Hannu Luntiala nimitettiin Väestörekisterikeskuksen ylijohtajaksi vuonna 2003, mutta hänen uransa Väestörekisterikeskuksessa alkoi jo 1979. 37 vuoden uran viimeinen kolmannes, vuoteen 2016 saakka, kului virastoa luotsaten.
”Muistelen mielelläni näin pitkää uraa”, Luntiala sanoo ja toteaa samaan hengenvetoon vuosien ylijohtajana olleen yksi humaus. ”Mahdollisuuksia oli paljon ja pohja oli hyvä”, muistelee Luntiala aloitustaan viraston puikoissa. Väestörekisterikeskus oli hyvässä kunnossa ja se oli saanut uusia tehtäviä, ja jotain uutta oli myös luvassa.
Edeltäjät rakensivat vahvaa pohjaa
Luntiala korostaa, että aikaa ylijohtajana on vaikea erottaa koko urasta Väestörekisterikeskuksessa. Hän kokee saaneensa perintöä niin välittömältä edeltäjältään Ritva Viljaselta, kuin tämän edeltäjänä toimineelta pitkäaikaiselta työtoveriltaan Hannu Tulkilta. Heidän kautensa yhdessä Väestörekisterikeskusta perustamassa olleen johtaja Jorma Hartion kanssa rakensivat Väestörekisterikeskusta eteenpäin kokonaisuutena, jota Luntiala ei halua purkaa.
”Hannu Tulkki oli ensimmäinen ylijohtaja joka täällä oli. Hän oli se henkilö, joka rakensi Väestörekisterikeskuksen, ja hänen aikakautensa kesti hyvin pitkään. Se oli sellaista viraston rakentamisen aikaa ja silloin saatiin kaikki rakenteet kuntoon ja asiat hoitumaan. Oli valtava muutos, kun Ritva Viljanen tuli meille töihin ja johtamaan meitä. Silloin alettiin uudistaa asioita hyvin voimakkaasti ja ennakkoluulottomasti”, Luntiala summaa edeltäjiensä kausia.
Luntiala toteaakin saaneensa käsiinsä hyvin innostuneen Väestörekisterikeskuksen, joka pyrki vauhdilla eteenpäin. Energiseen Viljaseen verrattuna Luntiala kokee olevansa tahdiltaan rauhallisempi. ”Se oli jännä tilanne, mutta mietin että minun pitää olla [johtajana] oma itseni”, Luntiala toteaa.
Suuria päätöksiä
Heti Luntialan kauden alkuun ajoittui hänen harmilliseksi kuvailemansa tilanne. Jo ylijohtajan nimittämisprosessin aikana oli vireillä Väestörekisterikeskuksen osittainen alueellistaminen. ”Se oli asia, joka herätti henkilöstössä huolta”, Luntiala muistelee pari vuotta kestänyttä prosessia. Vaikka aluepoliittinen päätös ei ollutkaan välttämättä Väestörekisterikeskuksen toiminnan kannalta paras ratkaisu, lähti Luntiala toteuttamaan poliittista päätöstä keskittyen siihen, että se toteutetaan Väestörekisterikeskuksen toimintaa mahdollisimman vähän haittaavasti. Neuvottelujen päätteeksi 20 ihmisen tehtävät siirrettiin Kokkolaan siten, ettei ketään tarvinnut irtisanoa.
Samaan aikaan Väestörekisterikeskuksen perustehtävän, väestökirjanpidon, lisäksi vireillä oli Viljasen aikana alkanut varmennepalvelutoiminta. Suurin odotuksin lanseerattu sähköinen henkilökortti ei lähtenyt koskaan oikein lentoon. ”Kauteni alkuvaiheessa keskusteltiin hyvin monta vuotta siitä, pitäisikö koko kortti lopettaa”, Luntiala muistelee. Terveydenhuollon varmennepalvelujen siirtyminen Väestörekisterikeskukselle helpotti kuitenkin tilannetta ja tulevaisuus myös varmennepalvelujen tuottamisen osalta alkoi näyttää hyvältä.
”Tämä kasvu on ollut loogista. Koko Väestörekisterikeskus on lähtenyt väestötietojärjestelmän perustamisesta. Sitten henkilötietojen lisäksi tuli rakennustiedot ja sitten alkoi varmennepalvelut ja se kasvoi. Tuli myös vähän lisäystä vaalipalveluihin. Sitten tuli tämä digitalisointi. Minne tämä jatkuukaan, sen näkee”, Luntiala summaa.
Ylijohtajan toinen ura
Luntiala tunnetaan myös kirjailijana. Tiedusteluun siitä, onko työ Väestörekisterikeskuksessa kulkeutunut aineksiksi hänen kaunokirjallisiin teoksiinsa Luntiala vastaa aluksi kieltävästi: ”Täytyy tuottaa pieni pettymys – nämä ovat minulle kaksi eri asiaa. Kun kirjoitan, en ole rekisterissä. Ja, kun olin rekisterissä, niin se kirjallinen elämä oli vähän suljettu pois.”
Identiteettivarkaudesta kertova Petri Vallin toinen elämä oli kuitenkin teos, jonka yksityiskohtien kirjoittamisessa työn kautta saatu ymmärrys identiteetistä ja sen hallinnasta ovat olleet avuksi. Toisaalta Ihmissyöjän päiväkirja kertoo parlamenttivaltuuskunnasta, joka matkustaa Suomesta Kosovoon. Eräs Väestörekisterikeskuksen asiantuntija oli palkattu perustamaan Kosovoon väestörekisteriä, ja hän kutsui tuttuja Väestörekisterikeskuslaisia Kosovoon lomalle. Tämä lomamatka inspiroi kirjassa esiintyvien vaatetäiden lähtöpaikaksi juuri Kosovon.
Yhteiskunnan digitalisointi jatkuu
Seuraajalleen jättämäänsä perintöä Luntiala arvioi pitkin hampain: ”Sitä pitää kysyä seuraajalta, itse olen jäävi sanomaan, millainen Väestörekisterikeskus oli.” Hän pohtii kuitenkin, että hänen kautensa loppupuolella Väestörekisterikeskus osoitti, että pystyy viemään digitalisointia eteenpäin. Digisuomea alettiin rakentaa yhdessä VM:n kanssa, ja se lähti hyvin liikkeelle. ”Minusta tuntuu että seuraajallani on tilanne aika sama kuin minulla: virastossa on aika monta hienoa hanketta menossa eteenpäin. Jos ne hoidetaan hyvin, virasto voi saada edelleen uusia tehtäviä”, Luntiala toteaa.
”Sitä haluaisin korostaa, että Väestörekisterikeskuksessa on ollut hirveän kiva tehdä töitä. Tämä porukka on ollut aivan upeaa, sekä johtajat että asiantuntijat. Joka tasolla ihmiset ovat olleet hirveän hienoja ihmisiä, tunnollisia ja asiantuntevia.
Tämä kirjoitus on julkaistu osana Väestörekisterikeskuksen Suomi 100 -juttusarjaa. Heinä-joulukuussa julkaisemme yhden teemaan liittyvän jutun kuukausittain.
