Vuosi 2024 on vaalipäällikkö Otto Palmun vauhtivuosi
Johtava asiantuntija ja vaalipäällikkö Otto Palmu on työskennellyt vaalien parissa lähes koko työuransa ajan. Vuonna 2018 hän aloitti Väestörekisterikeskuksessa asiantuntijatehtävissä, ja nyt hän on työskennellyt koko Digi- ja väestötietoviraston toimiajan varmistaakseen sujuvat vaalit.
Otolla on riittänyt kiirettä. Kevään 2024 presidentinvaaliin valmistautuminen alkoi jo edellisenä kesänä.
- Alkusyksyllä teimme testikierroksen ja valmistelimme pohjatietoja. Kiireisimmät ajat ovat äänioikeusrekisterin perustamisen ympärillä sekä pari viikkoa ennen ja jälkeen vaalien, jolloin tarkastettavaa ja tiedotettavaa riittää. Vaalien aikaan päivät venyvät ja viikonlopputöitä kertyy, Otto kertoo.
Presidentinvaali sujui hyvin, ja Otto on tyytyväinen kokonaisuuteen. Pian presidentinvaalin perään käytävät europarlamenttivaalit ovat kuitenkin aiheuttaneet hänen työpöydällään kiirettä.
- Presidentinvaali oli iso rutistus, mutta kuitenkin myös suoraviivainen prosessi meidän näkökulmastamme, kun äänioikeuden perusteena on Suomen kansalaisuus ja prosessiin liittyy vähemmän tarkastettavia asioita kuin esimerkiksi pian koittavissa europarlamenttivaaleissa. Omassa työssäni haastavinta on, kun vaalit ovat lähellä toisiaan ja valmistelutyöt menevät päällekkäin. Aina välillä osuu useammat vaalit samalle vuodelle, Otto avaa.
Virastolla lakisääteisiä vaalitehtäviä
Digi- ja väestötietovirastolla on lakisääteisiä vastuutehtäviä vaaleissa. Näitä ovat esimerkiksi äänioikeusrekisterin perustaminen ja ylläpito sekä äänioikeusilmoitusten toimitus kaikille äänioikeutetuille. Tämän lisäksi virasto auttaa kansalaisia ja viranomaisia vaalien alla äänioikeuteen liittyvissä kysymyksissä.
- Vastaan meillä tästä kokonaisuudesta. Käytännössä työni sisältää paljon ohjeistamista ja kouluttamista. Huolehdin, että meillä talossa varaudutaan ja osataan ohjeistaa vaaliasioissa eteenpäin, Otto kertoo.
Monelle viraston työntekijälle vaalit eivät ole yhtä tuttu asia kuin Otolle. Vaalien aikaan isompi joukko viraston työntekijöitä on varmistamassa sujuvia vaaleja erilaisissa vaalitehtävissä – Oton tiimin lisäksi esimerkiksi turvallisuus-, viestintä-, muutto- ja kansainvälisten asioiden asiantuntijoita. Otto toimii myös erilaisissa vaaleihin liittyvissä työ- ja asiantuntijaryhmissä, esimerkiksi oikeusministeriön ja kuntien kanssa.
- Toinen iso osa työtäni on tietojärjestelmät ja digipalvelut, joiden käyttöön ja testaamiseen itsekin osallistun aktiivisesti. Kolmas iso asia on erilaisten vaaleihin liittyvien alihankkijoiden, kumppaneiden ja sopimusten pyöritys, Otto kertoo.
Edellä mainittujen tehtävien lisäksi Digi- ja väestötietovirasto ja vaalipäällikkö hoitavat erilaisia demokratian edistämiseen liittyviä tehtäviä, kuten kotimaisten kansalaisaloitteiden viemistä eteenpäin eduskunnan käsittelyyn, Euroopan laajuisten aloitteiden viemistä Euroopan komissiolle sekä puoluerekisteriin lisättävien puolueiden tarkistuskorttien tarkastusta.
Työ vaalien parissa edellyttää huolellisuutta, sillä virheiden seuraukset voisivat olla vakavia.
- Jos jokin menee pahasti pieleen, seuraukset voisivat olla oikeasti lähes katastrofaalisia, kuten vaalien uusiminen. Kaikki pitää valmistella ajoissa huolella ja testata etukäteen, Otto tarkentaa.
Tärkeää työtä demokratian eteen
Otto on opiskellut politiikan tutkimusta pääaineenaan Helsingin yliopistossa. Hän työskenteli pitkään Oikeusrekisterikeskuksessa vaalitehtävien parissa, kunnes haki Väestörekisterikeskukseen asiantuntijatehtäviin. Pian vaalitehtävien konkari kuitenkin napattiin paikkaamaan vaalipäällikköä – ja sille tielle Otto on jäänyt.
- Kun palasin vaalitehtäviin, tajusin uudestaan, että asia on tärkeää ja mielenkiintoista. Vaaleilla on myös ansaitsemansa painoarvo talomme sisällä ja ulkopuolella. Hyvällä yhteistyöllä, toisten asiantuntijuuteen luottaen ja toisiltamme oppien saadaan paras lopputulos aikaiseksi.
Pitkään alalla toiminut Otto kokee, että työ sopii hänelle.
- Tämä tehtävä on aikaisempiin tehtäviini verrattuna itsenäinen ja tykkään siitä. Tässä on myös kiva tasapaino niin sanottua ylätason ja omin käsin tekemistä.
Vaalien kiireisimpinä aikoina asiat vaativat ratkaisuja nopeasti. Silloin päivät venyvät helposti.
- Toisaalta meillä on hyvät työaikajärjestelyt eli muina aikoina saa sitten vapaita takaisin, Otto päättää.
• Koulutus: Valtiotieteiden kandidaatti, pääaineena politiikan tutkimus. Suoritettuja opintoja myös tietojenkäsittelystä.
• Työura Digi- ja väestötietovirastossa: Aloitti Väestörekisterikeskuksessa 2018 tuotepäällikkönä. 2019 loppupuolella siirtyminen vaalipäällikön tehtäviin.
• Työtehtävä: Vastaa Digi- ja väestötietoviraston vaaleihin liittyvien tehtävien toimittamisesta, kuten äänioikeusrekisterin perustaminen ja ylläpito sekä äänioikeusilmoitukset.
• Tiimi: Yksi kollega hoitaa myös täysipäiväisesti vaaliasioita. Vaalien kiireaikoihin vaalit työllistävät virastolla kymmeniä ihmisiä.
• Virkapaikka: Helsinki.
- Privatpersoner
- Flytt
- Kontroll av egna uppgifter -service
- Intyg från befolkningsdatasystemet
- Namnärenden
- Förmyndarskap
- Att få eller adoptera barn
- Äktenskap och parförhållande
- Dödsfall och bouppteckning
- Livsförändringar utomlands
- Flyttning i utlandet
- Registrering i Finland av ett barn som fötts utomlands
- Äktenskap som ingåtts utomlands
- Partnerskap som registrerats utomlands
- Skilsmässa som beviljats utomlands
- Namn som ändrats utomlands
- Dödsfall utomlands
- Registrering av medborgarskap
- Förlust av medborgarskap i en annan stat
- Bevarande av finskt medborgarskap
- Legalisering av utländska handlingar
- Inlämnande av utländska dokument till Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata
- Utlänning i Finland
- Registrering av utlänningar
- Guiden för studerande
- Hemkommun
- Anvisningar till dig som kommer till Finland från Ukraina
- Guiden för arbetstagare
- Expressfil för specialsakkunniga och tillväxtföretagare
- Legaliseringsanvisning
- Inlämnande av utländska dokument
- Utlänningars flytt till Finland, inom Finland och från Finland
- Tjänster av notarius publicus
- Fastställande av annan könstillhörighet
- Personuppgifter i befolkningsdatasystemet
- Personbeteckning
- Utlämning av uppgifter ur befolkningsdatasystemet
- Spärrmarkering
- Övervakning och loggföring av användningen av informationen i befolkningsdatasystemet
- Utträde ur och inträde i ett religionssamfund
- Förbud mot utlämning av personuppgifter
- Ändring av ett registrerat partnerskap till äktenskap
- Utlämning av uppgifter ur befolkningsdatasystemet
- Val och rösträtt
- Bestyrkande av köp
- Registrering av anmälan om gåva
- Medborgarcertifikat och elektronisk identitet
- Organisationer
- Certifikat, kort och stämplar
- Befolkningsdatatjänster för organisationer
- Den offentliga förvaltningens urvals- och uppdateringstjänst
- Informationstjänster inom den privata sektorn
- BDS-ändringsgränssnittet
- Ändringsdatatjänsten
- BDSförfrågan-gränssnittet
- Webbapplikationen för BDSförfrågan
- BDSförfrågans urvalstjänster
- Revidering av personbeteckningen
- Förutsättningar för att använda befolkningsuppgifter
- Magistratregistrens söktjänster
- Upprätthållande av befolkningsdatasystemet
- Suomi.fi-tjänster
- Tjänster som främjar digitaliseringen
- Digistöd
- Tjänster för digital säkerhet
- Tjänster av notarius publicus
- Bestyrkande av köp
- Vigselrätt
- E-tjänster
- Finnish Authenticator -identifieringstjänsten
- Anvisningar för välfärdsområdena
- Utdrag ur register
- Om myndigheten
- Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata
- Jobba med oss
- Kommunicera elektroniskt med oss
- Kontakt
- Aktuellt
- Offentlig delgivning och kungörelser
- Automatiskt avgörandeförfarande
- Kvalitetspolicy
- Likabehandlingsplan för kunder
- Dataskydd
- Befolkningsdatasystemet
- Till medier
- Broschyrer och publikationer
- Projekten
- Förutseende och forskningssamarbete