Uudet välimerkit takaavat henkilötunnusten riittävyyden – ensimmäinen uudenlainen henkilötunnus myönnettiin tällä viikolla
Digi- ja väestötietovirasto on ottanut käyttöön henkilötunnusten uudet välimerkit. Ensimmäinen henkilötunnus Y-välimerkillä myönnettiin 19.12.2023. Jo myönnetyt henkilötunnukset eivät muutu.
– Aiemmassa henkilötunnusmallissa tunnuksia oli kullekin syntymäpäivälle rajallinen määrä ja tunnukset kävivät vähiin joiltakin päiviltä. Kaikkein yleisimmältä syntymäpäivältä tunnukset kuluivat juuri loppuun, joten myönsimme ensimmäisen uudenlaisen henkilötunnuksen tällä viikolla, ylijohtaja Timo Salovaara Digi- ja väestötietovirastosta kertoo.
Tämän vuoden alussa astui voimaan asetus, joka mahdollisti uusien välimerkkien käyttöönoton ja varmistaa henkilötunnusten riittävyyden tulevaisuudessa. Digi- ja väestötietovirasto jatkaa henkilötunnusten myöntämistä myös aiemmin käytössä olleilla välimerkeillä niin pitkään kuin niitä riittää.
Käyttöönotto aikaistui arviosta
Digi- ja väestötietovirasto on kuukausittain päivittänyt arviotaan uudenlaisten henkilötunnusten käyttöönoton ajankohdasta. Arvio perustui vuosien 2016–2021 keskimääräiseen antomäärään ja arvioon tulevasta tarpeesta. Tiedossa oli, että maahanmuuton vilkastuminen voisi aikaistaa käyttöönottoa.
– Arvioimme vielä joulukuun alussa uusien välimerkkien käyttöönoton tapahtuvan tammikuussa 2024, mutta uudenlaisia henkilötunnuksia olikin tarpeen ottaa käyttöön jo tänä vuonna. Olimme varautuneet myös nopeampaan aikatauluun, joten uudenlaisen henkilötunnuksen myöntäminen väestötietojärjestelmästä sujui ongelmitta, Timo Salovaara kertoo.
Henkilötunnuksen uudet välimerkit
Henkilötunnusten välimerkit jatkossa:
- Vuonna 2000 tai sen jälkeen syntyneillä kirjaimet nykyinen A ja uudet B, C, D, E, F.
- 1900-luvulla syntyneillä nykyinen yhdysmerkki (-) tai uudet kirjaimet Y, X, W, V, U.
- 1800-luvulla syntyneillä nykyinen plusmerkki (+), ei uusia välimerkkejä.
Asetuksella henkilötunnukseen sisältyvä välimerkki tuli myös yksilöiväksi osaksi tunnusta eli henkilötunnukset voi nyt erottaa toisistaan pelkästään eri välimerkki.
Aiemmin järjestelmissä voi jättää huomioimatta välimerkin, mutta uusien välimerkkien käyttöönoton jälkeen näin ei enää voi toimia. Esimerkiksi kuvitteelliset henkilötunnukset 100190-999P tai 100190Y999P olisivat eri henkilöiden eli välimerkki voi joissakin tapauksissa olla ainoa ero.
– Kaikkien organisaatioiden, joiden järjestelmissä henkilötunnuksia käytetään, on pitänyt valmistautua muutoksiin hyvissä ajoin. Näin on varmistettu, että henkilöiden tietojen käsittely toimii jatkossakin ongelmitta eri järjestelmissä, Timo Salovaara korostaa.
Mikä on henkilötunnus
- Henkilötunnus on yksilöimiskeino, joka yksilöi henkilöt vielä tarkemmin kuin nimi. Täysin samannimisiä ihmisiä on, mutta ei kahta, joilla olisi täysin sama henkilötunnus.
- Henkilötunnusta käytetään henkilöiden yksilöintiin viranomaisten ja monien yksityisten toimijoiden rekistereissä ja tietojärjestelmissä sekä näiden välisessä tietoliikenteessä. Henkilötunnuksen avulla voidaan muun muassa varmistaa, että tietoja rekisteröidään juuri oikealle henkilölle.
- Henkilötunnus annetaan henkilölle, joka on rekisteröity Suomen väestötietojärjestelmään. Henkilötunnus otettiin Suomessa käyttöön 1960-luvulla.
- Henkilötunnuksen saaminen Suomessa syntyneelle lapselle ei vaadi vanhemmilta toimenpiteitä. Ulkomailla syntynyt Suomen kansalainen saa henkilötunnuksen, kun Digi- ja väestötietovirasto on vanhempien pyynnöstä rekisteröinyt lapsen väestötietojärjestelmään. Ulkomailta Suomeen muuttava ulkomaan kansalainen saa henkilötunnuksen, kun hänet on oleskeluluvan myöntämisen yhteydessä tai omasta pyynnöstään rekisteröity väestötietojärjestelmään.
Lisätietoa:
ylijohtaja Timo Salovaara, [email protected], puh. 0295 535 303
- Privatpersoner
- Handläggningstiderna vid kundtjänsten för privatpersoner
- Äktenskap och parförhållande
- Att få eller adoptera barn
- Namnärenden
- Flytt
- Förmyndarskap
- Livsförändringar utomlands
- Flyttning i utlandet
- Registrering i Finland av ett barn som fötts utomlands
- Äktenskap som ingåtts utomlands
- Partnerskap som registrerats utomlands
- Skilsmässa som beviljats utomlands
- Namn som ändrats utomlands
- Könstillhörighet som fastställts utomlands
- Dödsfall utomlands
- Registrering av medborgarskap
- Bevarande av finskt medborgarskap
- Legalisering av utländska handlingar
- Inlämnande av utländska dokument till Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata
- Utlänning i Finland
- Registrering av utlänningar
- Registrering av utländska studerande
- Hemkommun
- Anvisningar till dig som kommer till Finland från Ukraina
- Guiden för arbetstagare
- Expressfil för specialsakkunniga och tillväxtföretagare
- Legaliseringsanvisning
- Inlämnande av utländska dokument
- Utlänningars flytt till Finland, inom Finland och från Finland
- Val och rösträtt
- Suomi.fi-webbtjänst
- Medborgarcertifikat och elektronisk identitet
- Registrering av anmälan om gåva
- Intyg från befolkningsdatasystemet
- Kontroll av egna uppgifter -service
- Medborgarinitiativ
- Personuppgifter i befolkningsdatasystemet
- Personbeteckning
- Utlämning av uppgifter ur befolkningsdatasystemet
- Spärrmarkering
- Övervakning och loggföring av användningen av informationen i befolkningsdatasystemet
- Fastställande av annan könstillhörighet
- Utträde ur och inträde i ett religionssamfund
- Förbud mot utlämning av personuppgifter
- Ändring av ett registrerat partnerskap till äktenskap
- Utlämning av uppgifter ur befolkningsdatasystemet
- Byggnads- och lägenhetsuppgifter i befolkningsdatasystemet
- Adresstjänst
- Medborgarrådgivning
- Tjänster av notarius publicus
- Bestyrkande av köp
- Dödsfall och bouppteckning
- Digitalt stöd för medborgare
- Blanketter
- Organisationer
- Certifikat och kort
- Befolkningsdatatjänster för organisationer
- Den offentliga förvaltningens urvals- och uppdateringstjänst
- Informationstjänster inom den privata sektorn
- BDS-ändringsgränssnittet
- Ändringsdatatjänsten
- BDSförfrågan-gränssnittet
- Webbapplikationen för BDSförfrågan
- BDSförfrågans urvalstjänster
- Revidering av personbeteckningen
- Förutsättningar för att använda befolkningsuppgifter
- Magistratregistrens söktjänster
- Upprätthållande av befolkningsdatasystemet
- Suomi.fi-tjänster
- Tjänster som främjar digitaliseringen
- Digistöd
- Förnyelse av den digitala identiteten
- Tjänster för digital säkerhet
- Tjänster av notarius publicus
- Bestyrkande av köp
- Vigselrätt
- E-tjänster
- Finnish Authenticator -identifieringstjänsten
- Anvisningar för välfärdsområdena
- Registerutdrag
- Om myndigheten
- Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata
- Jobba med oss
- Kommunicera elektroniskt med oss
- Kontakt
- Aktuellt
- Automatiskt avgörandeförfarande
- Kvalitetspolicy
- Likabehandlingsplan för kunder
- Dataskydd
- Befolkningsdatasystemet
- Till medier
- Broschyrer och publikationer
- Projekten
- Förutseende och forskningssamarbete