Hyppää sisältöön

Suomi.fi-valtuuksiin laajemmat mahdollisuudet tarjota puolesta-asiointia organisaatioille

Julkaisuajankohta 24.1.2020 11.11 | Julkaistu suomeksi 3.2.2020 klo 10.26
Tiedote

Valtuudet-palveluun julkaistiin tällä viikolla kaksi merkittävää uutta toiminnallisuutta, jotka laajentavat entisestään asiointipalveluiden mahdollisuuksia tarjota sähköistä toisen puolesta-asiointia loppukäyttäjille.

Valtuudet-palvelua voivat hyödyntää nyt myös yhdistykset sekä yritykset, joissa valtuuden vahvistamiseen vaaditaan koko hallitus.

Hallitus yhdessä -valtuuttaminen

Aiemmin Valtuuksissa organisaation puolesta on voinut valtuuttaa joko henkilö, joka saa edusta yritystä yksin, toimitusjohtaja, tai heidän valtuuttamana valtuutusoikeudellinen henkilö. Nyt julkaistun toiminnallisuuden myötä myös yrityksen hallitus voi vahvistaa yhdessä valtuuden tai valtuutusoikeuden organisaation puolesta. Koko hallituksen yhdessä valtuuttaminen on kuitenkin mahdollista vain, jos kaikilla hallituksen jäsenillä on suomalainen henkilötunnus.

Ensivaiheessa uudistus koskee osakeyhtiöitä ja asunto-osakeyhtiöitä. Myöhemmin keväällä pyritään tukemaan myös muita yritysmuotoja.

Maaliskuussa ”hallitus yhdessä” -valtuuttamisen lisäksi mahdollistetaan myös tärkeimpien nimenkirjoitussääntöjen (esim. ”kaksi hallituksen jäsentä yhdessä”) mukainen valtuuden vahvistaminen. Tästä tiedotetaan tarkemmin myöhemmin.

Nämä nyt julkaistut toiminnallisuudet mahdollistavat omalta osaltaan myös siirtymisen Katso-palvelusta Suomi.fi-valtuuksiin.

Yhdistykset Suomi.fi-valtuuksien piiriin

Uudistuksen myötä asiointipalvelut voivat jatkossa tarjota myös yhdistyksille mahdollisuuden sähköiseen puolesta-asiointiin. Ensi vaiheessa mahdollistuu asiointi rekisteripohjaisesti yhdistyksen puheenjohtajalle, jäsenelle ja/tai muille, jolla on oikeus edustaa yhdistystä yksin.  Ominaisuuden käyttöönotto asiointipalvelussa onnistuu valitsemalla kyseiset roolit (tai jotkut niistä) Suomi.fi-valtuuksien sääntömoottorissa ja mahdollistamalla samat roolit toisen puolesta asiointiin asiointipalvelun puolella.

Helmikuussa yhdistysten yksinoikeudellisille nimenkirjoittajille avataan mahdollisuus käydä valtuuttamassa yhdistyksen puolesta myös muita henkilöitä tai organisaatioita, samaan tapaan kuin on jo mahdollistettu yrityksille. 

Lisätietoa

Digi- ja väestötietoviraston organisaatioasiakkaiden asiakaspalvelu

[email protected]

puh. 0295 53 5115 (palveluaika arkisin 10-15)

Tiedote - VAIN Organisaatioasiakkaat-etusivulle