Mediapankki
Mediapankin kuvia voi käyttää toimintaamme käsittelevien artikkelien yhteydessä. Kuvia tai logoa ei ole tarkoitettu kaupallisiin tarkoituksiin. Klikkaamalla kuvaa saat ladattua isomman tiedoston.
Johdon kuvat
Janne Viskari, pääjohtaja
Janne Viskari on Digi- ja väestötietoviraston pääjohtaja. Hänen johdollaan Digi- ja väestötietovirasto edistää julkisen hallinnon ja koko suomalaisen yhteiskunnan digitalisointia ja sähköistä asiointia, turvaa tietojen saatavuutta sekä tarjoaa palveluja asiakkaiden elämäntapahtumiin. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän oli Väestörekisterikeskuksen ylijohtaja vuodesta 2017 alkaen. Viskari toimi aiemmin Väestörekisterikeskuksessa digitaalisista palveluista vastaavana johtajana. Brittiläinen Apolitical-verkkopalvelu valitsi Viskarin vuosina 2018 ja 2019 maailman sadan merkittävimmän digihallinnon vaikuttajan joukkoon, ja Tivi-lehti valitsi hänet vuoden 2018 vaikuttajaksi sekä vuoden 2019 liiketoiminnan digijohtajaksi.
Pekka Rehn, ylijohtaja, Asiakkaat-osasto
Timo Salovaara, ylijohtaja, Palvelut-osasto
Aino Jalonen, ylijohtaja, Prosessit-osasto
Liinu Lehto, viestintä- ja markkinointijohtaja
Logot
Digi- ja väestötietoviraston ja Suomi.fin logot voi ladata tältä sivulta.
Jos tarvitset logoja muussa muodossa, otathan yhteyttä dvv.viestinta(at)dvv.fi
Digi- ja väestötietoviraston logot
Perusmuotoiset logot:
-
Suomeksi:
-
Ruotsiksi:
-
Englanniksi:
Logot vaakamuodossa
-
Suomeksi:
-
Ruotsiksi:
-
Englanniksi:
Kaksikieliset logot (suomi-ruotsi)

Kaksikieliset logot (suomi-englanti)

Kolmekieliset logot (suomi-ruotsi-englanti)

Nelikieliset logot (suomi-ruotsi-englanti-saame)
Suomi.fi-logot
Suomi.fi-logo, painokelpoinen, perusmuoto
Suomi.fi-logo, painokelpoinen, negatiivi
Suomi.fi-logo, painokelpoinen, valkoinen
- Palvelut henkilöasiakkaille
- Henkilöasiakkaiden käsittelyajat
- Avioliitto ja parisuhde
- Lapsen saaminen ja adoptio
- Nimiasiat
- Muutto
- Edunvalvonta ja toisen asioiden hoitaminen
- Ulkomailla tapahtuneet elämänmuutokset
- Ilmoitus muutosta ulkomailla
- Ulkomailla syntynyt lapsi
- Ulkomailla solmittu avioliitto
- Ulkomailla rekisteröity parisuhde
- Ulkomailla myönnetty avioero
- Ulkomailla muuttunut nimi
- Ulkomailla vahvistettu sukupuoli
- Ulkomailla tapahtunut kuolema
- Kansalaisuuden rekisteröiminen
- Suomen kansalaisuuden säilyttäminen
- Laillistamisohje
- Ulkomaisten asiakirjojen toimittaminen
- Ulkomaalaisena Suomessa
- Ulkomaalaisen rekisteröinti väestötietojärjestelmään
- Ulkomaalaisen opiskelijan rekisteröinti
- Kotikunta
- Ulkomaalaisen muutto Suomeen, Suomessa ja Suomesta
- Ohjeita Ukrainasta saapuville
- Інструкції для українців
- Erityisasiantuntijoiden ja kasvuyrittäjien pikakaista
- Työntekijän opas
- Laillistamisohje
- Ulkomaisten asiakirjojen toimittaminen
- Tarkasta omat henkilötietosi
- Todistukset väestötietojärjestelmästä
- Henkilötiedot väestötietojärjestelmässä
- Kuolema ja perunkirjoitus
- Vaalit ja äänioikeus
- Kansalaisaloite
- Lahjailmoituksen rekisteröinti
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Kansalaisvarmenne ja sähköinen henkilöllisyys
- Digituki kansalaisille
- Suomi.fi-verkkopalvelu
- Kaikki lomakkeet
- Avoin data
- Palvelut organisaatioasiakkaille
- Varmenteet ja kortit
- Väestötietopalvelut
- Julkishallinnon poiminta- ja päivityspalvelu
- Päivityspalvelut yrityksille ja yhteisöille
- VTJ-muutosrajapinta
- Muutostietopalvelu
- VTJkysely-rajapinta
- VTJkysely-selainsovellus
- Asukasluettelopoiminnat isännöinti- ja huoltoyrityksille
- Kuntien poimintapalvelu
- Henkilötunnuksen uudistaminen
- Väestötietojen käytön edellytykset
- Väestötietojärjestelmän ylläpito
- Maistraattirekisterien hakupalvelut
- Otteet rekistereistä
- Digiturvapalvelut
- Digituki
- Digitaalisen henkilöllisyyden uudistus
- Suomi.fi-palvelut
- Digitalisaatiota edistävät palvelut
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Vihkimisoikeus
- Ohjeet hyvinvointialueille
- Finnish Authenticator -tunnistuspalvelu
- Avoin data
- Verkkoasiointi
- Tietoa virastosta