Digi ensin -hankkeessa haetaan ratkaisuja viranomaisten lähettämän paperipostin vähentämiseen
Digi- ja väestötietovirastossa käynnistyvän Digi ensin -hankkeen tavoitteena on hakea ratkaisuja viranomaisten lähettämän paperipostin määrän vähentämiseen. Tulevien lainsäädäntömuutosten myötä digitaalisesti asioivat kansalaiset saavat viranomaispostin ensisijaisesti digitaalisesti. Digi ensin -hanke on osa valtiovarainministeriön Ensisijaisesti digitaalisen viranomaisviestinnän edistämisohjelmaa.
Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelma linjaa, että Suomi siirtyy asteittain digitaalisten palveluiden ensisijaisuuteen viranomaisasioinnissa. Tämä edellyttää lainsäädännön muuttamista siten, että digitaalinen viranomaisviestintä tulee ensisijaiseksi kanavaksi niille, joille se on mahdollista. Lainsäädännön on tarkoitus tulla voimaan vuonna 2026.
Digi- ja väestötietovirasto mahdollistaa muutoksen kehittämällä Suomi.fi-viestejä vastaamaan tulevia lainsäädännön muutoksia ja tukemalla organisaatioita ja loppukäyttäjiä Viestit-palvelun käytössä. Kehitystyö tehdään asiakaslähtöisesti yhteistyössä palvelua käyttävien organisaatioiden ja kansalaisten kanssa. Tällä hetkellä Suomi.fi-viestejä käyttää 1,3 miljoonaa suomalaista. Lainsäädäntömuutosten jälkeen käyttäjien määrä voi kasvaa noin neljään miljoonaan.
– Teknisen kehittämisen lisäksi panostamme uudistuksessa siihen, että kansalaiset ja organisaatiot saavat riittävästi tietoa tulevasta muutoksesta ja sen vaikutuksista. Huomioimme myös kansalaisten tarpeet digituelle ja pyrimme ennakoimaan niitä. Tavoitteenamme on sujuvoittaa asioiden hoitamista viranomaisten kanssa kasvattamalla Suomi.fi-viesteistä lähetettävien viestien määrää. Tällöin myös paperipostin määrä vähenee. Muutos luo samalla pohjaa ensisijaisesti digitaaliselle asioinnille, ylijohtaja Timo Salovaara kertoo.
Tervetuloa Digi ensin -infotilaisuuteen elokuussa 2024!
Digi- ja väestötietovirasto järjestää Digi ensin -infotilaisuuden perjantaina 23.8.2024 klo 9.00–10.30. Tilaisuudessa esitellään hankkeen etenemissuunnitelma ja sidosryhmäyhteistyön tavoitteet.
Kenelle?
Infotilaisuus on tarkoitettu valtio- ja kuntasektorin sekä hyvinvointialueiden digitaalisesta kehittämisestä, asiakaskokemuksesta ja viestinnästä vastaaville, luottamushenkilöille, kansalaisjärjestöille sekä järjestelmätoimittajille, jotka mahdollistavat palveluissaan Suomi.fi-viestien hyödyntämisen.
Missä?
Infotilaisuuteen voi osallistua paikan päällä Tiedekulmassa (Yliopistonkatu 4, Helsinki) tai tilaisuuden lähetyksen kautta.
Tilaisuudessa pääsee myös esittämään kysymyksiä, joita voi lähettää etukäteen ilmoittautumisen yhteydessä.
Lue lisää uudistuksesta
Digi- ja väestötietoviraston Digi ensin -hanke on osa valtiovarainministeriön Ensisijaisesti digitaalisen viranomaisviestinnän edistämisohjelmaa.
- VM: Digitaalisen viranomaisviestinnän ensisijaisuuden edistämisohjelma
- VM:n tiedote 8.4.2024: Kansalaiset saavat viranomaispostin tulevaisuudessa pääosin sähköisesti
- Kysymyksiä ja vastauksia digitaalisen viranomaisviestinnän ensisijaisuudesta (dvv.fi)
Lisätietoja
Digi- ja väestötietovirasto, ylijohtaja Timo Salovaara, p. 0295 535 303, [email protected]
Digi- ja väestötietovirasto, johtava asiantuntija Annette Hotari, p. 0295 535 028, [email protected]
- Palvelut henkilöasiakkaille
- Muutto
- Tarkasta omat henkilötietosi
- Tilaa todistus väestötietojärjestelmästä
- Nimenmuutos
- Edunvalvontavaltuutus ja varautuminen
- Aikuisen edunvalvonta
- Näin haet itsellesi edunvalvojaa
- Näin ilmoitat edunvalvontaa tarvitsevasta henkilöstä
- Milloin edunvalvoja tarvitsee luvan?
- Edunvalvojan tehtävät
- Milloin edunvalvoja tarvitsee sijaisen?
- Päämiehen toimintakelpoisuuden rajoittaminen
- Milloin edunvalvonta päättyy?
- Tietoa päämiehen läheisille
- Poissa olevan henkilön tai omaisuuden tulevan omistajan etujen valvominen
- Alaikäisen omaisuuden edunvalvonta
- Lapsen syntymä ja adoptio
- Avioliitto ja parisuhde
- Kuolema ja perunkirjoitus
- Ulkomaalaisena Suomessa
- Ulkomaalaisen rekisteröinti väestötietojärjestelmään
- Opiskelijan opas
- Kotikunta
- Perhesuhteet ja siviilisääty
- Ulkomaalaisen muutto Suomeen, Suomessa ja Suomesta
- Ohjeita Ukrainasta saapuville
- Інструкції для українців
- Erityisasiantuntijoiden ja kasvuyrittäjien pikakaista
- Työntekijän opas
- Laillistamisohje
- Ulkomaisten asiakirjojen toimittaminen
- Julkisen notaarin todistamispalvelut
- Kansalaisuus
- Sukupuolen vahvistaminen
- Uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyys
- Vaalit, äänioikeus ja kansalaisaloite
- Kaupanvahvistus
- Lahjailmoituksen rekisteröinti
- Kansalaisvarmenne ja sähköinen henkilöllisyys
- Palvelut organisaatioasiakkaille
- Varmenteet ja kortit
- Väestötietopalvelut
- Väestötietojärjestelmän ylläpito
- Maistraattirekisterien hakupalvelut
- Otteet rekistereistä
- Digiturvapalvelut
- Digituki
- Suomi.fi-palvelut
- Digitalisaatiota edistävät palvelut
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Vihkimisoikeus
- Ohjeet hyvinvointialueille
- Finnish Authenticator -tunnistuspalvelu
- Avoin data
- Verkkoasiointi
- Tietoa virastosta
- Digi- ja väestötietovirasto
- Meille töihin
- Asioi sähköisesti
- Yhteystiedot
- Ajankohtaista
- Yleistiedoksiannot ja kuulutukset
- Automaattinen ratkaisumenettely
- Laatupolitiikka
- Asiakkaiden yhdenvertaisuussuunnitelma
- Tietosuoja
- Medialle
- Esitteet ja julkaisut
- Väestötietojärjestelmä
- Hankkeet
- Ennakointi ja tutkimusyhteistyö