Hyppää sisältöön

Digi- ja väestötietovirasto SuomiAreenan kansalaistorilla 11.-15.7.: Tule kysymään meiltä edunvalvontavaltuutuksista

Julkaisuajankohta 30.6.2022 10.33
Tiedote

Jos edunvalvontavaltuutus on ajankohtainen, voi poiketa Digi- ja väestötietoviraston pisteellä Porissa SuomiAreenan kansalaistorilla 11–15. heinäkuuta. Edunvalvontavaltuutuksiin liittyviin kysymyksiin vastaa koko tapahtumaviikon ajan viraston asiantuntijat sekä somesta tuttu Rouva Edunvalvontavaltuutus.

Edunvalvontavaltuutuksella voi valtuuttaa ennakkoon oman luottohenkilönsä hoitamaan asioitaan, jos oma toimintakyky heikkenee tapaturman, onnettomuuden sairauden tai ikääntymisen vuoksi.

Edunvalvontavaltuutus ei ole vain ikääntyvien asia. Se kannattaa olla valmiina siltä varalta, että elämässä tapahtuu jotain yllättävää ja omien läheisten tulee ottaa vastuu esimerkiksi talouteen tai terveyteen liittyvien asioiden hoitamisesta.

Digi- ja väestötietovirasto kannustaa kaikkia suomalaisia tekemään itselleen edunvalvontavaltuutuksen yhdessä lakia tuntevan asiantuntijan kanssa. Apua valtakirjan tekemiseen on saatavilla esimerkiksi pankeista, eri järjestöistä, asianajo- ja lakiasiaintoimistoista sekä oikeusaputoimistoista. Asiantuntijan apu on tärkeä, jotta valtakirja on vahvistamisen hetkellä juridisesti pätevä.

Peräti 85 prosenttia yli nelikymppisistä pitää edunvalvontavaltuutusta hyvänä asiana – vain tositoimet puuttuvat


Digi- ja väestötietovirasto teetti keväällä kyselyn, jonka perusteella yli nelikymppiset tuntevat edunvalvontavaltuutuksen ja pitävät sitä hyvänä asiana. Tutkimustoimisto Vastakaiku Oy:n tekemään kyselyyn vastasi tuhat yli 40-vuotiasta suomalaista.

Kyselyyn vastanneista 61 prosenttia tietää, mikä edunvalvontavaltuutus on. Valtakirjaan myönteisesti suhtautuu 85 prosenttia kansalaisista. Yli puolet ilmoitti myös tietävänsä, miten toimia. Kuitenkin vain 15 prosenttia vastaajista oli tehnyt edunvalvontavaltuutuksen. Tähän halutaan nyt muutos.

Digi- ja väestötietoviraston keväällä käynnistämällä kolmivuotisella Omissa käsissä -kampanjalla halutaan kannustaa kansalaisia ottamaan tulevaisuuden päätökset omiin käsiinsä aktivoimalla heitä tekemään edunvalvontavaltuutuksen itselleen tai läheiselleen. Edunvalvontavaltuutuksen merkittävyys ja aiheen ajankohtaisuus on saanut yli 60 organisaatiota – järjestöjä ja yrityksiä – sekä valtiovarainministeriön, oikeusministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön mukaan kampanjointiin.

Pähkinänkuoressa
 

  • Edunvalvontavaltakirja on asiakirja, jonka avulla toisen henkilön voi valtuuttaa tekemään esimerkiksi talouteen ja terveyteen liittyviä päätöksiä, jos oma toimintakyky heikkenee. 

  • Vuonna 2021 vahvistettiin noin 6 000 edunvalvontavaltuutusta ja määrän odotetaan kasvavan vuosittain väestön ikääntyessä. 

  • Toukokuun alussa käynnistyneen Omissa käsissä -kampanjan tavoitteena on lisätä tietoisuutta edunvalvontavaltuutuksista sekä kannustaa kansalaisia edunvalvontavaltakirjan tekemiseen hyvissä ajoin. Lisätietoa kampanjan verkkosivuilta: omissakäsissä.fi 

  • Rouva Edunvalvontavaltuutus – eli Digi- ja väestötietoviraston asiantuntija – nostaa käytännön vinkkejä ja ajankohtaisia teemoja edunvalvontavaltuutuksesta sometileillään TwitterissäFacebookissa ja Instagramissa.