Suomen kansallinen palveluväylä ja Viron X-Tee-palveluväylä liitetään yhteen
Suomen Väestörekisterikeskus ja Viron valtion tietojärjestelmävirasto Riigi Infosüsteemi Amet (RIA) ovat tänään sopineet maiden palveluväylien federoinnista, eli luottamussuhteen luomisesta Suomen ja Viron palveluväylien välille.
Sopimus mahdollistaa tietojen teknisen välittämisen Suomen palveluväylään liitetystä palvelusta Viron palveluväylään ja päinvastoin. Sekä Suomen ja Viron palveluväylä hyödyntävät Virossa kehitettyä X-Road-ratkaisua.
Kansallisen palveluarkkitehtuurin toteuttamisohjelmassa rakennettu kansallinen palveluväylä (Suomi.fi-palveluväylä) on tiedonvälityskerros, jonka avulla voidaan siirtää tietoturvallisesti ja vakioidusti tietoja eri toimijoiden tietovarantojen ja palveluiden välillä. Se otettiin tuotantokäyttöön marraskuussa 2015. Virossa vastaava palveluväylä on X-tee. Molemmat palveluväylät perustuvat Virossa kehitettyyn X-Road-ratkaisuun ja ne hyödyntävät X-Roadia teknisenä alustana. X-Road on tietoturvallinen integraatioratkaisu julkisen internetin yli tapahtuvaan tietojen vaihtoon. Suomi ja Viro ovat kehittäneet X-Roadia yhteistyössä vuodesta 2014 lähtien.
Sopimuksen myötä tietojen vaihtajat sopivat aina kahdenvälisesti keskenään tietojen vaihdosta. X-Road hoitaa automaattisesti esimerkiksi välitettävien tietojen salaamisen ja viestien aikaleimaamisen, jolla pystytään todentamaan tietojen siirtymisen ajankohta. Toiminnallisuudet ovat käytännössä samat kuin Suomen sisällä palveluväylässä, mutta federaatio mahdollistaa tietojen välittämisen myös Viroon.
"On poikkeuksellista, että kaksi valtiota kehittää yhdessä yhteistä tietojärjestelmää. Yhteiskehittämistä on tehty koko Kansallisen palveluarkkitehtuuriohjelman ajan. Suomen ja Viron palveluväyläsovellusten yhteenliittäminen on luonnollinen jatke hyvin jatkuneelle kehittämisyhteistyölle. Myös yhteiskehittämisen mallia ollaan parhaillaan tiivistämässä entisestään", sanoo Väestörekisterikeskuksen Kansallisen palveluarkkitehtuuriyksikön johtaja Janne Viskari.
"Koska virolaisia on paljon Suomessa ja suomalaisia paljon Virossa, on oleellista että maiden julkiset palvelut ovat rajat ylittäviä", RIA:n X-Roadin aluejohtaja Heiko Vainsalu painottaa.
Sopimuksen mukaan Suomen ja Viron palveluväylät liitetään yhteen ja sovitaan aikatauluista. Palveluväylien liittäminen yhteen aloitetaan lokakuun 2016 aikana. Tavoitteena on, että palvelut olisivat yhteenliitettyinä tuotantokäytössä viimeistään 31.3.2017.
Palveluväylien liittäminen yhteen mahdollistaa esimerkiksi väestörekisteritietojen vaihtamisen Suomen ja Viron välillä koneellisesti. Ensimmäiseksi selvitetään muun muassa väestörekisteritietojen vaihtoa Viron ja Suomen väestörekisterien välillä. Muuttoliikenne maiden välillä on vilkasta, ja Suomessa asuu tällä hetkellä noin 60 000 virolaisia. Automaattisen tietojen vaihdon myötä esimerkiksi Suomessa asuvien virolaisten kotikunta tulee automaattisesti oikein, millä taas on merkitystä esimerkiksi kunnallisten palveluiden ja sosiaalietuuksien kannalta. Lisäksi yhteenliittymistä voisivat hyödyntää muut julkishallinnon organisaatiot.
Suomessa julkishallinnon organisaatiot ovat lakisääteisesti velvoitettuja käyttämään palveluväylää, kun ne siirtävät tietojaan julkiseen internetiin.
Ensimmäinen versio X-Roadista otettiin Virossa käyttöön vuonna 2001.
Lisätietoja:
Johtaja Janne Viskari, [email protected], 0295 535 022.
- Privatpersoner
- Handläggningstiderna vid kundtjänsten för privatpersoner
- Äktenskap och parförhållande
- Att få eller adoptera barn
- Namnärenden
- Flytt
- Förmyndarskap
- Livsförändringar utomlands
- Flyttning i utlandet
- Registrering i Finland av ett barn som fötts utomlands
- Äktenskap som ingåtts utomlands
- Partnerskap som registrerats utomlands
- Skilsmässa som beviljats utomlands
- Namn som ändrats utomlands
- Könstillhörighet som fastställts utomlands
- Dödsfall utomlands
- Registrering av medborgarskap
- Bevarande av finskt medborgarskap
- Legalisering av utländska handlingar
- Inlämnande av utländska dokument till Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata
- Utlänning i Finland
- Registrering av utlänningar
- Registrering av utländska studerande
- Hemkommun
- Anvisningar till dig som kommer till Finland från Ukraina
- Guiden för arbetstagare
- Expressfil för specialsakkunniga och tillväxtföretagare
- Legaliseringsanvisning
- Inlämnande av utländska dokument
- Utlänningars flytt till Finland, inom Finland och från Finland
- Val och rösträtt
- Suomi.fi-webbtjänst
- Medborgarcertifikat och elektronisk identitet
- Registrering av anmälan om gåva
- Intyg från befolkningsdatasystemet
- Kontroll av egna uppgifter -service
- Medborgarinitiativ
- Personuppgifter i befolkningsdatasystemet
- Personbeteckning
- Utlämning av uppgifter ur befolkningsdatasystemet
- Spärrmarkering
- Övervakning och loggföring av användningen av informationen i befolkningsdatasystemet
- Fastställande av annan könstillhörighet
- Utträde ur och inträde i ett religionssamfund
- Förbud mot utlämning av personuppgifter
- Ändring av ett registrerat partnerskap till äktenskap
- Utlämning av uppgifter ur befolkningsdatasystemet
- Byggnads- och lägenhetsuppgifter i befolkningsdatasystemet
- Adresstjänst
- Medborgarrådgivning
- Tjänster av notarius publicus
- Bestyrkande av köp
- Dödsfall och bouppteckning
- Digitalt stöd för medborgare
- Blanketter
- Organisationer
- Certifikat och kort
- Befolkningsdatatjänster för organisationer
- Den offentliga förvaltningens urvals- och uppdateringstjänst
- Informationstjänster inom den privata sektorn
- BDS-ändringsgränssnittet
- Ändringsdatatjänsten
- BDSförfrågan-gränssnittet
- Webbapplikationen för BDSförfrågan
- BDSförfrågans urvalstjänster
- Revidering av personbeteckningen
- Förutsättningar för att använda befolkningsuppgifter
- Magistratregistrens söktjänster
- Upprätthållande av befolkningsdatasystemet
- Suomi.fi-tjänster
- Tjänster som främjar digitaliseringen
- Digistöd
- Europeiska digitala identitetsplånboken
- Tjänster för digital säkerhet
- Tjänster av notarius publicus
- Bestyrkande av köp
- Vigselrätt
- E-tjänster
- Finnish Authenticator -identifieringstjänsten
- Anvisningar för välfärdsområdena
- Registerutdrag
- Om myndigheten
- Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata
- Jobba med oss
- Kommunicera elektroniskt med oss
- Kontakt
- Aktuellt
- Automatiskt avgörandeförfarande
- Kvalitetspolicy
- Likabehandlingsplan för kunder
- Dataskydd
- Befolkningsdatasystemet
- Till medier
- Broschyrer och publikationer
- Projekten
- Förutseende och forskningssamarbete