Euroopan komissiolla on suuret suunnitelmat Euroopan digitalisaatiota varten. Kunnianhimoisella Polku digitaaliselle vuosikymmenelle -suunnitelmalla pyritään kokonaisuutena parantamaan julkishallinnon digitalisaatiota, Euroopan kilpailukykyä ja riippumattomuutta Euroopan ulkopuolisesta palvelutarjonnasta.
Sen lisäksi komissio pyrkii sääntelemään digijättien toimintaa kahdella eri lakipaketilla, eli digipalvelusäädöksellä (DSA) ja digimarkkinasäädöksellä (DMA). Tiivistettynä lakipaketeilla pyritään ehkäisemään sosiaalisen median alustoilla leviävää disinformaatiota ja laitonta materiaalia sekä erinäisin näille yhtiöille määrätyin velvoittein purkamaan jättien monopolimaista asemaa verkkokaupassa ja muilla datatalouden haaroilla.
Yhteisymmärrys digitalouden varjopuolista
Euroopan kansalaisten ja EU-parlamentin keskuudessa on varsin laaja konsensus siitä, että Googlen, Amazonin, Facebookin ja Applen kaltaisia digijättejä tulee säännellä ponnekkaasti. Sosiaalisen median palveluista ja digitaloudesta on jo monta vuotta keskusteltu ennen kaikkea niiden aiheuttamien haittojen kautta.
Sosiaalista median syntilista on kieltämättä pitkä. Esimerkiksi Facebookia, Whatsappia ja Twitteriä on käytetty vaalivaikuttamiseen (USA:n presidentinvaalit ja Iso-Britannian Brexit-kansanäänestys 2016), terroristisen propagandan ja epäluottamuksen kylvämiseen yhteiskunnissa kuten koronapandemian aikana ja jopa kansanmurhaan kiihottamiseen niin kuin Myanmarissa. Facebookin (nykyisen Metan) entinen työntekijä Frances Haugen kertoi, kuinka Facebookin johto tiesi sen omistamien palveluiden, kuten Instagramin aiheuttavan algoritmeineen mielenterveysongelmia erityisesti palvelun nuorille käyttäjille.
Miksi annamme digijättien käyttää tietojamme?
Toisaalta tosiasia on, että käytämme varsin mielellämme paljon parjattujen yhtiöiden palveluita. Facebookin tietosuojaongelmista on puhuttu maailman sivu, silti jaamme siellä kaikenlaisia henkilökohtaisia tietoja itsestämme. Käytän itse varmasti päivittäin Google Mapsia, jonka reittiehdotukset perustuvat pitkälti sen käyttäjien matkapuhelimista kerättyyn tietoon.
Mutta missä menee hyvän, aitoon innovaatioon perustuvan digipalvelun ja ”pahan”, tietosuojasta vähät välittävän palvelun raja ja miten se määritellään? Lisäksi, kuten Helsingin Sanomien haastattelema tutkija Anu Bradford toteaa, sääntelyllä ei vielä itsessään saada syntymään Euroopan omia digijättejä, sillä Euroopan ongelmana on osittain pääomien puute. Siihen lääkkeeksi toimisi sisämarkkinoiden vahvistaminen. Tuskinpa EU tietää tarkalleen itsekään, miten eurooppalaisista alan yrityksistä saadaan aitoja kilpailijoita GAFA-yhtiöille, saati Kiinan BATX-kilpakumppaneille.
Toivoa ei kuitenkaan kannata menettää, niin kuin 4.2. pidetyssä Sujuva Suomi -webinaarissa todettiin. EU:n mahdollisuus voi löytyä internetin seuraavasta sukupolvesta tai teollisen datan käsittelystä, totesi Sitran Kristo Lehtonen tilaisuudessa.
Kenties meidän eurooppalaisten olisikin hyödyllistä käydä vielä syvällisempää yhteistä julkista keskustelua eurooppalaisen datatalouden, sosiaalisen median ja internetin tulevaisuudesta. Miltä näyttäisikin Eurooppa, jossa digijättien sääntely jää vajavaiseksi tai epäonnistuu? Kestääkö koronapandemian jakama kansalaisyhteiskunta seuraavaa somen kiihdyttämää kriisiä? Entä mistä palveluistamme voisimme olla valmiita luopumaan paremman tietosuojan, vähemmän vihapuheen ja tasa-arvoisempien markkinoiden vuoksi?
Digijättien sääntelystä ja Euroopan digitaalisesta tulevaisuudesta keskusteltiin tänään Digi- ja väestötietoviraston Sujuva Suomi -webinaarissa. Mukana keskustelemassa olivat Politico-lehden toimittaja Melissa Heikkilä, Sitran ohjelmapäällikkö Kristo Lehtonen sekä Helsingin Sanomien toimittaja Juha-Pekka Raeste. Webinaarin voi katsoa jälkikäteen tallenteena.
Osallistu Twitterissä keskusteluun aihetunnisteella #sujuvasuomi!
