Hyppää sisältöön

Suomi.fi-valtuudet: Koronatilanne on lisännyt sähköisen apteekkivaltuuttamisen suosiota

Julkaisuajankohta 9.4.2020 8.00
Tiedote

Maaliskuun aikana Suomi.fi-palvelussa on tehty noin 10 700 (luku päivitetty 5.6.*) sähköistä valtuutta apteekkiasiointia varten. Kaikkiaan palvelussa on tehty noin 38 000 (luku päivitetty 5.6.*) sähköistä apteekkiasioinnin valtuutta siitä lähtien, kun se otettiin käyttöön kesäkuussa 2019.

Apteekkikäynneillä valtuuksia on hyödynnetty yhteensä noin 55 000 kertaa kesäkuusta 2019 lähtien. Tästä määrästä maaliskuun aikana asiointikertoja on ollut 9 500 kertaa.   

Sähköinen valtuutus on helppo ja turvallinen vaihtoehto auttaa läheisiä ja naapureita

Koronatilanteen vuoksi riskiryhmiin kuuluvia ja henkilöitä, joilla on koronalle tyypillisiä oireita, suositellaan välttämään käyntiasiointia. Jos henkilö kuuluu näihin ryhmiin, hän voi antaa luottohenkilölleen sähköisen valtuuden hakea reseptilääkkeet apteekista. Valtuus on voimassa kaikissa Suomen apteekeissa.

Reseptilääkkeiden hakemiseen voi valtuuttaa Suomi.fi-valtuuksissa niin puolison, sukulaisen kuin tutun tai auttamishaluisen naapurin. Valtuudet-palvelussa voi itse määritellä, kauanko valtuus on voimassa - vaikka vain yhden päivän. Valtuus astuu heti voimaan. Valtuuden voi myös peruuttaa.

Valtuutettu henkilö ei tarvitse apteekkiin mukaansa potilaan dokumentteja, kuten Kela-korttia tai potilasohjetta. Sähköisen valtuuden saaneen henkilöllisyys tarkistetaan apteekissa passista, henkilökortista tai ajokortista.

Valtuutetun henkilön tulee kertoa apteekissa, kenen puolesta on asioimassa ja mitä lääkettä hän on hakemassa.


* Tiedotetta on korjattu 5.6.2020 Raportointijärjestelmässämme olleen teknisen virheen vuoksi tiedotteessa kerrottiin huhtikuussa virheellisesti, että maaliskuun aikana olisi tehty 22 000 sähköistä valtuutta apteekkiasiointia varten sekä 50 000 muuta sähköisiä valtuuksia Pahoittelemme tapahtunutta virhettä. 


Näin Suomi.fi-valtuutus tehdään 

  1. Tunnistaudu pankkitunnuksilla, mobiilivarmenteella tai sirullisella henkilökortilla palveluun osoitteessa suomi.fi/valtuudet.
  2. Siirry valikosta kohtaan ”Anna valtuus”.
  3. Lisää valtuuttamasi henkilön nimi ja henkilötunnus.
  4. Valitse Valtuusasiat-listalta "Apteekkiasiointi" ja määrittele valtuuden voimassaoloaika. 
  5. Valtuutetun tulee kirjautua Suomi.fihin ja hyväksyä valtuuspyyntö.
  6. Kerro valtuuttamallesi henkilölle henkilötunnuksesi sekä tarvitsemiesi reseptilääkkeiden nimi.

Suomi.fi-valtuuksissa voi tarkistaa kaikki annetut ja saadut asiointivaltuudet. Lisäksi palvelussa näkee lähetetyt ja vastaanotetut valtuuspyynnöt, jotka ovat voimassa vasta, kun ne on vahvistettu. Palvelusta näkee myös ne valtuudet, joiden voimassaoloaika on päättynyt tai jotka on mitätöity kesken voimassaoloajan.

Suomi.fi-valtuudet pähkinänkuoressa

  • Suomi.fi-valtuuksien avulla henkilö tai yritys voi antaa toiselle henkilölle tai yritykselle valtuuden eli oikeuden asioida puolestaan. Lisäksi henkilö tai yritys voi pyytää oikeutta asioida toisen henkilön tai yrityksen puolesta.
  • Valtuudet-palvelulla on luotu lähes 7,5 miljoonaa valtuutta.
  • Valtuudet palvelun avulla tehdään kuukausittain yli 2,5 miljoonaa puolesta-asiointia.
  • Valtuudet-palvelua hyödyntäviä asiointipalveluita on jo yli 100.  
  • Apteekkiasioinnin valtuuttaminen on ollut mahdollista kesäkuusta 2019 alkaen. 
  • Digi- ja väestötietovirasto (entinen Väestörekisterikeskus) julkaisi Valtuudet-palvelun vuonna 2017.