Pohjois-Savossa digiasiointi toisen puolesta helpottuu – Kelan ja Pohjois-Savon hyvinvointialueen palvelupisteissä voi antaa luottohenkilölleen Suomi.fi-valtuuksia
Pohjois-Savossa voi 16. maaliskuuta alkaen antaa Suomi.fi-valtuuksia Kelan Kuopion palvelupisteessä sekä Pohjois-Savon hyvinvointialueen tietyissä palvelupisteissä. Suomi.fi-valtuuksien avulla luottohenkilö voi hoitaa esimerkiksi terveys-, sosiaali- ja veroasioita digipalveluissa sekä asioida apteekeissa.
Palvelu on suunnattu henkilöille, joilla ei ole verkkopankkitunnuksia tai mobiilivarmennetta, ja jotka siksi jäävät monien arkea sujuvoittavien digipalvelujen ulkopuolelle.
Palvelupisteissä voi valtuuttaa ajanvarauksella
Kela ja Pohjois-Savon hyvinvointialue käynnistävät palvelusta kokeilun 16. maaliskuuta. Kela tarjoaa palvelua Kuopion lisäksi Lahden palvelupisteessään.
Hyvinvointialueen pilotissa palvelua tarjotaan Kuopion Pyörön terveysaseman asiakkaille, KYSin neurologian poliklinikan asiakkaille sekä ikääntyneiden palveluiden geriatrisen poliklinikan asiakkaille Kuopiossa, Iisalmessa ja Varkaudessa.
Kaikissa pisteissä voi antaa Suomi.fi-valtuuksia apteekkiasiointiin, Suomi.fi-viesteihin sekä sosiaali- ja terveydenhuollon digipalveluihin. Samoilla valtuuksilla voi siis asioida esimerkiksi OmaSavossa, OmaKannassa ja OmaKelassa sekä joissain yksityisissä sote-palveluissa. Kelan palvelupisteessä voi lisäksi antaa valtuuden hoitaa veroasioita OmaVerossa.
Myös Digi- ja väestötietoviraston Kuopion palvelupisteessä voi antaa Suomi.fi-valtuuksia käyntiasioinnin yhteydessä. Digi- ja väestötietovirastossa toiselle henkilölle voi antaa oikeuden asioida puolestaan yli 200 palvelussa.
Kelan ja Digi- ja väestötietoviraston Kuopion palvelupisteet ovat avoimia kaikille, ja niissä voi asioida riippumatta siitä, missä kunnassa asuu.
Suomi.fi-valtuuden antamista varten henkilön tulee tehdä ajanvaraus. Valtuuttajan pitää todistaa henkilöllisyytensä käynnin yhteydessä. Valtuutettavan henkilön ei tarvitse olla läsnä. Hänen pitää pystyä asioimaan digipalveluissa.
Digipalveluiden avulla on helpompi olla läheisen tukena etäältäkin
Suomi.fi-valtuuksien avulla luottohenkilön on sujuvampaa olla esimerkiksi ikäihmisen tukena. Hän voi katsella digipalveluista tietoja terveysasioista ja hoito-ohjeista sekä varata aikoja ja hakea etuuksia.
– Otamme Pohjois-Savon hyvinvointialueella palvelun käyttöön, että kaikki asiakkaat voivat asioida turvallisesti ja yhdenvertaisesti, myös he, joilla ei ole omaa laitetta, pankkitunnuksia tai digitaalista osaamista, projektipäällikkö Matti Oksisto kuvaa.
– Kun luottohenkilöllä on valtuudet hoitaa terveysasioita digipalveluissa, varmistetaan hoidon jatkuvuus ja tiedonkulku hoitohenkilöstön, potilaan ja tämän läheisten välillä. Luottohenkilön tuella myös sosiaalihuollon asiat tulee hoidettua, kertoo Sanna Suomalainen-Ajanko Digi- ja väestötietovirastosta.
Suomi.fi valtuudet on Digi ja väestötietoviraston tuottama tapa hoitaa asioita toisen puolesta turvallisesti. Se helpottaa erityisesti tilanteita, joissa oma asiointi on vaikeaa esimerkiksi iän, sairauden tai vamman vuoksi. Palvelu hyödyttää myös henkilöitä, joilla ei ole käytössään sähköisiä tunnistautumisvälineitä tai jotka tarvitsevat muuten tukea digipalvelujen käytössä.
– Haluamme Kelassa tarjota Suomi.fi valtuuksien antamiseen helpon vaihtoehdon myös asiakkaille, joilla ei ole mahdollisuutta käyttää digipalveluja. Valtuuksien avulla luottohenkilö voi hoitaa asioita verkossa ajasta ja paikasta riippumatta, mikä usein helpottaa arkea, sanoo Vanessa Koskipalo Kelasta.
Suomi.fi-valtuudet – turvallinen tapa asioida läheisen puolesta
Suomi.fi-valtuudet on Digi- ja väestötietoviraston tuottama turvallinen ja luotettava digiratkaisu, jonka avulla yksityishenkilöt voivat antaa oikeuden asioida puolestaan digipalveluissa.
Jos henkilöllä on verkkopankkitunnukset, mobiilivarmenne tai kansalaisvarmenne, voi Suomi.fi-valtuudet antaa omatoimisesti Suomi.fissä. Koska monilla ihmisillä ei ole mahdollisuutta käyttää digipalveluita, Digi- ja väestötietovirasto on kehittänyt vaihtoehtoisia tapoja antaa Suomi.fi-valtuuksia. Pohjois-Savo on yhdeksäs hyvinvointialue, jossa tarjotaan mahdollisuutta antaa Suomi.fi-valtuuksia käyntiasioinnin yhteydessä.
Lisätietoja
- Pohjois-Savon hyvinvointialue: Valtuuta läheisesi palvelupisteellä
- Kela kokeilee avustettua Suomi.fi‑valtuuttamista – anna läheisellesi lupa hoitaa asioitasi OmaKelassa ja OmaKannassa
- Suomi.fi-valtuudet: Näin valtuutat, jos et voi käyttää sähköisiä palveluja
- Terveydenhuollon palveluita, joissa voi asioida Suomi.fi-valtuuksilla
- Sosiaalihuollon palveluita, joissa voi asioida Suomi.fi-valtuuksilla
- Palvelut henkilöasiakkaille
- Muutto
- Tarkasta omat henkilötietosi
- Tilaa todistus väestötietojärjestelmästä
- Nimenmuutos
- Edunvalvontavaltuutus ja varautuminen
- Aikuisen edunvalvonta
- Näin haet itsellesi edunvalvojaa
- Näin ilmoitat edunvalvontaa tarvitsevasta henkilöstä
- Milloin edunvalvoja tarvitsee luvan?
- Edunvalvojan tehtävät
- Milloin edunvalvoja tarvitsee sijaisen?
- Päämiehen toimintakelpoisuuden rajoittaminen
- Milloin edunvalvonta päättyy?
- Tietoa päämiehen läheisille
- Poissa olevan henkilön tai omaisuuden tulevan omistajan etujen valvominen
- Alaikäisen omaisuuden edunvalvonta
- Milloin alamme seurata alaikäisen omaisuuden hoitoa
- Tietoa edunvalvojille
- Alaikäisen edunvalvojan tehtävät
- Milloin edunvalvoja tarvitsee luvan?
- Milloin alaikäinen tarvitsee edunvalvojan elatusapuasiaa varten
- Milloin edunvalvoja tarvitsee sijaisen?
- Ohjeita leskeksi jääneelle lasten huoltajalle
- Usein kysyttyä alaikäisen edunvalvonnasta
- Lapsen syntymä ja tiedot
- Avioliitto ja parisuhde
- Kuolema ja perunkirjoitus
- Ulkomaalaisena Suomessa
- Ulkomaalaisen rekisteröinti väestötietojärjestelmään
- Opiskelijan opas
- Kotikunta
- Perhesuhteet ja siviilisääty
- Ulkomaalaisen muutto Suomeen, Suomessa ja Suomesta
- Ohjeita Ukrainasta saapuville
- Інструкції для українців
- Erityisasiantuntijoiden ja kasvuyrittäjien pikakaista
- Työntekijän opas
- Laillistamisohje
- Ulkomaisten asiakirjojen toimittaminen
- Julkisen notaarin todistamispalvelut
- Kansalaisuus
- Sukupuolen vahvistaminen
- Uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyys
- Vaalit, äänioikeus ja kansalaisaloite
- Kaupanvahvistus
- Lahjailmoituksen rekisteröinti
- Kansalaisvarmenne ja sähköinen henkilöllisyys
- Palvelut organisaatioasiakkaille
- Varmenteet, kortit ja leimat
- Väestötietopalvelut
- Väestötietojärjestelmän ylläpito
- Maistraattirekisterien hakupalvelut
- Otteet rekistereistä
- Digiturvapalvelut
- Digituki
- Suomi.fi-palvelut
- Digitalisaatiota edistävät palvelut
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Vihkimisoikeus
- Ohjeet hyvinvointialueille
- Finnish Authenticator -tunnistuspalvelu
- Avoin data
- Verkkoasiointi
- Tietoa virastosta
- Digi- ja väestötietovirasto
- Meille töihin
- Asioi sähköisesti
- Yhteystiedot
- Ajankohtaista
- Digi- ja väestötietovirasto sosiaalisessa mediassa
- Yleistiedoksiannot ja kuulutukset
- Automaattinen ratkaisumenettely
- Laatupolitiikka
- Asiakkaiden yhdenvertaisuussuunnitelma
- Tietosuoja
- Medialle
- Esitteet ja julkaisut
- Väestötietojärjestelmä
- Hankkeet
- Ennakointi ja tutkimusyhteistyö