Opiskelijat visioivat digitaalisen henkilöllisyyden tulevaisuutta hackathonissa – parhaat ideat palkittiin
28 korkeakouluopiskelijan joukko visioi digitaalisen henkilöllisyyden tulevaisuutta hackathonissa, jonka järjestivät Digi- ja väestötietovirasto ja IT-palveluyhtiö CGI viime viikolla. Hackathonissa esiin tuli uusia ratkaisuja sekä asioita, jotka pitäisi paremmin huomioida. Parhaat ideat ja tiimit palkittiin.
Hackathonissa opiskelijat pääsivät tiimeinä ideoimaan tulevaisuuden digitaalisia palveluita ja siten osallistumaan yhteiskunnan digitaalisten palveluiden kehittämiseen. 27.-28.10.2022 järjestetty tapahtuma oli intensiivinen, inspiroiva ja opettavainen tapahtuma.
– Heti ensimmäisenä päivänä osallistujatiimit vakuuttivat DVV:n ja CGI:n mentorit erittäin hyvillä ja monipuolisilla lähestymistavoilla hackathonin kahteen teemaan, palvelumuotoilija Arla Aalto Digi- ja väestötietovirastosta kertoo.
Hackathonissa ideoitiin joukolla uudenlaisia, ihmisten arkea helpottavia digitaalisen henkilöllisyyden palveluita, joilla on yhteiskunnallista vaikutusta. Tehtävänä oli miettiä digitaalisen henkilöllisyyden tulevaisuutta kahdesta varsin erilaisesta näkökulmasta. Ensinnäkin pohdittiin digitaalisen henkilöllisyyden tuomia liiketoimintamahdollisuuksia. Toiseksi mietittiin digitaalista henkilöllisyyttä digituen tarvitsijoiden näkökulmasta.
Tiimin monialaisuus oli hackathonissa valttia
Opiskelijatiimejä auttoi työskentelyssä monipuolinen ajattelu ja erilaiset lähestymistavat. Selkeästi myös taustatyö ja taustamateriaaliin perehtyminen auttoivat. Hackathoniin osallistui monen eri alan opiskelijoita muun muassa Laureasta, Hämeen ammattikorkeakoulusta, Turun ammattikorkeakoulusta, Tampereen ammattikorkeakoulusta, Aalto-yliopistosta, Jyväskylän yliopistosta ja Lapin yliopistosta. Mukana oli paljon myös kansainvälisiä opiskelijoita muun muassa Saksasta, Espanjasta ja Nepalista.
– Opiskelijatiimit tekivät erittäin hyvää työtä lyhyessä ajassa. Esitykset olivat oivaltavia ja jopa hauskoja, Arla Aalto kertoo.
Pohdinnan jälkeen tuomaristo päätyi palkitsemaan kaksi tiimiä rahapalkinnoilla.
1. sija (3500€): Blue Unicorns -tiimin ratkaisu meni suoraan lomppakkomaailman ytimeen ja luottamuksen ja turvallisuuden kysymyksiin. Tiimi kehitti digitaaliselle henkilöllisyydelle jatketta sovelluksen muodossa, jolla pystyisi luotettavasti antamaan luvan toiselle henkilölle arkisten askareiden hoitamiseen, kuten lainaamaan autoa, antamaan pääsyn asuntoon, hakemaan lapset päiväkodista tai hakemaan lääkkeitä apteekista.
2. sija (1500€): Insightful Capybara -tiimin oivaltava ja tarkka rajaus haasteeseen tuotti uutta tietoa ongelmasta, joka on jäänyt vähälle huomiolle. Tiimi tarkasteli digitaalista henkilöllisyystodistusta portsarien näkökulmista, jotka joutuvat sopeutumaan digitaalisen henkilöllisyystodistuksen tarkastamisen tuomiin uusiin tilanteisiin hyvin haastavissakin olosuhteissa.
Kaksipäiväisen hackathonin aikana opiskelijat kehittivät palveluideoita Digi- ja väestötietoviraston sekä CGI:n asiantuntijoiden tuella. Osallistujat pääsivät samalla oppimaan palveluiden kehittämisestä ja tiimityöstä, verkostoitumaan ja esittelemään omaa osaamistaan mahdollisille tulevaisuuden työnantajille sekä saamaan oman äänensä kuuluviin tulevaisuuden Suomen rakentamisessa.
Lisätietoa digitaalisen henkilöllisyyden uudistuksesta
Eduskunta ei ehdi käsitellä digitaalisen henkilöllisyyden uudistusta mahdollistavia lakiesityksiä ennen istuntokauden loppua. Eurooppalaisen digitaalisen identiteettilompakon valmistelu jatkuu. Lue lisää tiedotteestamme.
- Palvelut henkilöasiakkaille
- Muutto
- Tarkasta omat henkilötietosi
- Tilaa todistus väestötietojärjestelmästä
- Nimenmuutos
- Edunvalvontavaltuutus ja varautuminen
- Aikuisen edunvalvonta
- Näin haet itsellesi edunvalvojaa
- Näin ilmoitat edunvalvontaa tarvitsevasta henkilöstä
- Milloin edunvalvoja tarvitsee luvan?
- Edunvalvojan tehtävät
- Milloin edunvalvoja tarvitsee sijaisen?
- Päämiehen toimintakelpoisuuden rajoittaminen
- Milloin edunvalvonta päättyy?
- Tietoa päämiehen läheisille
- Poissa olevan henkilön tai omaisuuden tulevan omistajan etujen valvominen
- Alaikäisen omaisuuden edunvalvonta
- Lapsen syntymä ja adoptio
- Avioliitto ja parisuhde
- Kuolema ja perunkirjoitus
- Ulkomaalaisena Suomessa
- Ulkomaalaisen rekisteröinti väestötietojärjestelmään
- Opiskelijan opas
- Kotikunta
- Perhesuhteet ja siviilisääty
- Ulkomaalaisen muutto Suomeen, Suomessa ja Suomesta
- Ohjeita Ukrainasta saapuville
- Інструкції для українців
- Erityisasiantuntijoiden ja kasvuyrittäjien pikakaista
- Työntekijän opas
- Laillistamisohje
- Ulkomaisten asiakirjojen toimittaminen
- Julkisen notaarin todistamispalvelut
- Kansalaisuus
- Sukupuolen vahvistaminen
- Uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyys
- Vaalit, äänioikeus ja kansalaisaloite
- Kaupanvahvistus
- Lahjailmoituksen rekisteröinti
- Kansalaisvarmenne ja sähköinen henkilöllisyys
- Palvelut organisaatioasiakkaille
- Varmenteet ja kortit
- Väestötietopalvelut
- Väestötietojärjestelmän ylläpito
- Maistraattirekisterien hakupalvelut
- Otteet rekistereistä
- Digiturvapalvelut
- Digituki
- Suomi.fi-palvelut
- Digitalisaatiota edistävät palvelut
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Vihkimisoikeus
- Ohjeet hyvinvointialueille
- Finnish Authenticator -tunnistuspalvelu
- Avoin data
- Verkkoasiointi
- Tietoa virastosta
- Digi- ja väestötietovirasto
- Meille töihin
- Asioi sähköisesti
- Yhteystiedot
- Ajankohtaista
- Yleistiedoksiannot ja kuulutukset
- Automaattinen ratkaisumenettely
- Laatupolitiikka
- Asiakkaiden yhdenvertaisuussuunnitelma
- Tietosuoja
- Medialle
- Esitteet ja julkaisut
- Väestötietojärjestelmä
- Hankkeet
- Ennakointi ja tutkimusyhteistyö