Hoppa till innehåll

D9-tiimi mukana siiloja purkavan sisäisen turvallisuuden Tuovi-portaalin käyttäjätestauksessa

Julkaisuajankohta 5.6.2019 9.36
Tiedote

Väestörekisterikeskuksen D9-tiimi on ollut mukana kehittämässä sisäministeriön Tuovi-portaalia sen alkumetreiltä saakka. Toukokuun lopussa D9 auttoi toteuttamaan portaalin käyttäjätestauksen, jolla haettiin ideoita palvelun jatkokehitystä varten.

Tammikuussa julkaistu Tuovi-portaali on tarkoitettu sisäisen turvallisuuden parissa työskentelevien tiedonjakokanavaksi ja yhteistyötilaksi, kertoo tarkastaja Sari Samula sisäministeriöstä.

-Tuovin avulla voimme tehdä alueellisten turvallisuustoimijoiden työn näkyväksi esimerkiksi jakamalla tietoa käynnissä olevista hankkeista. Toisaalta työtilan avulla voidaan järjestää yhteistyötä eri toimijoiden välillä, Samula kertoo.

Tuovi-portaalia on Samulan mukaan kehitetty käyttäjälähtöisesti alusta asti.

-Haasteita on valmistelun aikana ollut, mutta kehitystä on priorisoitu asiakaspalautteen perusteella. Portaali on tarkoitettu monenlaisille eri turvallisuusalan toimijoille, kuten eri järjestöille, elinkeinoelämälle, aluehallinnolle, tutkijoille, eikä vain virkamiehille.

Osoitteesta sisainenturvallisuus.fi löytyvää portaalia testattiin Sisäisen turvallisuuden verkostopäivässä, johon oli sisäministeriön kutsumana kokoontunut joukko sisäisen turvallisuuden eri toimijoita niin pelastustoimesta, kolmannelta sektorilta kuin ammattikorkeakouluistakin.

Lapin ammattikorkeakoulun Eija Raasakan mukaan portaalille on tulevaisuudessa käyttöä, vaikka portaalista löydettiinkin testauksessa kehitettävää.

-Kaikenlaisten turvallisuustoimijoiden tuottaman tiedon koonti yhdelle alustalle on jo arvo sinänsä. Paljon hyötyä on siitä, että vaikkapa hankkeiden hyviä käytäntöjä ja tuloksia tuodaan näkyville ja että tiedonjako on portaalin avulla jatkuvaa, Raasakka toteaa.