Hyppää sisältöön

Muuttoeston voi nyt tehdä myös sähköisesti

Julkaisuajankohta 27.10.2020 17.27
Tiedote

Muuttoeston voi jatkossa tehdä Digi- ja väestötietovirastoon myös sähköisesti. Eston voi tehdä Suomi.fi-viestien kautta.

”Aiemmin muuttoeston tekeminen on vaatinut aina käyntiä Digi- ja väestötietoviraston palvelupaikassa. Nyt sen teko on mahdollista myös sähköisesti. Olemassa olevan muuttoeston voi myös poistaa Suomi.fi-viestien kautta. Palvelu edellyttää vahvaa tunnistautumista pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella ja Suomi.fi-viestien käyttöönottoa”, kertoo rekisteripalvelujen johtaja Jari Taipale Digi- ja väestötietovirastosta.

Digi- ja väestötietovirasto kehitti muuttoestojen tekoon sähköisen kanavan nopeutetulla aikataululla tällä viikolla. 

”Uudella sähköisellä kanavalla helpotamme osaltamme tietomurtojen uhrien tilannetta ja tarjoamme heille sujuvampia tapoja hoitaa asioitaan ja turvata tietojaan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että muuttoesto pitää tehdä myös erikseen Postille”, kertoo Taipale.

Mikä on muuttoesto?

Muuttoesto on tarkoitettu henkilöille, joiden tiedoilla on tehty väärä muuttoilmoitus tai jotka pelkäävät, että heidän tiedoillaan tehdään väärä muuttoilmoitus Digi- ja väestötietovirastolle. Yleensä näissä tapauksissa henkilö on joko kadottanut henkilödokumenttinsa tai ne on varastettu ja usein asiasta on jo tehty rikosilmoitus.

Muuttoeston jälkeen henkilön tiedoilla ei voi tehdä muuttoilmoitusta sähköisessä palvelussa (muuttoilmoitus.fi) eikä Postista ja Digi- ja väestötietovirastosta saatavalla lomakkeella. Esto estää myös henkilöä itseään tekemästä muuttoilmoitusta näiden kanavien kautta.

”Jos henkilölle on merkitty muuttoesto, hän voi tehdä muuttoilmoituksen vain käymällä henkilökohtaisesti Digi- ja väestötietoviraston toimipisteessä. Jos taas haluaa tehdä muuttoilmoituksen sähköisesti tai lomakkeella, täytyy ensin perua voimassa oleva muuttoesto. Myös sen voi tehdä Suomi.fi-viestien kautta tai käymällä Digi- ja väestötietoviraston palvelupaikassa”, Taipale kertoo.

Lisätietoja muuttoeston tekemisestä

https://dvv.fi/muuttoesto
Asiassa neuvoo myös Digi- ja väestötietoviraston asiakaspalvelu: https://dvv.fi/henkiloasiakkaiden-asiakaspalvelu

Median yhteydenotot:
Digi- ja väestötietovirasto
Anne Sänkiaho, ryhmäpäällikkö, kotimaan muutot, p. 0295 536 207
Jari Taipale, johtaja, rekisteripalvelut, p. 0295 537 400
etunimi.sukunimi[at]dvv.fi

Mikä on Suomi.fi-viestit?

Suomi.fi-viestit on nopea ja turvallinen tapa vastaanottaa viranomaisviestit paperipostin sijaan sähköisessä muodossa. Kun otat palvelun käyttöösi, saat viranomaisviestit (esim. päätökset ja tiedonannot) sähköisesti Suomi.fi-verkkopalvelussa sijaitsevaan Viestit-laatikkoon. Tämän jälkeen viestit eivät tule sinulle enää paperipostina. Esimerkiksi Vero, HUS ja Poliisi käyttävät Suomi.fi-viestejä.  Suomi.fi-viestien käyttö edellyttää vahvaa tunnistautumista pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Saapuneet viestit voi lukea myös Suomi.fi-mobiilisovelluksen kautta.

Lisätietoa Suomi.fi-viesteistä: https://suomi.fi/viestit
Ohje Suomi.fi-viestien käyttöönottoon