Aino ja Eino uudet lasten suosikkinimet
Vuonna 2023 Suomessa syntyneiden lasten suosituimmat ensimmäiset etunimet olivat suomenkielisillä lapsilla Aino ja Eino. Kaksi vuotta putkeen suosituimman lasten nimen titteliä hallinneet Olivia ja Leo joutuivat viime vuonna väistymään kärkipaikalta. Ruotsinkielisillä lapsilla ykköspaikkaa pitävät Ellen ja Liam ja muunkielisillä lapsilla Sofia ja Adam.
Tällä hetkellä jo 90 prosenttia lasten nimistä ilmoitetaan sähköisen lomakkeen kautta, mikä nopeuttaa ja sujuvoittaa asian käsittelyä Digi- ja väestötietovirastossa. Täysin uuden etunimen arviointiin tarvitaan kuitenkin yhä asiantuntijatyötä, jolloin kannattaa varautua pidempään käsittelyaikaan.
Suomenkielisissä etunimisuosikeissa vain hieman vaihtelua
Viime vuonna Suomessa syntyneille lapsille Aino annettiin ensimmäiseksi etunimeksi 264 tytölle ja Eino 376 pojalle. Vuonna 2021 sekä 2022 suosituimman nimen paikkaa pitäneen Olivian ja Leon vastaavat lukumäärät olivat viime vuonna 245 ja 278.
Tyttöjen suosituimmat ensimmäiset etunimet viime vuonna olivat Aino, Olivia, Aada, Lilja sekä Sofia. Verrattuna vuoteen 2022, Aino on ohittanut Olivian, mutta molempien nimien suosio jatkuu edelleen vahvana. Sofia on tehnyt nousun sijalta 9 sijalle 5 ja Islan suosio on pudonnut sijalta 6 sijalle 11.
Poikien suosituimmat ensimmäiset etunimet olivat Eino, Oliver, Väinö, Elias ja Onni. Leon suosio sen sijaan on pudonnut vuosien 2021 ja 2022 kärkipaikalta viime vuoden sijalle 6. Oliverin, Väinön ja Eliaksen suosio jatkuu vuoteen 2022 verrattuna vahvana. Vilho on tehnyt nousun vuoden 2022 sijalta 15 sijalle 8.
– Suosituimpien nimien listalla ei ole tapahtunut suuria muutoksia verrattuna viime vuosiin. Perinteisiksi mielletyt etunimet jatkavat listan kärkisijoilla. Usein vanhemmille on myös tärkeää, että nimi on helposti käytettävissä ulkomailla. Pehmeät äännerakenteet ovat suosiossa, toteaa henkikirjoittaja Laura Mattila Digi- ja väestötietovirastosta.
Ruotsinkielisten lasten nimistä Ellen ja Liam suosituimpia
Nimitilastoissa vuoden 2023 ruotsinkielisten tyttöjen suosituin ensimmäinen etunimi oli Ellen. Poikien nimistä suosikiksi nousi Liam. Ellenin sai nimekseen 29 tyttöä ja Liamin 33 poikaa. Molemmat nimet olivat suosittuja myös vuonna 2022.
Ellenin jälkeen suosituimmat tyttöjen ensimmäiset etunimet olivat Astrid, Ebba sekä vuoden 2022 suosikkinimi Saga. Liamin jälkeen poikien suosituimmat ensimmäiset etunimet olivat Theo, Alvar sekä Leon. Kaikista annetuista etunimistä ruotsinkielisillä lapsilla suosituimpia olivat Maria ja Erik.
Sofia ja Adam jatkavat muunkielisten lasten suosikkiniminä
Muunkielisten lasten ensimmäisistä etunimistä suosituimmat olivat vuosien 2022 ja 2021 tapaan Sofia ja Adam. Seuraavina tyttöjen nimistä tulevat Emilia ja Olivia sekä poikien nimistä Mark ja Daniel.
Verkkolomake sujuvoittaa lapsen nimen ilmoittamista Digi- ja väestötietovirastolle
Lapsen tiedot on voinut ilmoittaa väestötietojärjestelmään digitaalisesti verkkolomakkeella joulukuusta 2022 lähtien. Sähköinen asiointitapa on otettu laajasti käyttöön, ja tällä hetkellä jo noin 90 prosenttia lasten tiedoista ilmoitetaan Digi- ja väestötietovirastoon verkossa. Digipalvelun korkea käyttöaste kertoo vanhempien hyvistä digivalmiuksista sekä halusta asioida ensisijaisesti verkossa. Palvelun digitalisointia on usein toivottu myös asiakaspalautteissa.
Näin ilmoitat lapsen nimen
- Lapselle voi antaa 1–4 etunimeä. Nimen pitää vastata vakiintunutta nimikäytäntöä. Se ei saa aiheuttaa haittaa tai pahennusta tai olla etunimeksi soveltumaton. Ota suunnittelun avuksi Nimipalvelu.
- Vastasyntyneen äiti saa automaattisesti kotiin tietopaketin, joka auttaa lapsen tietojen ilmoittamisessa. Jos vanhempi on seurakunnan jäsen, lapsen tietojen ilmoittamislomake annetaan yleensä kastavalle papille, ja tiedot kulkevat väestötietojärjestelmään seurakunnan kautta.
- Ilmoita lapsen nimet ja äidinkieli kolmen kuukauden kuluessa syntymästä. Tiedot voi ilmoittaa digitaalisesti Digi- ja väestötietoviraston verkkosivuilla tai paperilomakkeella.
- Jos toivot lapselle harvinaista nimeä, kannattaa varautua normaalia pitempään käsittelyaikaan. Normaalisti lasten nimitietojen käsittelyaika on noin neljä viikkoa, mutta erikoisempaa nimeä hakiessa käsittely kestää pitempään.
Tiedot Suomessa syntyneiden lasten suosituimmista etunimistä on julkaissut Digi- ja väestötietovirasto 16.4.2024. Tiedot pohjautuvat yhteensä 44 710 viime vuonna syntyneen lapsen tietoihin. Tilasto sisältää 50 suosituinta etunimeä ja ensimmäistä etunimeä suomenkielisillä, ruotsinkielisillä ja muunkielisillä lapsilla. Muunkielinen tarkoittaa tässä henkilöä, jonka äidinkieleksi on merkitty muu kuin suomi tai ruotsi. Tiedot on ilmoitettu koko maan kattavasti.
- Privatpersoner
- Handläggningstiderna vid kundtjänsten för privatpersoner
- Äktenskap och parförhållande
- Att få eller adoptera barn
- Namnärenden
- Flytt
- Förmyndarskap
- Livsförändringar utomlands
- Flyttning i utlandet
- Registrering i Finland av ett barn som fötts utomlands
- Äktenskap som ingåtts utomlands
- Partnerskap som registrerats utomlands
- Skilsmässa som beviljats utomlands
- Namn som ändrats utomlands
- Könstillhörighet som fastställts utomlands
- Dödsfall utomlands
- Registrering av medborgarskap
- Bevarande av finskt medborgarskap
- Legalisering av utländska handlingar
- Inlämnande av utländska dokument till Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata
- Utlänning i Finland
- Registrering av utlänningar
- Registrering av utländska studerande
- Hemkommun
- Anvisningar till dig som kommer till Finland från Ukraina
- Guiden för arbetstagare
- Expressfil för specialsakkunniga och tillväxtföretagare
- Legaliseringsanvisning
- Inlämnande av utländska dokument
- Utlänningars flytt till Finland, inom Finland och från Finland
- Val och rösträtt
- Suomi.fi-webbtjänst
- Medborgarcertifikat och elektronisk identitet
- Registrering av anmälan om gåva
- Intyg från befolkningsdatasystemet
- Kontroll av egna uppgifter -service
- Medborgarinitiativ
- Personuppgifter i befolkningsdatasystemet
- Personbeteckning
- Utlämning av uppgifter ur befolkningsdatasystemet
- Spärrmarkering
- Övervakning och loggföring av användningen av informationen i befolkningsdatasystemet
- Fastställande av annan könstillhörighet
- Utträde ur och inträde i ett religionssamfund
- Förbud mot utlämning av personuppgifter
- Ändring av ett registrerat partnerskap till äktenskap
- Utlämning av uppgifter ur befolkningsdatasystemet
- Byggnads- och lägenhetsuppgifter i befolkningsdatasystemet
- Adresstjänst
- Medborgarrådgivning
- Tjänster av notarius publicus
- Bestyrkande av köp
- Dödsfall och bouppteckning
- Digitalt stöd för medborgare
- Blanketter
- Organisationer
- Certifikat och kort
- Befolkningsdatatjänster för organisationer
- Den offentliga förvaltningens urvals- och uppdateringstjänst
- Informationstjänster inom den privata sektorn
- BDS-ändringsgränssnittet
- Ändringsdatatjänsten
- BDSförfrågan-gränssnittet
- Webbapplikationen för BDSförfrågan
- BDSförfrågans urvalstjänster
- Revidering av personbeteckningen
- Förutsättningar för att använda befolkningsuppgifter
- Magistratregistrens söktjänster
- Upprätthållande av befolkningsdatasystemet
- Suomi.fi-tjänster
- Tjänster som främjar digitaliseringen
- Digistöd
- Förnyelse av den digitala identiteten
- Tjänster för digital säkerhet
- Tjänster av notarius publicus
- Bestyrkande av köp
- Vigselrätt
- E-tjänster
- Finnish Authenticator -identifieringstjänsten
- Anvisningar för välfärdsområdena
- Registerutdrag
- Om myndigheten
- Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata
- Jobba med oss
- Kommunicera elektroniskt med oss
- Kontakt
- Aktuellt
- Automatiskt avgörandeförfarande
- Kvalitetspolicy
- Likabehandlingsplan för kunder
- Dataskydd
- Befolkningsdatasystemet
- Till medier
- Broschyrer och publikationer
- Projekten
- Förutseende och forskningssamarbete