Digi- ja väestötietovirasto jatkaa pitkäjänteistä työtä sujuvan Suomen eteen Janne Viskarin johdolla
Valtioneuvosto on tänään nimittänyt Digi- ja väestötietoviraston pääjohtaja Janne Viskarin jatkamaan tehtävässään seuraavat viisi vuotta.
– On erittäin motivoivaa jatkaa viraston johdossa tilanteessa, jossa Suomi on EU:n digivertailun kärkimaa. Tehtävänämme on pitää Suomi kehityksen kärjessä myös jatkossa, Janne Viskari kertoo.
Digi- ja väestötietovirasto edistää yhteiskunnan digitalisaatiota ja tarjoaa palveluja eri elämäntilanteisiin. Virasto toimii valtakunnallisesti ja työllistää 1012 henkilöä. Virasto aloitti toimintansa vuoden 2020 alussa Väestörekisterikeskuksen ja maistraattien yhdistyessä.
– Koko yhteiskunnan digitalisaatiota edistämme tarjoamalla palveluja muun muassa digitaalisen turvallisuuden ja digituen kehittämiseen. Kehitämme ja tarjoamme myös Suomi.fi-palveluja, joita yhteiskunnan eri toimijat voivat laajasti hyödyntää omassa toiminnassaan, Janne Viskari jatkaa.
Ensi vuonna on tarkoitus julkaista uusi puhelinsovelluksena toimiva Suomi.fi-palvelu, jonka kautta voi käyttää digitaalista henkilöllisyystodistusta käynti- ja verkkoasioinnissa. Palvelu on laajennettavissa myös muiden lupa- ja henkilötietojen käyttämiseen Suomessa ja Euroopassa.
Digitalisaatio sujuvoittaa asiointia viranomaisten kanssa
Digitalisaatio tarjoaa keinoja myös Digi- ja väestötietoviraston oman toiminnan kehittämiseen. Virasto on jo saanut kehitettyä palveluja, prosesseja, ohjeita ja toimintatapoja valtakunnallisesti toimiviksi. Seuraavaksi virastossa panostetaan asioinnin, asianhallinnan ja palvelutuotannon modernisointiin. Tavoitteena on, että asioiden hoitaminen viranomaisten kanssa olisi mahdollisimman sujuvaa riippumatta siitä, missä päin Suomea asuu tai asioi.
– Digitalisaation keinoin pystymme kehittämään myös viraston omia palveluita laajemmiksi ja elämäntapahtumalähtöisemmiksi kokonaisuuksiksi. Meille tärkeitä digitalisaation soveltamiskohteita ovat luonteeltaan monimutkaiset edunvalvonta, läheisen kuolemaan liittyvät omaisille tarjottavat palvelut sekä maahanmuuttajien palvelut. Näissä kaikissa palveluketjut ylittävät usein organisaatioiden rajoja ja palvelutarpeeseen nivoutuu asiakkaiden elämäntilanteesta riippuen useiden eri toimijoiden palveluita. Digitalisaation hyödyntämisellä ja eri viranomaisten ja muiden toimijoiden yhteistyöllä palvelukokonaisuutta pystytään tulevaisuudessa sujuvoittamaan, Janne Viskari kertoo.
Digipalveluja käytetään jo laajasti, mutta paperipakko hidastaa viranomaisten toimintaa
Sekä organisaatiot että kansalaiset hoitavat jo suuren osan asioistaan digitaalisten kanavien kautta. Digitaalisten palvelujen käyttö perustuu Suomessa vapaaehtoisuuteen.
– Tulevaisuudessa olisi tärkeää avata keskustelua siitä, voisiko Tanskan hyvistä kokemuksista asioinnin yleisessä sähköistämisessä olla opittavaa Suomessa. Viranomaisilla tulisi olla mahdollisuus käsitellä ja ratkaista asioita vain sähköisesti niiden henkilöiden osalta, jotka todennetusti pystyvät sähköiseen asiointiin. Tällä hetkellähän meillä Suomessa on paperipakko, eli viranomaisten on pakko lähettää ratkaisut asiakkaille postitse paperilla, vaikka asiakas itse olisi asioinut sähköisessä asiointipalvelussa, jos hän ei erikseen ole antanut suostumusta sähköiseen viranomaisviestintään, Janne Viskari kertoo.
Digi- ja väestötietovirastossa tahdottaisiin digin olevan ensisijainen asiointitapa, jos asiakas digitaalisesti pystyy asioimaan. Tämä tarkoittaisi samalla digituen kattavaan tarjontaan panostamista.
Digi- ja väestötietoviraston pääjohtaja Janne Viskari.
Lisätiedot:
Janne Viskari
[email protected]
puh. 0295 536 000 (vaihde)
- Privatpersoner
- Handläggningstiderna vid kundtjänsten för privatpersoner
- Äktenskap och parförhållande
- Att få eller adoptera barn
- Namnärenden
- Flytt
- Förmyndarskap
- Livsförändringar utomlands
- Flyttning i utlandet
- Registrering i Finland av ett barn som fötts utomlands
- Äktenskap som ingåtts utomlands
- Partnerskap som registrerats utomlands
- Skilsmässa som beviljats utomlands
- Namn som ändrats utomlands
- Könstillhörighet som fastställts utomlands
- Dödsfall utomlands
- Registrering av medborgarskap
- Bevarande av finskt medborgarskap
- Legalisering av utländska handlingar
- Inlämnande av utländska dokument till Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata
- Utlänning i Finland
- Registrering av utlänningar
- Registrering av utländska studerande
- Hemkommun
- Anvisningar till dig som kommer till Finland från Ukraina
- Guiden för arbetstagare
- Expressfil för specialsakkunniga och tillväxtföretagare
- Legaliseringsanvisning
- Inlämnande av utländska dokument
- Utlänningars flytt till Finland, inom Finland och från Finland
- Val och rösträtt
- Suomi.fi-webbtjänst
- Medborgarcertifikat och elektronisk identitet
- Registrering av anmälan om gåva
- Intyg från befolkningsdatasystemet
- Kontroll av egna uppgifter -service
- Medborgarinitiativ
- Personuppgifter i befolkningsdatasystemet
- Personbeteckning
- Utlämning av uppgifter ur befolkningsdatasystemet
- Spärrmarkering
- Övervakning och loggföring av användningen av informationen i befolkningsdatasystemet
- Fastställande av annan könstillhörighet
- Utträde ur och inträde i ett religionssamfund
- Förbud mot utlämning av personuppgifter
- Ändring av ett registrerat partnerskap till äktenskap
- Utlämning av uppgifter ur befolkningsdatasystemet
- Byggnads- och lägenhetsuppgifter i befolkningsdatasystemet
- Adresstjänst
- Medborgarrådgivning
- Tjänster av notarius publicus
- Bestyrkande av köp
- Dödsfall och bouppteckning
- Digitalt stöd för medborgare
- Blanketter
- Organisationer
- Certifikat och kort
- Befolkningsdatatjänster för organisationer
- Den offentliga förvaltningens urvals- och uppdateringstjänst
- Informationstjänster inom den privata sektorn
- BDS-ändringsgränssnittet
- Ändringsdatatjänsten
- BDSförfrågan-gränssnittet
- Webbapplikationen för BDSförfrågan
- BDSförfrågans urvalstjänster
- Revidering av personbeteckningen
- Förutsättningar för att använda befolkningsuppgifter
- Magistratregistrens söktjänster
- Upprätthållande av befolkningsdatasystemet
- Suomi.fi-tjänster
- Tjänster som främjar digitaliseringen
- Digistöd
- Europeiska digitala identitetsplånboken
- Tjänster för digital säkerhet
- Tjänster av notarius publicus
- Bestyrkande av köp
- Vigselrätt
- E-tjänster
- Finnish Authenticator -identifieringstjänsten
- Anvisningar för välfärdsområdena
- Registerutdrag
- Om myndigheten
- Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata
- Jobba med oss
- Kommunicera elektroniskt med oss
- Kontakt
- Aktuellt
- Automatiskt avgörandeförfarande
- Kvalitetspolicy
- Likabehandlingsplan för kunder
- Dataskydd
- Befolkningsdatasystemet
- Till medier
- Broschyrer och publikationer
- Projekten
- Förutseende och forskningssamarbete