Omaisuusluettelon ja päätöstilin voi nyt tehdä sähköisesti Edunvalvonnan asiointipalvelussa
Yksityiset edunvalvojat ja edunvalvontavaltuutetut voivat nyt hoitaa heille kuuluvia tehtäviä sujuvammin, kun omaisuusluettelon ja päätöstilin voi tehdä verkossa. Digi- ja väestötietoviraston Edunvalvonnan asiointipalvelussa on aiemmin voinut tehdä lupahakemuksia omaisuuteen liittyvissä asioissa. Uusia edunvalvojan ja edunvalvontavaltuutetun työtä helpottavia ominaisuuksia julkaistaan palveluun tämän ja ensi vuoden aikana.
Digi- ja väestötietovirasto valvoo, että edunvalvottavien tai edunvalvontavaltuuttajien omaisuuteen liittyvät asiat hoidetaan asianmukaisesti. Uuden palvelun avulla yksityiset edunvalvojat ja edunvalvontavaltuutetut voivat raportoida edustamansa henkilön omaisuuden hoidosta helpommin.
Edunvalvonnan asiointipalvelu ohjeistaa edunvalvojaa omaisuusluettelon ja päätöstilin tekemisessä vaihe kerrallaan. Jos kirjanpito ei ole tuttua, selkeä vaiheistus helpottaa etenkin läheisensä asioita hoitavaa niin sanottua yksityistä edunvalvojaa tai edunvalvontavaltuutettua.
Vahvan tunnistautumisen avulla osapuolten yhteystiedot ja tilivelvollisuuden ajankohdat haetaan valmiiksi eri järjestelmistä. Palvelu opastaa, mitä tietoja ja liitteitä omaisuusluetteloon sekä päätöstilin kirjanpitoon tarvitaan. Kun kaikki tarvittavat tiedot ja asiakirjat toimitetaan kerralla Digi- ja väestötietovirastoon, asia käsitellään ja ratkaistaan sujuvammin.
– Kun kirjanpitoaineistot saapuvat meille tarkastettavaksi sähköisessä muodossa, niiden sisältö on helpommin tarkastettavissa verrattuna käsin täytettyyn paperilomakkeeseen. Voimme myös tarkastaa aineistoja nyt paikkakunnasta riippumatta. Sujuvamman työnkulun myötä esimerkiksi väärinkäytökset voidaan tunnistaa aiemmin, kertoo johtava asiantuntija Jukka-Tapio Yli-Kauppila Digi- ja väestötietovirastosta.
Edunvalvoja ja edunvalvontavaltuutettu huolehtivat edustamansa henkilön varoista ja veloista
Edunvalvojalla ja edunvalvontavaltuutetulla on useita omaisuuteen liittyviä velvollisuuksia. Heidän ensimmäinen tehtävänsä on laatia omaisuusluettelo, jossa ilmoitetaan edustetun henkilön varat ja velat.
Tämän jälkeen edunvalvojan ja mahdollisesti tilivelvollisen edunvalvontavaltuutetun on laadittava Digi- ja väestötietovirastolle vuosittain tili päämiehensä omaisuuden hoidosta.
Edunvalvonnan päättyessä edunvalvoja tekee ja toimittaa virastolle päätöstilin, joka on vuositilin kaltainen selonteko päämiehen omaisuudesta edunvalvonnan päättymishetkellä. Kun edunvalvontavaltuutus päättyy, myös valtuutetun täytyy yleensä antaa päätöstili tilanteen mukaiselle vastaanottajalle, esimerkiksi valtuuttajan kuolinpesälle. Valtuutettu ei kuitenkaan missään tilanteessa tee päätöstiliä Digi- ja väestötietovirastolle.
Edunvalvonnan asiointipalvelun visiona on sähköinen tilin tekeminen ja kirjanpito
Yksityiset edunvalvojat ja edunvalvontavaltuutetut voivat tulevaisuudessa hoitaa kaikkia päämieheen tai edunvalvontavaltuutettuun liittyviä kirjanpidollisia velvollisuuksiaan Edunvalvonnan asiointipalvelussa.
Palvelu auttaa hahmottamaan tehtäväkokonaisuuksia ja tunnistamaan niihin liittyvät olennaiset määräajat. Tilin laatiminen helpottuu, kun kerran syötettyjä tietoja hyödynnetään seuraavassa tilissä pohjatietoina.
Alkuvuonna 2024 palvelussa otettiin käyttöön lupahakemukset. Yksityinen edunvalvoja tai edunvalvontavaltuutettu voi tehdä palvelussa lupahakemuksen esimerkiksi päämiehen tai valtuuttajan omaisuuden myymiseksi, jos hänelle on annettu valtuudet hoitaa päämiehen tai valtuuttajan omaisuuteen liittyviä asioita.
Tulevaisuudessa Edunvalvonnan asiointipalvelussa voi laatia myös vuositilin. Palvelu otetaan laajaan käyttöön 1.1.2025.
Tutustu palveluun: Edunvalvonnan asiointipalvelu
Lisätietoa: Jukka-Tapio Yli-Kauppila, johtava asiantuntija, Digi- ja väestötietovirasto, puh. +358 295 537 109, [email protected].
**
Mikä on edunvalvoja?
Yksityinen edunvalvoja on yksityishenkilö, joka toimii usein täysi-ikäisen lähiomaisen tai läheisen henkilön asioiden hoitajana.
Alaikäisen omaisuuden edunvalvonnasta puhutaan silloin, kun lapsen omaisuus ylittää 20 000 euroa. Tällöin alaikäisen edunvalvojana toimii yleensä huoltaja, joka vastaa omaisuuden käytöstä Digi- ja väestötietovirastolle.
Yleinen edunvalvoja sen sijaan hoitaa tehtäviä virkansa puolesta. Yleisillä edunvalvojilla on jo käytössään järjestelmä, jonka kautta he voivat ilmoittaa tietoja Digi- ja väestötietovirastolle.
Edunvalvontavaltuutettu sen sijaan ei tarkoita samaa asiaa kuin edunvalvoja. Valtuutettu toimii valtuuttajan valitsemana asioiden hoitajana, kun taas aikuisen edunvalvoja määrätään tehtävään.
Mikä on Edunvalvonnan asiointipalvelu?
Edunvalvonnan asiointipalvelu on Digi- ja väestötietoviraston digitaalinen palvelu edunvalvojille ja edunvalvontavaltuutetuille. Palvelussa voi tällä hetkellä hakea lupia luvanvaraisiin oikeustoimiin, laatia omaisuusluettelon sekä tehdä päätöstilin kirjanpitoa. Myöhemmin siellä voi hoitaa myös monia muita edunvalvontaan liittyviä asioita.
Edunvalvonnan asiointipalvelu helpottaa monen läheisensä asioita hoitavan suomalaisen arkea. Sujuvampi asiointi vastaa myös kasvavaan edunvalvonnan tarpeeseen, kun Suomen väestö ikääntyy.
- Palvelut henkilöasiakkaille
- Muutto
- Tarkasta omat henkilötietosi
- Tilaa todistus väestötietojärjestelmästä
- Nimenmuutos
- Edunvalvontavaltuutus ja varautuminen
- Aikuisen edunvalvonta
- Näin haet itsellesi edunvalvojaa
- Näin ilmoitat edunvalvontaa tarvitsevasta henkilöstä
- Milloin edunvalvoja tarvitsee luvan?
- Edunvalvojan tehtävät
- Milloin edunvalvoja tarvitsee sijaisen?
- Päämiehen toimintakelpoisuuden rajoittaminen
- Milloin edunvalvonta päättyy?
- Tietoa päämiehen läheisille
- Poissa olevan henkilön tai omaisuuden tulevan omistajan etujen valvominen
- Alaikäisen omaisuuden edunvalvonta
- Lapsen syntymä ja adoptio
- Avioliitto ja parisuhde
- Kuolema ja perunkirjoitus
- Ulkomaalaisena Suomessa
- Ulkomaalaisen rekisteröinti väestötietojärjestelmään
- Ulkomaalaisen opiskelijan rekisteröinti
- Opiskelijan opas
- Kotikunta
- Perhesuhteet ja siviilisääty
- Ulkomaalaisen muutto Suomeen, Suomessa ja Suomesta
- Ohjeita Ukrainasta saapuville
- Інструкції для українців
- Erityisasiantuntijoiden ja kasvuyrittäjien pikakaista
- Työntekijän opas
- Laillistamisohje
- Ulkomaisten asiakirjojen toimittaminen
- Julkisen notaarin todistamispalvelut
- Kansalaisuus
- Sukupuolen vahvistaminen
- Uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyys
- Vaalit, äänioikeus ja kansalaisaloite
- Kansalaisvarmenne ja sähköinen henkilöllisyys
- Palvelut organisaatioasiakkaille
- Varmenteet ja kortit
- Väestötietopalvelut
- Väestötietojärjestelmän ylläpito
- Maistraattirekisterien hakupalvelut
- Otteet rekistereistä
- Digiturvapalvelut
- Digituki
- Eurooppalainen digitaalinen identiteettilompakko
- Suomi.fi-palvelut
- Digitalisaatiota edistävät palvelut
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Vihkimisoikeus
- Ohjeet hyvinvointialueille
- Finnish Authenticator -tunnistuspalvelu
- Avoin data
- Verkkoasiointi
- Tietoa virastosta
- Digi- ja väestötietovirasto
- Meille töihin
- Asioi sähköisesti
- Yhteystiedot
- Ajankohtaista
- Yleistiedoksiannot ja kuulutukset
- Automaattinen ratkaisumenettely
- Laatupolitiikka
- Asiakkaiden yhdenvertaisuussuunnitelma
- Tietosuoja
- Medialle
- Esitteet ja julkaisut
- Väestötietojärjestelmä
- Hankkeet
- Ennakointi ja tutkimusyhteistyö