Hyppää sisältöön

Digitaitokyselyn paperivastausten kerääminen siirtyy syksyyn - netissä kyselyyn voi vastata 3.4. asti

Julkaisuajankohta 26.3.2020 14.53
Tiedote

Suomalaisten digitaitojen tilaa ja digituen tarvetta selvittävän kyselyn aikataulu muuttuu koronavirustilanteen vuoksi. Netissä digitaitokyselyyn voi vastata 3.4.2020 asti. Paperiversio digitaitokyselystä pyritään käynnistämään uudelleen syksyllä tai koronavirustilanteen helpotuttua. Jo annetut paperivastaukset kerätään talteen.

Digitaitokysely on tarkoitettu kaikille, myös heille, jotka eivät käytä älylaitteita tai asioi itse sähköisesti. Kyselyyn toivotaan vastauksia mahdollisimman laajasti taidoista riippumatta. Siksi vastauksia kerätään nettikyselyn lisäksi paperilla, mutta paperivastausten kerääminen ei nykyisessä tilanteessa ole mahdollista.

Arvioiden mukaan noin neljänneksellä väestöstä olisi liian heikot digitaidot. Digitaitokyselyllä valtiovarainministeriö ja Digi- ja väestötietovirasto selvittävät kansalaisten digitaitojen tasoa ja siten digituen tarvetta.

Digitukea on tarjolla ympäri Suomen, mutta sitä useimmiten tarjotaan kasvotusten. Nykyisessä tilanteessa korostuu tarve antaa digitukea myös etänä. Tärkeää olisi tietää, kuinka moni tukea tarvitsee ja millä tasolla. Jo digitaitokyselyn aikana on tärkeää tukea ihmisten digitaitoja. Kannustamme kaikkia tukemaan läheisiään erilaisten digipalvelujen käytössä etänä. 

Sähköinen kysely löytyy osoitteesta dvv.fi/digitaitokartoitus 3.4.2020 asti.

Digitaitokysely on osa valtiovarainministeriön rahoittamaa ja Digi- ja väestötietoviraston toteuttamaa valtakunnallista digituen koordinaatiota. Kysely on ensimmäinen digitaitojen valtakunnallinen kartoitus, jonka avulla saadaan tietoa digituen ja digipalvelujen kehittämisen tueksi. Kyselyn teknisestä toteutuksesta vastaa KPMG. 

Lisätietoja digituesta Digi- ja väestötietoviraston sivuilla ja hyödyllistä tietoa digituen tarjoajille Suomidigi-sivustolla.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Minna Piirainen, Digi- ja väestötietovirasto, puh. 0295 535 280, minna.piirainen(at)dvv.fi

Erityisasiantuntija Sanna Juutinen, valtiovarainministeriö, puh. 02955 30506, sanna.juutinen(at)vm.fi

digituki