Hoppa till innehåll

Suomi.fi-valtuudet: Sähköinen valtakirja on avaimesi, kun haluat asioida toisen puolesta

Julkaisuajankohta 20.9.2019 15.21
Tiedote

Olisi mukava auttaa, kun perheen reppureissaava nuori havahtuu muistamaan veroilmoituksensa jossain Paraguayn perukoilla tai iäkäs äiti pyytää hakemaan reseptilääkkeensä apteekista. Sinun ja viranomaisten välillä on kuitenkin yksityisyyden suojan ovi. Sen avaa sähköinen Suomi.fi-valtuutus.

Moni meistä on antanut ja saanut paperille kirjattuja valtakirjoja, jotka oikeuttavat asioimaan toisen puolesta virastoissa tai vaikkapa noutamaan paketin postista. Valtakirjojen sähköinen versio on Suomi.fi-valtuutus. Valtuutettuna tai valtuuden antajana voi olla yksityinen henkilö tai yritys.

Väestörekisterikeskuksen kehittämän ja ylläpitämän Suomi.fi-valtuuspalvelun rekisteristä viranomaiset voivat tarkistaa luotettavasti ja välittömästi, onko henkilölle tai yritykselle myönnetty oikeus asioida sähköisissä asiointipalveluissa toisen henkilön puolesta: saako esimerkiksi tilitoimisto asioida yrityksen puolesta verottajan kanssa tai onko ulkomailla opiskeleva nuori valtuuttanut vanhempansa huolehtimaan puolestaan opintotukiasioista.

Täydet tai rajatut valtuudet, vuorokaudeksi tai vuosiksi

Suomi.fi-valtuuksissa voit antaa haluamallesi täysi-ikäiselle henkilölle tai yritykselle oikeuden asioida puolestasi tai pyytää valtuutta toiselta. Toinen henkilö tai yritys voi myös pyytää sinulta asiointivaltuutta, jolloin annat valtuuden hyväksymällä valtuuspyynnön.

Joitain rajoituksia palvelussa on: esimerkiksi alaikäiset tai edunvalvonnassa olevat henkilöt eivät voi tehdä valtuuksia.

Valtuuden voi antaa lyhimmillään yhdeksi vuorokaudeksi ja vain yhteenkin asiointiin. Pisin valtuutusaika on tällä hetkellä 25 vuotta.

Tietoturva vaatii tunnistautumista

Koska Suomi.fi-valtuuksien antamiseen ja pyytämiseen vaaditaan tietoturvasyistä vahva tunnistautuminen esimerkiksi pankkitunnuksilla, valtuuksien antaminen ja pyytäminen tehdään toistaiseksi verkossa.

Rakenteilla on myös mahdollisuus hoitaa valtuutus viraston tai muun palvelun tiskillä, virkailijan kanssa. Virkailija on ikään kuin välittäjä, joka luo valtuuden kahden muun osapuolen välille. Näin sähköinen valtuuttaminen tulee palvelemaan myös organisaatioita, joiden edustajaa ei ole rekisteröity kaupparekisteriin – esimerkiksi seurakuntia, oppilaitoksia, elinkeinoyhtymiä. Myöhemmin virkailijan välittämä valtuutus tulee mahdolliseksi myös kansalaisille, joilla ei ole verkkopankkitunnuksia tai riittäviä taitoja tai välineitä sähköiseen asiointiin.

Palkittu digitaalinen palvelu

Suomi.fi-valtuudet ovat melko uusi ja jatkuvasti kehittyvä palvelumuoto, jota tällä hetkellä hyödyntää lähes 70 organisaatiota Kelasta ja Eläketurvakeskuksesta Verohallintoon. Luettelon kaikista käyttäjistä näet täältä.

Sähköinen valtuuttaminen on arvioitu myös kansainvälisesti edistyksellisiksi, kansalaisten ja yritysten elämää sujuvoittaviksi palveluiksi ja palkittu esimerkiksi Euroopan komission järjestämässä Sharing and Reuse -kilpailussa kesäkuussa 2019. 

Lue lisää: 

Suomi.fi-valtuudet: Uusi apteekkivaltuutus on nykyaikaista naapuriapua