Vuositili kannattaa tehdä uudessa Edunvalvonnan asiointipalvelussa

Julkaisuajankohta 15.1.2025 9.10
Tiedote

Vuositilin laatiminen on ajankohtaista edunvalvojille ja tilivelvollisille edunvalvontavaltuutetuille. Sen voi nyt tehdä ensimmäistä kertaa täysin digitaalisesti Digi- ja väestötietoviraston uudessa Edunvalvonnan asiointipalvelussa.

Edunvalvonnan asiointipalvelu on kehitetty yksityisille edunvalvojille ja edunvalvontavaltuutetuille. Palvelussa voi tehdä omaisuusluettelon ja vuositilin sekä hakea lupia. Yksityiset edunvalvojat voivat tehdä siellä myös päätöstilin.

Palvelu helpottaa vuositilin laatimista huomattavasti: Se opastaa, mitä tietoja ja liitteitä kirjanpitoon tarvitaan. Lisäksi se hakee muun muassa osapuolten yhteystiedot valmiiksi eri järjestelmistä. Myös seuraavien tilien laatiminen helpottuu, kun kerran syötettyjä tietoja hyödynnetään niissä pohjatietoina.

– Odotamme tarkastettavaksi noin 30 000 vuositiliä viime vuodelta. Toivommekin, että ne tehtäisiin Edunvalvonnan asiointipalvelussa, sillä se sujuvoittaa sekä asiakkaan että käsittelijän työtä. Voimme nyt tarkastaa aineistoja paikkakunnasta riippumatta, etenkin kun tästä lähtien skannaamme paperisena palautetut tilit sähköiseen muotoon, kertoo johtava asiantuntija Jukka-Tapio Yli-Kauppila Digi- ja väestötietovirastosta.

Vuodesta 2024 tehdyn tilin viimeinen palautuspäivä on 31.3.2025 heille, joiden tilikausi on kokonainen kalenterivuosi. Tilikausi voi olla myös kalenterivuotta pitempi tai lyhyempi, jos kyseessä on ensimmäinen tili tai päätöstili. Tilikaudeksi on myös voitu erikseen määrätä kalenterivuotta pitempi ajanjakso. Oman palautuspäivänsä voi tarkastaa Edunvalvonnan asiointipalvelusta.

Paperisena tehdyt tilit skannataan – eikä niitä palauteta

Jos vuositiliä ei voi tehdä verkossa, sen voi laatia paperilomakkeella ja toimittaa postitse osoitteeseen Digi- ja väestötietovirasto, PL 1004, 00531 Helsinki. Vuositiliä ei siis enää palauteta lähimpään palvelupaikkaan.

Tililomakkeen mukana lähetetyt tositteet ja asiakirjat skannataan, minkä takia niiden mukana ei saa olla niittejä, klemmareita, muovitaskuja eikä kansioita. Skannaamisen jälkeen vuositilit tuhotaan tietoturvallisesti. Virastolle kannattaakin toimittaa vain kopiot – alkuperäiset liitteet on syytä pitää itsellä tallessa.

Uusi digipalvelu sujuvoittaa asiointia

Digi- ja väestötietoviraston tehtävänä on valvoa, että edunvalvottavien ja edunvalvontavaltuuttajien omaisuuteen liittyvät asiat hoidetaan asianmukaisesti. Edunvalvonnan asiointipalvelun kautta edunvalvojat ja edunvalvontavaltuutetut voivat sujuvasti hoitaa velvollisuuksiaan.

Vuositilin laatiminen on viimeisin päivitys Edunvalvonnan asiointipalveluun. Jo viime vuonna palvelussa otettiin käyttöön lupien hakeminen sekä omaisuusluettelon ja päätöstilin tekeminen. Vuonna 2024 asiointipalvelun käyttäjiä olikin jo tuhansia. Asiakaspalaute on ollut pääosin positiivista.

Suomen väestön ikääntyessä edunvalvonnan tarve kasvaa. Kun lupia haetaan ja tilejä tehdään uuden asiointipalvelun kautta, virastossa säästyy aikaa tietojen manuaaliselta käsittelyltä ja asiantuntijatyötä voidaan ohjata esimerkiksi varsinaiseen tilintarkastukseen.

Tutustu palveluun: Edunvalvonnan asiointipalvelu

Lisätiedot: Jukka-Tapio Yli-Kauppila, johtava asiantuntija, Digi- ja väestötietovirasto, puh. +358 295 537 109 [email protected]