Suomi.fi-palvelut tekevät veroasioiden hoidon entistä joustavammaksi
Ensi vuonna Viestit-palveluun saa tiedon esitäytetystä veroilmoituksesta heti kun se on OmaVero-palvelussa. Kansalaiset voivat jatkossa myös valtuuttaa toisen henkilön hoitamaan veroasioitaan. Syksyn aikana myös monet yritykset ovat hyödyntäneet Suomi.fi-valtuuksia tilitoimistojensa valtuuttamisessa vero- ja palkkailmoittamisen hoitamiseen. Kansalaisille ja yrityksille merkittävien viranomaisten ottaessa Suomi.fi-palvelut yhä laajemmin käyttöön, palveluiden hyödyt alkavat olla totta myös Suomi.fi-palveluiden käyttäjille.
Suomi.fi-palveluiden käyttäjien määrän uskotaan kasvavan voimakkaasti, kun Verohallinnon OmaVero-palvelu ottaa käyttöön Suomi.fi-palvelut. Verokorttimuutoksista jo 63 prosenttia tehtiin tänä vuonna verkossa, ja esitäytettyä veroilmoitustaan täydentäneistä 60% teki täydennykset sähköisesti, joten sähköiseen asiointiin siirtyminen näyttää kiinnostavan kansalaisia.
Suomi.fi-viesteistä ja Suomi.fi-valtuuksista kerrotaan Verohallinnon lähettämässä kansalaistiedotteessa, joka lähetetään marraskuussa yhteensä 3,2 miljoonaan osoitteeseen. Lisäksi Verohallinnon ja Kelan sisältömarkkinointi esittelee Facebookissa elelevän Me Korhoset -perheen, joka hyödyntää myös Suomi.fi-palveluita.
Tiedon veroilmoituksesta saa nyt Suomi.fi-viesteihin – luonto ja veronmaksaja kiittävät
Ja miksipä kansalaiset eivät siirtyisi verkkoasiointiin. Se on kätevää, joustavaa ja vapauttaa hoitamaan veroasiat ajasta ja paikasta riippumatta. Etenkin, jos ottaa käyttöön myös Suomi.fi-mobiilisovelluksen. Tiedon siitä, että OmaVerossa on uutta tietoa omista veroasioista, voi lukea sovelluksesta vaikkapa lököillessä Las Palmasin rannoilla.
Hyötyä on myös nopeudesta – veroilmoitusta ei tarvitse odottaa, vaan Viestit-palvelu lähettää ilmoituksen sähköpostiin heti kun se on OmaVero-palvelussa. Kaikkien suomalaisten veroilmoitusten postittaminen kestää useita viikkoja. Veroilmoitusta voi myös täydentää viimeiseen määräpäiväänsä asti, eikä aikaa tarvitse varata postin kulkuun.
Myös luonto kiittää, kun paperipostin määrä vähenee. Verohallinto lähettää nyt noin 20 miljoonaa kirjettä vuodessa. Kun kansalaiset siirtyvät käyttämään julkishallinnon yhteisiä sähköisiä palveluita, merkitsee se myös kustannussäästöjä veronmaksajille.
Ensi vuonna tiedon veroilmoituksesta saa Viestit-palveluun ja ilmoittamaansa sähköpostiosoitteeseen, jos palvelun ottaa käyttöön viimeistään helmikuussa. Sen jälkeen sähköpostiin ja Suomi.fi-viesteihin tulee ilmoitus aina, kun OmaVerossa on uutta tietoa veroasioista, esimerkiksi verokortti tai veroilmoitus.
Veroasioiden hoitaminen toisen puolesta jouhevoituu Suomi.fi-valtuuksien avulla
Verohallinnon palveluissa ja tulorekisterissä otettiin marraskuussa käyttöön myös Valtuudet-palvelu. Vaikka tulorekisteri avautuu vuoden 2019 alussa, on asiointivaltuuksia voinut tehdä jo marraskuussa. Suomi.fi-valtuudet korvaa Katso-palvelun vuoden 2019 loppuun mennessä.
Valtuudet-palvelussa on tehty monia yritysten ja tilitoimistojen asiointikäyttöä helpottavia parannuksia ja palvelun kehittäminen jatkuu vuonna 2019. Yrityksen puolesta asioita hoitavan ei enää tarvitse hakea erillisiä tunnuksia, vaan hän voi tunnistautua Verohallinnon palveluihin omalla henkilökohtaisella tunnistusvälineellään, jonka jälkeen hänen oikeutensa yrityksen puolesta asiointiin varmistetaan Valtuudet-palvelun avulla. Yritykset ja tilitoimistot voivat myös rajata antamiaan valtuuksia organisaation sisällä yksittäisille työntekijöille.
Valtuudet-palvelussa kansalaiset voivat jatkossa antaa toiselle henkilölle valtuudet hoitaa puolestaan veroasioita OmaVerossa. Tällöin veropostia tarvitse enää hakea valtuuttavan henkilön kotiosoitteesta, vaan asioida voi verkossa.
Viestit- ja Valtuudet-palveluiden kehittäminen jatkuu vuonna 2019.
- Palvelut henkilöasiakkaille
- Muutto
- Tarkasta omat henkilötietosi
- Tilaa todistus väestötietojärjestelmästä
- Nimenmuutos
- Edunvalvontavaltuutus ja varautuminen
- Aikuisen edunvalvonta
- Näin haet itsellesi edunvalvojaa
- Näin ilmoitat edunvalvontaa tarvitsevasta henkilöstä
- Milloin edunvalvoja tarvitsee luvan?
- Edunvalvojan tehtävät
- Milloin edunvalvoja tarvitsee sijaisen?
- Päämiehen toimintakelpoisuuden rajoittaminen
- Milloin edunvalvonta päättyy?
- Tietoa päämiehen läheisille
- Poissa olevan henkilön tai omaisuuden tulevan omistajan etujen valvominen
- Alaikäisen omaisuuden edunvalvonta
- Lapsen syntymä ja adoptio
- Avioliitto ja parisuhde
- Kuolema ja perunkirjoitus
- Ulkomaalaisena Suomessa
- Ulkomaalaisen rekisteröinti väestötietojärjestelmään
- Opiskelijan opas
- Kotikunta
- Perhesuhteet ja siviilisääty
- Ulkomaalaisen muutto Suomeen, Suomessa ja Suomesta
- Ohjeita Ukrainasta saapuville
- Інструкції для українців
- Erityisasiantuntijoiden ja kasvuyrittäjien pikakaista
- Työntekijän opas
- Laillistamisohje
- Ulkomaisten asiakirjojen toimittaminen
- Julkisen notaarin todistamispalvelut
- Kansalaisuus
- Sukupuolen vahvistaminen
- Uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyys
- Vaalit, äänioikeus ja kansalaisaloite
- Kaupanvahvistus
- Lahjailmoituksen rekisteröinti
- Kansalaisvarmenne ja sähköinen henkilöllisyys
- Palvelut organisaatioasiakkaille
- Varmenteet ja kortit
- Väestötietopalvelut
- Väestötietojärjestelmän ylläpito
- Maistraattirekisterien hakupalvelut
- Otteet rekistereistä
- Digiturvapalvelut
- Digituki
- Suomi.fi-palvelut
- Digitalisaatiota edistävät palvelut
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Vihkimisoikeus
- Ohjeet hyvinvointialueille
- Finnish Authenticator -tunnistuspalvelu
- Avoin data
- Verkkoasiointi
- Tietoa virastosta
- Digi- ja väestötietovirasto
- Meille töihin
- Asioi sähköisesti
- Yhteystiedot
- Ajankohtaista
- Yleistiedoksiannot ja kuulutukset
- Automaattinen ratkaisumenettely
- Laatupolitiikka
- Asiakkaiden yhdenvertaisuussuunnitelma
- Tietosuoja
- Medialle
- Esitteet ja julkaisut
- Väestötietojärjestelmä
- Hankkeet
- Ennakointi ja tutkimusyhteistyö