Hyppää sisältöön

Yhteentoimivuusalusta varmistaa tiedon yhteensopivuuden – tule mukaan määrittelemään tietomalleja

Julkaisuajankohta 28.11.2022 13.51
Tiedote

Yhteentoimivuusalusta tarjoaa kuvauksia tiedoista ja tietorakenteista niin että niitä voidaan käyttää samanlaisina eri ympäristöissä. Alustalla on runsaasti valmiita sanastoja, koodistoja ja tietomalleja erityisesti julkisen hallinnon järjestelmäkehityksen tueksi. Alustalta löytyvät esimerkiksi hyvinvointialueiden talousraportoinnin koodistot. Yhdenmukaisten käsitteiden ja tietorakenteiden myötä palveluiden suunnittelu ja ymmärrettävyys helpottuvat sekä toiminta tehostuu.

Sanastojen käsittelyyn on Yhteentoimivuusalustalle nyt lisätty Excel-tiedostolla päivittäminen. Tietomallien uudistaminen on käynnissä, ja sen määrittelyyn ovat kiinnostuneet tervetulleita mukaan.

Yhteentoimivuusalustan tarjoamat tiedot

Sanastot, koodistot ja tietomallit kuvaavat esimerkiksi ammattiin ja työhön, liiketoimintaan, ympäristöön tai verotukseen liittyviä asioita.

Voit käyttää tietoja selaimen tai rajapinnan kautta. Lisäksi voit tuoda alustalle omia tietojasi muiden hyödynnettäväksi.

Sanastojen päivittäminen onnistuu nyt Excel-tiedostolla beta-versiossa

Sanastot beta on Sanastot-sovelluksen uusi versio, jossa on kokeiltavissa joitain uusia toiminnallisuuksia. Beta sisältää myös tämän hetken tuotantoversion ominaisuudet.

Sanastot betaan on toteutettu uudistettu Sanastot-sovelluksen versio sekä Excel-export. Lisäksi on toteutettu kolme tapaa päivittää sanastojen tietoja tiedostoilla, joista kokonaan uutena yksityiskohtainen, laaja Excel, joka ladataan omalle työasemalle, muokataan ja ladataan takaisin työkaluun. 

Tietomallien uudistaminen menossa, tervetuloa mukaan määrittelemään

Jatkokehitämme parhaillaan tietomallit-työkalua, ja määrittelemme monia toiminnallisuuksia ns. puhtaalta pöydältä. Ota yhteyttä Digi- ja väestötietovirastoon, jos haluat mukaan.

Aloita käyttö vaikka heti

Voit aloittaa Yhteentoimivuusalustan käytön itse milloin haluat. Jos haluat jakaa aineistojasi alustalla, tai muokata alustalla olevia aineistoja, ota yhteys Digi- ja väestötietovirastoon.

Linkkejä ja yhteystietoja

Tiedote - VAIN Organisaatioasiakkaat-etusivulle