Hyppää sisältöön

Digiturvabarometri: Suomalaisista lähes puolet haluaisi oppia lisää siitä, miten toimia, jos joutuu verkkorikoksen kohteeksi

Julkaisuajankohta 5.12.2022 12.33
Tiedote

Digi- ja väestötietoviraston Digiturvabarometrin mukaan 46 prosenttia suomalaisista haluaisi oppia lisää siitä, miten toimia, jos joutuu verkkorikoksen kohteeksi. Digiturva-asioiden oppimiseen suomalaiset käyttäisivät mieluiten kirjallisia ohjeita, mutta nuorempia kiinnostaa myös oppiminen pelien, sovellusten, podcastien ja sarjakuvien avulla. Erilaisten oppimistarpeiden ja -mieltymysten huomioiminen koulutuksissa auttaa vahvistamaan digiturvataitoja – ja myös digirohkeutta.

Digiturvabarometrin tutkimustulosten mukaan lähes puolet suomalaisista toivoo, että he tietäisivät nykyistä paremmin, miten pitää toimia, jos joutuu verkkorikoksen kohteeksi. Tällaista osaamista haluavat kaikki tutkimukseen vastanneet ikäryhmät, ja heistä eniten lisäosaamista toivovat eläkeläiset (55 %). Kyselyyn vastasi 1 500, iältään 18–79-vuotiasta, henkilöä.

Seuraavaksi eniten lisäosaamista kaivataan erilaisten digipalveluiden tai -laitteiden häiriöiden ratkaisemiseen (35 %), tietoturvapoikkeamissa toimimiseen ja niistä ilmoittamiseen (35 %) sekä mobiililaitteiden turvalliseen käyttöön (35 %).

Samaan aikaan 15 prosenttia kyselyn vastaajista on sitä mieltä, ettei heillä ole lainkaan tarvetta kasvattaa omaa osaamistaan tutkimuksessa esitetyistä digiturva-aiheista. 

Mitä digiturvasta halutaan oppia lisää

 

– Aiemmin syksyllä julkaisimme Digiturvabarometrista tuloksia, joista kävi ilmi, etteivät suomalaiset osallistu ajantasaiseen digiturvakoulutukseen siinä määrin kuin digitalisoitunut yhteiskuntamme edellyttää. Näiden uusien tulosten perusteella tiedämme, millaista koulutusta kannattaa järjestää. Verkkorikollisuuden jatkuva kasvu varmasti lisää yleistä kiinnostusta aihetta kohtaan, mutta on joka tapauksessa hienoa, että näin moni tunnistaa lisäosaamisen tarpeen, sanoo Digi- ja väestötietoviraston johtava erityisasiantuntija Kimmo Rousku

Miten digiturvasta halutaan oppia lisää

 

Onnistunut digiturvakoulutus huomioi osallistujien tarpeet ja toiveet

Suurimmalle osalle suomalaisista mieluisin tapa opetella toimimaan digiturvallisemmin ovat napakat (63 %) tai hieman perusteellisemmatkin (50 %) kirjalliset ohjeet. Myös tarkistuslistat (62 %) ja videomuotoiset (61 %) koulutukset kiinnostavat. Nuorin, 18–24-vuotiaiden vastaajaryhmä kokee pelit ja sovellukset (66 %), podcastit (42 %) ja sarjakuvat (39 %) mieluisimmiksi tavoiksi oppia.

– Tämä tieto on arvokasta niille tahoille, jotka suunnittelevat ja järjestävät koulutuksia, kuten meille viranomaisille, työnantajille, oppilaitoksille ja järjestöille. Tutkimus osoittaa, että oppimistarpeet ja -mieltymykset eivät riipu suoraan henkilön iästä. Ikää enemmän koulutusten järjestäjien kannattaakin huomioida oppijoiden elämäntilanne ja aikaisempi osaaminen. Esimerkiksi iäkkäämpi, työssäkäyvä henkilö voi suosia erilaisia oppimismenetelmiä kuin eläköitynyt ikätoverinsa, Rousku jatkaa. 

Miten digiturvasta halutaan oppia lisää eri elämäntilanteissa

 

Laadukas koulutus vahvistaa myös digirohkeutta

Digi- ja väestötietovirasto julkaisi 2.12. Digitaitoraportin, jonka keskeinen havainto on digirohkeuden tärkeys. 79 prosenttia suomalaisista kokee digitaitonsa hyviksi, mutta taitoja on pidettävä yllä opettelemalla jatkuvasti uusia asioita ja kokeilemalla rohkeasti uusia digilaitteita ja -palveluja.

Digiturvakoulutuksissa digirohkeutta voidaan tukea keskittymällä erityisesti niihin aiheisiin, joista halutaan oppia lisää sekä oppimistapoihin, jotka koetaan mieluisiksi.

– Jos digiturvallisten toimintatapojen oppiminen koetaan hankalaksi, opetusmateriaalit itselle vieraiksi tai harjoitteluaika riittämättömäksi, saatetaan turvallisuus sivuuttaa ja laitteiden ja palveluiden käyttöä jatkaa turvallisuudesta piittaamatta. Myös digiturvan kehittämisessä digirohkeus ja sen vahvistaminen ovat siis olennaisen tärkeitä tekijöitä, summaa Rousku.

Epäiletkö, että henkilötietojasi on viety tai vuotanut?

Jos epäilet, että henkilötietojasi on viety tai vuotanut verkossa, katso toimintaohjeet tilanteeseen Henkilötietojani on viety tai vuotanut -oppaasta Suomi.fi-palvelussa. Kun vastaat oppaan alussa oleviin kysymyksiin, näet juuri omaan tilanteeseesi suunnatut ohjeet ja palvelut.

Lisätiedot

Digiturvabarometri-tutkimuksen toteutti Digi- ja väestötietoviraston toimeksiannosta tutkimustoimisto Vastakaiku Oy. Tiedot kerättiin Bilendi Oy:n ylläpitämässä M3 Panelissa 6.9.–12.9.2022. Kohderyhmänä olivat 18–79-vuotiaat suomalaiset. Tutkimukseen vastasi 1 500 vastaajaa, ja painotettuna se on valtakunnallisesti edustava otos sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.

Digi- ja väestötietovirasto ottaa Digiturvabarometrin havainnot huomioon vastuullaan olevan Julkisen hallinnon digitaalisen turvallisuuden johtoryhmän (VAHTI) ja sen työryhmien toiminnassa sekä digiturvan kehittämishankkeen (JUDO) eri projekteissa.

Tutustu myös Digitaitoraporttiin Digi- ja väestötietoviraston verkkosivuilla

Yhteystiedot

Kimmo Rousku, johtava erityisasiantuntija, Digi- ja väestötietovirasto, [email protected], p. 0295 535 120

Päivitys 7.12.2022: lisätty linkki Suomi.fi-verkkopalvelun Henkilötietojani on viety tai vuotanut -oppaaseen

digiturva