Edunvalvontavaltuutuksen päättyminen
Alle on listattu eri tilanteita, jolloin edunvalvontavaltuutus päättyy. Voit lukea niistä tarkempia ohjeita, miten tilanteessa pitäisi toimia.
Joissakin tilanteissa valtuutetun täytyy antaa päätöstili tietylle vastaanottajalle. Valtuutettu ei kuitenkaan koskaan anna sitä DVV:lle.
Tilanteet, jolloin valtuutus päättyy
Valtuutus tulee voimaan silloin, kun olemme vahvistaneet sen. Ennen sitä valtuuttaja voi
-
muuttaa valtuutuksen sisältöä. Tällöin kannattaa tehdä uusi valtakirja epäselvyyksien välttämiseksi. Uudella valtakirjalla voi myös peruuttaa kokonaan aikaisemman valtuutuksen. Lue lisää valtakirjan laatimisesta.
-
peruuttaa valtuutuksen kokonaan. Valtuutus peruutetaan ottamalla valtakirja takaisin valtuutetulta ja hävittämällä se, esimerkiksi repimällä. Valtuutetun pitää palauttaa alkuperäinen valtakirja valtuuttajalle, jos valtuuttaja ilmoittaa hänelle peruuttaneensa valtuutuksen.
Valtuutus tulee voimaan silloin, kun olemme vahvistaneet sen. Jos valtuuttaja haluaa peruuttaa valtuutuksen tämän jälkeen, hänen täytyy hakea peruuttamisen vahvistamista meiltä kirjallisesti. Näin pyritään välttämään se, että valtuuttaja esimerkiksi sairastuttuaan peruuttaisi harkitsemattomasti sellaisen valtuutusjärjestelyn, jonka hän on terveenä ja harkintakykyisenä suunnitellut ja toteuttanut.
Valtuutuksen peruuttamisen vahvistaminen edellyttää, että valtuuttaja ymmärtää peruuttamisen merkityksen. Voimme pyytää valtuuttajalta lääkärintodistuksen tai muun vastaavan selvityksen hänen ymmärryskyvystään. Valtuuttajan ei tarvitse perustella, miksi hän haluaa peruuttaa valtuutuksen. Otamme yhteyttä valtuutettuun, kun käsittelemme peruuttamishakemusta.
Kiireellisessä asiassa voimme vahvistaa valtuutuksen väliaikaisen peruuttamisen. Asia on kiireellinen esimerkiksi silloin, kun valtuuttaja voi osoittaa, että valtuutettu on syyllistynyt väärinkäytöksiin tehtävänsä hoitamisessa ja on vaarana, että väärinkäytökset jatkuvat. Valtuutuksen väliaikainen peruuttaminen on voimassa, kunnes olemme lopullisesti käsitelleet asiasi.
Edunvalvontavaltuutus lakkaa olemasta voimassa silloin, kun olemme vahvistaneet valtuutuksen peruuttamisen. Tämän jälkeen valtuutetun täytyy viipymättä luovuttaa valtakirja ja hoidossaan oleva omaisuus valtuuttajalle. Lisäksi valtuutetun täytyy antaa päätöstili. Valtuuttajalla on oikeus saada valtuutetulta nähtäväkseen valtuutetun tehtävän hoitamiseen liittyvät tiliotteet, tositteet ja muut asiakirjat. Päätöstiliä ei kuitenkaan tarvitse antaa, jos valtakirjassa on niin määrätty. Päätöstiliä ei koskaan anneta meille.
Valtuutus lakkaa olemasta voimassa, kun valtuuttaja kuolee. Tämän jälkeen valtuutetun täytyy viipymättä luovuttaa valtakirja ja hoidossaan oleva omaisuus valtuuttajan kuolinpesän osakkaille.
Lisäksi valtuutetun täytyy antaa päätöstili kuolinpesän osakkaille. Heillä on oikeus saada valtuutetulta nähtäväkseen valtuutetun tehtävän hoitamiseen liittyvät tiliotteet, tositteet ja muut asiakirjat. Päätöstiliä ei kuitenkaan tarvitse antaa, jos valtakirjassa on niin määrätty. Päätöstiliä ei koskaan anneta meille.
On mahdollista, että edunvalvontavaltakirjassa valtuutetuksi määrätty henkilö kuolee ennen kuin edunvalvontavaltuutus on vahvistettu. Tällöin valtakirjassa määrätty toissijainen valtuutettu voi aikanaan hakea valtuutuksen vahvistamista. Jos valtakirjassa ei ole määrätty toissijaista valtuutettua, valtuuttaja voi tehdä uuden valtakirjan ja antaa edunvalvontavaltuutuksen jollekin muulle henkilölle.
Jos valtuutettu kuolee sen jälkeen, kun edunvalvontavaltuutus on jo tullut voimaan, selvitämme, miten valtuuttajan asioiden hoito järjestetään. Jos edunvalvontavaltakirjassa on määrätty toissijainen valtuutettu, hän voi hakea valtuutuksen vahvistamista. Jos toissijaista valtuutettua ei ole, valtuuttajalle voidaan määrätä edunvalvoja.
Valtuutus lakkaa olemasta voimassa, kun valtuutettu ilmoittaa kirjallisesti lomakkeella meille luopuvansa tehtävästään. Emme tee asiasta päätöstä, vaan valtuutus lakkaa olemasta voimassa sinä päivänä, jolloin luopumisilmoitus on saapunut meille. Valtuutettu voi kuitenkin ilmoittaa jatkavansa tehtävässään sen aikaa, kunnes valtuuttajan asioiden hoitaminen on saatu asianmukaisesti järjestettyä. Valtuutetulla on joka tapauksessa oikeus huolehtia sellaisista toimenpiteistä, jotka ovat tarpeen, ettei valtuuttajalle aiheutuisi vahinkoa.
Kun olemme saaneet valtuutetun luopumusilmoituksen, selvitämme, miten valtuuttajan asioiden hoito järjestyy sen jälkeen. Jos valtakirjassa on määrätty toissijainen valtuutettu, hän voi tarvittaessa hakea valtuutuksen vahvistamista. Jos toissijaista valtuutettua ei ole, valtuuttajalle voidaan määrätä edunvalvoja.
Kun valtuutus on lakannut, valtuutetun täytyy viipymättä luovuttaa valtakirja, hoidossaan oleva omaisuus ja päätöstili tilanteesta riippuen valtuuttajalle, uudelle valtuutetulle tai edunvalvojalle. Päätöstilin vastaanottajalla on oikeus saada valtuutetulta nähtäväkseen valtuutetun tehtävän hoitamiseen liittyvät tiliotteet, tositteet ja muut asiakirjat. Päätöstiliä ei kuitenkaan tarvitse antaa, jos valtakirjassa on niin määrätty. Päätöstiliä ei koskaan anneta meille.
Valtuutus lakkaa olemasta voimassa, jos valtuuttajalle määrätään edunvalvoja. Tällöin valtuutus lakkaa olemasta voimassa kuitenkin vain niissä tehtävissä, joista edunvalvoja on määrätty huolehtimaan. Tämän vuoksi valtuutetun tehtävä voi lakata joko kokonaan tai vain osittain.
Kun valtuutus on lakannut, valtuutetun täytyy viipymättä luovuttaa valtakirja ja hoidossaan oleva omaisuus edunvalvojalle. Lisäksi valtuutetun täytyy antaa päätöstili edunvalvojalle. Edunvalvojalla on myös oikeus saada valtuutetulta nähtäväkseen valtuutetun tehtävän hoitamiseen liittyvät tiliotteet, tositteet ja muut asiakirjat. Päätöstiliä ei kuitenkaan tarvitse antaa, jos valtakirjassa on niin määrätty. Päätöstiliä ei koskaan anneta meille.
Tarvitsetko apua?
Tutustu usein kysyttyihin kysymyksiin edunvalvontavaltuutuksesta.
Puhelinpalvelu: 0295 536 256
Palveluajat:
- ma–pe 9–15
Chat-palvelumme on käytössä näillä sivuilla arkisin kello 9–15.
- Palvelut henkilöasiakkaille
- Henkilöasiakkaiden käsittelyajat
- Avioliitto ja parisuhde
- Lapsen saaminen ja adoptio
- Nimiasiat
- Muutto
- Edunvalvonta ja toisen asioiden hoitaminen
- Ulkomailla tapahtuneet elämänmuutokset
- Ilmoitus muutosta ulkomailla
- Ulkomailla syntynyt lapsi
- Ulkomailla solmittu avioliitto
- Ulkomailla rekisteröity parisuhde
- Ulkomailla myönnetty avioero
- Ulkomailla muuttunut nimi
- Ulkomailla vahvistettu sukupuoli
- Ulkomailla tapahtunut kuolema
- Kansalaisuuden rekisteröiminen
- Suomen kansalaisuuden säilyttäminen
- Laillistamisohje
- Ulkomaisten asiakirjojen toimittaminen
- Ulkomaalaisena Suomessa
- Ulkomaalaisen rekisteröinti väestötietojärjestelmään
- Ulkomaalaisen opiskelijan rekisteröinti
- Kotikunta
- Ulkomaalaisen muutto Suomeen, Suomessa ja Suomesta
- Ohjeita Ukrainasta saapuville
- Інструкції для українців
- Erityisasiantuntijoiden ja kasvuyrittäjien pikakaista
- Työntekijän opas
- Laillistamisohje
- Ulkomaisten asiakirjojen toimittaminen
- Tarkasta omat henkilötietosi
- Todistukset väestötietojärjestelmästä
- Henkilötiedot väestötietojärjestelmässä
- Kuolema ja perunkirjoitus
- Vaalit ja äänioikeus
- Kansalaisaloite
- Lahjailmoituksen rekisteröinti
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Kansalaisvarmenne ja sähköinen henkilöllisyys
- Digituki kansalaisille
- Suomi.fi-verkkopalvelu
- Kaikki lomakkeet
- Avoin data
- Palvelut organisaatioasiakkaille
- Varmenteet ja kortit
- Väestötietopalvelut
- Julkishallinnon poiminta- ja päivityspalvelu
- Päivityspalvelut yrityksille ja yhteisöille
- VTJ-muutosrajapinta
- Muutostietopalvelu
- VTJkysely-rajapinta
- VTJkysely-selainsovellus
- Asukasluettelopoiminnat isännöinti- ja huoltoyrityksille
- Kuntien poimintapalvelu
- Henkilötunnuksen uudistaminen
- Väestötietojen käytön edellytykset
- Väestötietojärjestelmän ylläpito
- Maistraattirekisterien hakupalvelut
- Otteet rekistereistä
- Digiturvapalvelut
- Digituki
- Digitaalisen henkilöllisyyden uudistus
- Suomi.fi-palvelut
- Digitalisaatiota edistävät palvelut
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Vihkimisoikeus
- Ohjeet hyvinvointialueille
- Finnish Authenticator -tunnistuspalvelu
- Avoin data
- Verkkoasiointi
- Tietoa virastosta