Blogit

Digiaktivismin hyvät, pahat ja rumat

Joonas Aitonurmi Julkaisupäivä 14.10.2022 14.02 Blogit

Dataaminen, selfiekeppi, hybridisota, pakotejuusto ja kliktivismi. Siinä Kielitoimiston kuukauden sanoja vuodelta 2014. Kahdeksassa vuodessa on melkoisesti internetin ihmeellisessä maailmassa tapahtunut, mutta tutut sanat paljastavat myös jatkuvuuksia nettikulttuurista ja digitaalisesta maailmasta.

Tuolloin kliktivismin vaikuttavuutta vähäteltiin ja dataamiseen suhtauduttiin ylenkatsovasti, selfiekepistä puhumattakaan. Niin vain me tätä nykyä entistäkin intensiivisemmin tykkäämme, jaamme, addiktionomaisesti roikumme eri laitteilla ja kurotamme kädellä kännykkää kauemmas, jotta kaikki mahtuvat kuvaan, vaikka vanhentuneita sanoja ei enää käytetäkään. Pakotejuustoa jonnet eivät enää muista, mutta hybridisodankäynnin ilmapiiri on nytkin kotiovella ja luettavissa niin perinteisen median kuin sosiaalisen median sivuilta todeksi samalla tavalla kuin vuonna 2014. 

Mitä on digiaktivismi?

Yksi piirre, joka kaikkia näitä yhdistää monilla tavoin, on digi- ja someaktivismin nousu. Ensyklopedia Britannican ja EU:n käännöksen mukaan digiaktivismi on "aktivismin muoto, jossa käytetään internetiä ja digitaalista mediaa suurten joukkojen mobilisoinnin ja poliittisen toiminnan keskeisinä alustoina." Digiaktivismin muodot voivatkin vaihdella aktivismista kansalaisaloitteiden laatimiseen tai verkkojulkaisuista ja tiedon välittämisestä tiedon, sisältöjen ja näkemysten jakamiseen. Aktivismi elämäntehtävänä tuskin erottelee näitä omiksi alueikseen. 

Lokakuun Sujuva Suomi -tilaisuudessa keskusteltiin digiaktivismin hyvistä, pahoista ja rumista puolista. Toimittaja Anu Partanen on nähnyt Yhdysvalloistakin käsin, millaisia organisoitumisen mahdollisuuksia digimaailma tarjoaa. Hän nosti esiin sen, kuinka hyvinkin organisoitu kampanja voi tössähtää mahalaskuun trollien tai muiden digiuhkien vuoksi. Hyvinä esimerkkeinä Partanen nosti naisten oikeuksien näkymisen, kuulumisen ja toiminnan. Naisten marssi ja #metoo ovat muuttaneet maailmaa. 

Kuulimme myös aktivistin näkökulmaa, kun opiskelija ja someaktivisti Dmitry Gurbanov kertoi kokemuksistaan. Gurbanov jakaa aktiivisesti Twitterissä tietoa Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan, muun muassa kääntämällä venäläisten Telegram-kanavien sisältöä. Gurbanov kertoi myös kokemastaan häirinnästä ja avasi erilaisia digiaktivismin toimintalogiikoita. 

Tiedon valtatie mahdollistaa paljon

Ennen muinoin luvattiin, että verkkoyhteyksien mahdollistama tiedon valtatie luo demokratian ja osallistumisen uuden kukoistuksen. Osittain näin onkin tapahtunut. Historiallisesti ennennäkemättömän matalalla kynnyksellä on tarjolla välineitä organisoitumiseen ja suurtenkin joukkojen mobilisointiin. Aktivistien ja välineiden vuoksi meillä on mahdollisuus olla vuorovaikutuksessa ja median lisäksi tarkemmin tietoisia siitä, mitä tapahtuu muualla maailmassa, vaikkapa Valko-Venäjällä tai Afganistanissa. Samalla olemme tulleet varsin tietoiseksi siitä, kuinka helppoa on masinoida väärää tietoa tai häirintä- ja vihakampanjoita, joista voivat kärsiä niin yksilöt, yhteisöt kuin organisaatiotkin. 

Eräs tilaisuuden katsoja jäi kaipaamaan viranomaisnäkökulmaa aiheeseen eli miten viranomainen vastaa tulevaisuudessa digiaktivismin hyviin, pahoihin ja rumiin puoliin ja miten viranomaiset voisivat toimia proaktiivisesti eikä reaktiivisesti. Sujuvan Suomen kolmantena vieraana ollut kaupunkisosiologian apulaisprofessori Veikko Eranti Helsingin yliopistosta tiivisti ajatuksensa tilaisuuden keskustelusta tviittiin, joka sopii myös katsojan kysymykseen: ”Päällimmäiseksi jäi ajatus siitä, miten meidän demokratian kansalaistaitomme eivät vieläkään ole ottaneet kiinni tilannetta, jossa kynnystä osallistumiseen ei enää oikein ole.” 

Vaikka yleisesti ottaen aktivismin ja hallinnon välillä vallitseekin tarpeellinen jännite, on digiaktivismilla ja hallinnolla myös yhteistä rajapintaa ja työsarkaa demokratian ja osallisuuden kannalta. Jatkossa viranomaisilta vaaditaan vähintään parempaa käsitystä erilaisista digiaktivismin muodoista. Enenevissä määrin se tarkoittaa myös turvallisten tilojen rakentamista aktiivisuudelle sekä kansalaistaitojen käyttämiseen kannustamista ja niiden tukemista. 

Klikkaamista tai selfietä ei siis pidä ylenkatsoa! Ei demokratioissa – eikä ainakaan itsevaltaisissa yhteiskunnissa. 

Katso tallenne 4.10.2022 Sujuva Suomi -tilaisuudesta: Digiaktivismin hyvät, pahat ja rumat – kuka hallitsee verkkoa?