Väestörekisterikeskus huolehtii kansalaisten tietosuojasta
Väestörekisterikeskus hallinnoi laajoja henkilörekistereitä ja on siksi aina käsitellyt henkilötietoja huolella. Henkilötietojen käsittely Väestörekisterikeskuksessa on EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukaista. Väestörekisterikeskuksen asiantuntijat auttavat myös muita valtionhallinnon organisaatioita tuottamaan tietoturvallista asiointipalvelua.
EU:n yleistä tietosuoja-asetusta aletaan soveltaa 25.5.2018. Tietosuoja-asetus on tehty jo voimassaolevan henkilötietolainsäädännön pohjalta, jota Väestörekisterikeskus on noudattanut muun muassa väestötietojärjestelmän ylläpidossa.
– Tietosuoja on lähtökohta kaikelle Väestörekisterikeskuksen palvelujen kehitykselle. Asetuksen myötä kiinnitetään erityistä huomiota myös kansalaisten tiedonsaantiin ja yhteistyöhön henkilötietoja käsittelevien sopimuskumppaneiden kanssa, Väestörekisterikeskuksen tietosuojavastaava ja johtava lakimies Noora Kallio kertoo.
Rekisteröidyn kansalaisen oikeudet pysyvät pääosin ennallaan
Väestörekisterikeskus käsittelee kansalaisten henkilötietoja voidakseen tuottaa lakisääteisiä palveluita, jotka tukevat yhteiskunnan toimintaa. Väestörekisterikeskus pitää yllä muun muassa äänioikeusrekisteriä.
EU:n yleinen tietosuoja-asetus antaa henkilöille laajempia oikeuksia omien tietojensa hallintaan. Kaikki nämä oikeudet eivät kuitenkaan sovellu Väestörekisterikeskuksen lakisääteisiin palveluihin.
– Kansalaisella ei esimerkiksi ole oikeutta tulla unohdetuksi Väestörekisterikeskuksen ylläpitämissä lakisääteisissä rekistereissä tai saada tietojaan siirrettyä toisaalle. Panostamme kuitenkin asiointiin eli omien tietojen tarkastelu onnistuu koko ajan paremmin sähköisten palvelukanavien kautta, Noora Kallio kertoo.
Väestörekisterikeskus tarjoaa tietoturvallisia, sähköisiä asiointipalveluja myös muiden organisaatioiden käyttöön. Esimerkiksi Väestörekisterikeskuksen tuottaman Suomi.fi-palvelun kautta kansalainen voi tarkastella omia tietojaan eri viranomaisten rekistereissä. Tiedot sijaitsevat rekisteristä vastaavan viranomaisen järjestelmissä ja ne tuodaan kansalaiselle nähtäväksi Suomi.fi-palvelussa, kun hän on kirjautunut palveluun pankkitunnuksillaan tai mobiilivarmenteella. Suomi.fi-tunnistus mahdollistaa henkilön vahvan tunnistamisen eri asiointipalveluissa.
Selkeää tietoa henkilötietojen käsittelystä
Kansalaisille tarjotaan jatkossakin tietoa henkilötietojen käsittelystä. Väestörekisterikeskus panostaa tiedon tarjoamiseen verkkosivuillaan selkeässä muodossa, ei pelkästään tietosuojaselosteina.
Väestörekisterikeskus on julkaissut tietotilinpäätöstä vuodesta 2010 alkaen. Tietotilinpäätös sisältää kattavasti tietoa kansalaisten henkilötietojen käsittelystä. Vuoden 2017 tietotilinpäätös julkaistaan alkukesästä 2018 Väestörekisterikeskuksen verkkosivuilla.
Sopimuskumppanit huolehtivat osaltaan kansalaisten tietosuojasta
Tietosuoja-asetus edellyttää, että myös Väestörekisterikeskuksen kumppanit käsittelevät henkilötietoja huolellisesti. Kumppaneiden kanssa on käyty läpi tietosuojakysymyksiä ja sopimukset on päivitetty tietosuojan osalta.
– Olemme täsmentäneet kumppaneidemme palvelukuvauksia, sopimuksia ja tietoturvavaatimuksia. Muutenkin olemme kehittäneet palvelutuotannon dokumentaatiota ja kehitämme sitä jatkossakin, tietopalvelupäällikkö Päivi Pösö Väestörekisterikeskuksesta kertoo.
Tietoasuoja huomioidaan kaikessa kehittämisessä
Väestörekisterikeskus kehittää jatkuvasti sähköisiä palveluja kansalaisten asioinnin helpottamiseksi omaan ja koko julkishallinnon käyttöön.
– Tietosuoja ja tietoturva ovat aina lähtökohtia kansalaisten palveluille. Teemme jatkuvaa tietosuoja-arviointia muun muassa sovelluskehityksessä, sanoo johtaja Timo Salovaara Väestörekisterikeskuksesta.
Tietosuoja-asetus vaatii rekisterinpitäjää tekemään tietyissä tilanteissa tietosuojaa koskevan vaikutustenarvioinnin. Arviointi on otettu osaksi Väestörekisterikeskuksen toimintamallia ja ensimmäinen vaikutustenarviointi Väestötietojärjestelmään tehtiin vuonna 2017.
Henkilötietojen turvallinen käsittely on jatkuvaa työtä. Väestörekisterikeskus huolehtii kansalaisten tiedoista ja tarjoaa tukea henkilötietojen turvalliseen käsittelyyn myös muille valtionhallinnon organisaatioille.
Lisätietoa
Väestörekisterikeskus, Johtava lakimies, tietosuojavastaava Noora Kallio, p. 0295535079, etunimi.sukunimi[at]vrk.fi
Tietosuoja Väestörekisterikeskuksen verkkosivuilla
Noora Kallion blogi: Väestörekisterikeskus valmistautuu tietosuoja-asetuksen soveltamiseen
Kuuntele podcast: Mitä virkamiehen tulee tietää tietosuojasta?
Väestörekisterikeskuksen Digitaalisen turvallisuuden asiantuntijapalvelut
- Palvelut henkilöasiakkaille
- Muutto
- Tarkasta omat henkilötietosi
- Tilaa todistus väestötietojärjestelmästä
- Nimenmuutos
- Edunvalvontavaltuutus ja varautuminen
- Aikuisen edunvalvonta
- Näin haet itsellesi edunvalvojaa
- Näin ilmoitat edunvalvontaa tarvitsevasta henkilöstä
- Milloin edunvalvoja tarvitsee luvan?
- Edunvalvojan tehtävät
- Milloin edunvalvoja tarvitsee sijaisen?
- Päämiehen toimintakelpoisuuden rajoittaminen
- Milloin edunvalvonta päättyy?
- Tietoa päämiehen läheisille
- Poissa olevan henkilön tai omaisuuden tulevan omistajan etujen valvominen
- Alaikäisen omaisuuden edunvalvonta
- Milloin alamme seurata alaikäisen omaisuuden hoitoa
- Tietoa edunvalvojille
- Alaikäisen edunvalvojan tehtävät
- Milloin edunvalvoja tarvitsee luvan?
- Milloin alaikäinen tarvitsee edunvalvojan elatusapuasiaa varten
- Milloin edunvalvoja tarvitsee sijaisen?
- Ohjeita leskeksi jääneelle lasten huoltajalle
- Usein kysyttyä alaikäisen edunvalvonnasta
- Lapsen syntymä ja adoptio
- Avioliitto ja parisuhde
- Kuolema ja perunkirjoitus
- Ulkomaalaisena Suomessa
- Ulkomaalaisen rekisteröinti väestötietojärjestelmään
- Opiskelijan opas
- Kotikunta
- Perhesuhteet ja siviilisääty
- Ulkomaalaisen muutto Suomeen, Suomessa ja Suomesta
- Ohjeita Ukrainasta saapuville
- Інструкції для українців
- Erityisasiantuntijoiden ja kasvuyrittäjien pikakaista
- Työntekijän opas
- Laillistamisohje
- Ulkomaisten asiakirjojen toimittaminen
- Julkisen notaarin todistamispalvelut
- Kansalaisuus
- Sukupuolen vahvistaminen
- Uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyys
- Vaalit, äänioikeus ja kansalaisaloite
- Kaupanvahvistus
- Lahjailmoituksen rekisteröinti
- Kansalaisvarmenne ja sähköinen henkilöllisyys
- Palvelut organisaatioasiakkaille
- Varmenteet, kortit ja leimat
- Väestötietopalvelut
- Väestötietojärjestelmän ylläpito
- Maistraattirekisterien hakupalvelut
- Otteet rekistereistä
- Digiturvapalvelut
- Digituki
- Suomi.fi-palvelut
- Digitalisaatiota edistävät palvelut
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Vihkimisoikeus
- Ohjeet hyvinvointialueille
- Finnish Authenticator -tunnistuspalvelu
- Avoin data
- Verkkoasiointi
- Tietoa virastosta
- Digi- ja väestötietovirasto
- Meille töihin
- Asioi sähköisesti
- Yhteystiedot
- Ajankohtaista
- Digi- ja väestötietovirasto sosiaalisessa mediassa
- Yleistiedoksiannot ja kuulutukset
- Automaattinen ratkaisumenettely
- Laatupolitiikka
- Asiakkaiden yhdenvertaisuussuunnitelma
- Tietosuoja
- Medialle
- Esitteet ja julkaisut
- Väestötietojärjestelmä
- Hankkeet
- Ennakointi ja tutkimusyhteistyö