Käyntiasiointi Digi- ja väestötietoviraston palvelupaikoissa toistaiseksi vain ajanvarauksella
Digi- ja väestötietovirasto rajaa käyntiasiointiaan ehkäistäkseen koronaviruksen leviämistä.
Suosittelemme ensisijaisesti käyttämään sähköisiä asiointipalvelujamme tai asioimaan puhelimitse.
Voit tilata esimerkiksi ”Todistukset väestötietojärjestelmästä” -palvelun kautta sähköisesti monia todistuksia ja saada ne heti käyttöösi. Voit myös tehdä nimenmuutoshakemuksen sähköisesti Nimenmuutos-palvelussamme.
Henkilötietojen muutoksia ja avioliiton esteiden tutkinnat voi hoitaa myös sähköisesti ja postitse.
Palvelemme puhelimitse klo 9-12.
Varaa tapaamisaika aina ennakkoon.
Älä tule palvelupaikkaan, jos sinulla on hengitystieinfektion oireita tai olet karanteenissa koronavirusaltistumisen vuoksi.
Huomioi karanteeniohjeet myös ulkomailta saavuttuasi. Ohjeet löytyvät THL:n verkkosivuilta.
Toimistossa asioidessasi noudata turvavälejä sekä viranomaisten suosituksia maskien käytöstä.
Näin varaat tapaamisajan asiakaspalveluumme:
Tarkista edellyttääkö palvelun saaminen henkilökohtaista käyntiä virastossa
Jos et pysty hoitamaan asiaasi sähköisesti tai puhelimitse, voit varata ajan palvelupaikkaamme.
- Sähköisen ajanvarauspalvelun kautta
- soittamalla palvelukohtaiseen asiointinumeroon, jolloin virkailija voi varata sinulle tapaamisajan. Katso asiointipuhelinnumeromme täältä.
Sähköisessä ajanvarauspalvelussa on varattavina alla olevat palvelut:
- Henkilöoikeudelliset palvelut (kansainväliset asiat, kotimaiset rekisteröinnit ja otteet, muutot Pohjoismaiden välillä)
- Vihkiminen (avioliiton esteiden tutkinta, vihkiminen virastossa)
- Todistajapalvelut (julkinen notaari)
Holhousasioita voi hoitaa puhelimitse, sähköpostitse tai postitse.
Holhousasioiden hoito ei edellytä sinulta käyntiä virastossamme, siksi emme tarjoa asiakaspalvelua sähköisellä ajanvarauksella tässä poikkeustilanteessakaan. Voit hoitaa edelleenkin asiasi puhelimitse, sähköpostitse tai postitse. Huomioithan kuitenkin, että palvelumme on tällä hetkellä ruuhkautunut, joten pyydämme välttämään asioiden etenemiseen liittyviä tiedustelupuheluita.
Holhoustoimen yhteystiedot löydät osoitteesta dvv.fi/holhous.
Oletko palauttamassa virkailijavaltuuttamispalvelussa tehtyä valtuushakemusta?
Asiakaspalvelumme vastaanottaa valmiita hakemuksia ja tunnistaa hakemuksen jättäjän. Emme käsittele hakemusta asiakaskäynnin aikana.
Tutustumalla virkailijavaltuuttamispalvelun ohjeisiin saat vastaustesi perusteella täsmälliset neuvot, mitä liitteitä hakemukseen tulee liittää ja keiden tulee hakemus allekirjoittaa.
Ohjeeseen kannattaa tutustua, sillä sen jälkeen hakemuksen tekeminen on paljon sujuvampaa.
Katso valtuushakemuksen ohje
Siirry virkailijavaltuuttamispalveluun
Käyntiasiointi on palvellut vain ajanvarauksella 18.3.2020 alkaen.
Tiedote on julkaistu alun perin 17.3.2020.
- Palvelut henkilöasiakkaille
- Muutto
- Tarkasta omat henkilötietosi
- Tilaa todistus väestötietojärjestelmästä
- Nimenmuutos
- Edunvalvontavaltuutus ja varautuminen
- Aikuisen edunvalvonta
- Näin haet itsellesi edunvalvojaa
- Näin ilmoitat edunvalvontaa tarvitsevasta henkilöstä
- Milloin edunvalvoja tarvitsee luvan?
- Edunvalvojan tehtävät
- Milloin edunvalvoja tarvitsee sijaisen?
- Päämiehen toimintakelpoisuuden rajoittaminen
- Milloin edunvalvonta päättyy?
- Tietoa päämiehen läheisille
- Poissa olevan henkilön tai omaisuuden tulevan omistajan etujen valvominen
- Alaikäisen omaisuuden edunvalvonta
- Lapsen syntymä ja adoptio
- Avioliitto ja parisuhde
- Kuolema ja perunkirjoitus
- Ulkomaalaisena Suomessa
- Ulkomaalaisen rekisteröinti väestötietojärjestelmään
- Opiskelijan opas
- Kotikunta
- Perhesuhteet ja siviilisääty
- Ulkomaalaisen muutto Suomeen, Suomessa ja Suomesta
- Ohjeita Ukrainasta saapuville
- Інструкції для українців
- Erityisasiantuntijoiden ja kasvuyrittäjien pikakaista
- Työntekijän opas
- Laillistamisohje
- Ulkomaisten asiakirjojen toimittaminen
- Julkisen notaarin todistamispalvelut
- Kansalaisuus
- Sukupuolen vahvistaminen
- Uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyys
- Vaalit, äänioikeus ja kansalaisaloite
- Kaupanvahvistus
- Lahjailmoituksen rekisteröinti
- Kansalaisvarmenne ja sähköinen henkilöllisyys
- Palvelut organisaatioasiakkaille
- Varmenteet ja kortit
- Väestötietopalvelut
- Väestötietojärjestelmän ylläpito
- Maistraattirekisterien hakupalvelut
- Otteet rekistereistä
- Digiturvapalvelut
- Digituki
- Suomi.fi-palvelut
- Digitalisaatiota edistävät palvelut
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Vihkimisoikeus
- Ohjeet hyvinvointialueille
- Finnish Authenticator -tunnistuspalvelu
- Avoin data
- Verkkoasiointi
- Tietoa virastosta
- Digi- ja väestötietovirasto
- Meille töihin
- Asioi sähköisesti
- Yhteystiedot
- Ajankohtaista
- Yleistiedoksiannot ja kuulutukset
- Automaattinen ratkaisumenettely
- Laatupolitiikka
- Asiakkaiden yhdenvertaisuussuunnitelma
- Tietosuoja
- Medialle
- Esitteet ja julkaisut
- Väestötietojärjestelmä
- Hankkeet
- Ennakointi ja tutkimusyhteistyö