Hyppää sisältöön

Uusi Suomidigi kokoaa tietoa ja tukea digitalisaation edistämiseksi – jaa oma tarinasi ja opi muilta

Julkaisuajankohta 7.2.2020 7.32
Tiedote

Digi- ja väestötietoviraston uusi Suomidigi-palvelu tukee julkisten palveluiden kehittäjiä erilaisissa kehittämiseen ja digitalisaatioon liittyvissä haasteissa. Yli organisaatio- ja hallinnonalarajojen toimiva palvelu tarjoaa kaikille mahdollisuuden jakaa oman organisaationsa tarinat ja opit myös muiden hyödynnettäviksi.

– Yksi Digi- ja väestötietoviraston keskeisimmistä tehtävistä on tehdä Suomesta entistä sujuvammin toimiva ja asiakaslähtöisempi yhteiskunta. Digitalisaatio on tässä yksi keskeinen keino ja siksi haluammekin tarjota kaikille julkisten palveluiden kehittäjille tukea yhteisessä tavoitteessamme onnistumiseksi, ylijohtaja Pekka Rehn Digi- ja väestötietovirastosta tiivistää.

Nyt julkaistu Suomidigi-verkkopalvelu on tarkoitettu kaikille työssään julkisia palveluita kehittäville henkilöille, kuten kehittämishankkeissa toimiville suunnittelijoille ja kehittämisestä päätöksiä tekevälle johdolle.

Suomidigi-kokonaisuus rakennettiin käyttäjiä kuunnellen

Työ uuden Suomidigin eteen alkoi kaksi vuotta sitten käynnistyneessä hankkeessa. Tavoitteena oli koota yhteen silloiselle Väestörekisterikeskukselle siirtyneitä digitalisaation edistämisen palveluita ja muodostaa aidosti käyttäjälähtöinen palvelu julkisen sektorin digitalisaation tukemiseksi.

Tietoa julkisten palveluiden kehittäjien digitalisaatioon liittyvistä tarpeista kerättiin niin virastoista, kunnista kuin muualtakin julkiselta sektorilta. Ensimmäinen konseptitason prototyyppi palvelusta tehtiin loppukeväällä 2018 ja sen jälkeen palvelua on testausten ja jatkokonseptoinnin avulla kehitetty edelleen.

– Huomasimme, että eri tahoja yhdistivät usein samat kysymykset: mistä tiedän että toimin lainsäädännön edellyttämällä tavalla, mistä tiedän mitä muualla on jo tehty ja mistä minun kannattaisi lähteä liikkeelle, palvelumuotoilun asiantuntija Maria Vuorensola Digi- ja väestötietovirastosta summaa.

Tarpeiden perusteella syntyi lopulta kokonaiskonsepti, johon kuuluvaan verkkopalveluun kootaan esimerkiksi digitalisaatioon liittyvää lainsäädäntöä, tukipalveluja ja kokemuksia kehittämisestä.

–Organisaatiot ovat lähteneet hyvin mukaan avaamaan omia kehittämisen tapojaan. Omasta kehittämisestä ja siihen liittyvistä haasteistakin kertominen on avoimuutta, joka tuo opit myös muiden organisaatioiden hyödyksi, Suomidigin sisällöntuotannosta vastaava Henriikka Eloluoto iloitsee.

Digituen verkostotyölle tukea yhteisen kotipesän avulla

Tiedon ja kokemusten lisäksi sivustolla on nostettu esille myös monen organisaation yhdessä edistämiä kokonaisuuksia. Yhtenä esimerkkinä tästä toimii kansalaisia digitaalisten palveluiden käytössä tukeva Digituki, jonka järjestäjien yhteinen tietopankki Suomidigi on jatkossa.

– Olemme koonneet Suomidigiin itseopiskelumateriaaleja ja digituen parhaita käytänteitä digitukijoiden työn tueksi. Suomidigillä on kotipesänä merkittävä rooli verkostomme toiminnassa ja sen viestinnässä, Digituen projektipäällikkö Minna Piirainen Digi- ja väestötietovirastosta sanoo.

Verkostoissa toimivien kokonaisuuksien lisäksi sivustolle on koottu yhteen tietoa olemassa olevista verkostoista, jotka toimivat muilla alustoilla kuten esimerkiksi Facebookissa. Vapaasti muodostuneet verkostot keskittyvät monenlaisiin digitalisaation ja kehittämisen teemoihin, esimerkiksi avoimen datan edistämiseen ja hallinnon kehittämiseen. Useimpiin verkostoihin voivat liittyä kaikki teemoista kiinnostuneet.

Jaa omat kokemuksesi ja opi muilta Suomidigissä

Kaikki julkisen hallinnon kehittäjät ovat tervetulleita Suomidigiin. Suomidigi on osoitteessa suomidigi.fi.

Seuraa Suomidigin lanseeraustilaisuutta 7.2. klo 8.30-12 (YouTube)

Tiedote - VAIN Organisaatioasiakkaat-etusivulle