köp
- Registrering av anmälan om gåva
- Medborgarcertifikat och elektronisk identitet
- Organisationer
- Certifikat, kort och stämplar
- Befolkningsdatatjänster för organisationer
- Den offentliga förvaltningens urvals- och uppdateringstjänst
- Informationstjänster inom den privata sektorn
- BDS-ändringsgränssnittet
- Ändringsdatatjänsten
- BDSförfrågan-gränssnittet
- Webbapplikationen för BDSförfrågan
- BDSförfrågans urvalstjänster
- Revidering av personbeteckningen
- Förutsättningar för att använda befolkningsuppgifter
- Magistratregistrens söktjänster
- Upprätthållande av befolkningsdatasystemet
- Suomi.fi-tjänster
- Tjänster som främjar digitaliseringen
- Digistöd
- Tjänster för digital säkerhet
- Tjänster av notarius publicus
- Bestyrkande av köp
- Vigselrätt
- E-tjänster
- Finnish Authenticator -identifieringstjänsten
- Anvisningar för välfärdsområdena
- Utdrag ur register
- Om myndigheten
- Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata
- Jobba med oss
- Kommunicera elektroniskt med oss
- Kontakt
- Aktuellt
- Offentlig delgivning och kungörelser
- Automatiskt avgörandeförfarande
- Kvalitetspolicy
- Likabehandlingsplan för kunder
- Dataskydd
- Befolkningsdatasystemet
- Till medier
- Broschyrer och publikationer
- Projekten
- Förutseende och forskningssamarbete