Digitaalisen henkilöllisyyden infotilaisuus 21.9. – ilmoittaudu mukaan
Tervetuloa digitaalisen henkilöllisyyden uudistamisen infotilaisuuteen torstaina 21.9.2022 klo 9-10. Tilaisuuteen ovat tervetulleita sekä julkisen hallinnon että yksityisen sektorin edustajat. Infotilaisuuteen voi osallistua Teamsin välityksellä.
Infotilaisuudessa kerromme Digitaalisen henkilöllisyyden hankkeen tuoreet kuulumiset Digi- ja väestötietovirastossa tehtävän kehitystyön osalta. Hankkeen tavoitteena on tarjota kaikille yhdenvertainen mahdollisuus osoittaa henkilöllisyytensä sekä sähköisessä että käyntiasioinnissa. Hankkeessa kehitetään passin ja henkilökortin rinnalle täysin digitaalinen henkilöllisyystodistus. Samalla kehitetään henkilöllisyyden osoittamisen ratkaisu ulkomaalaisille sähköiseen asiointiin.
Uudistusta tehdään osana valtiovarainministeriön Digitaalisen henkilöllisyyden kehittämisen ohjelmaa, joka kuuluu hallitusohjelmaan. Hankkeessa ovat mukana valtiovarainministeriö, Poliisihallitus ja Digi- ja väestötietovirasto.
Ilmoittaudu 21.9. tilaisuuteen
Digitaalisen henkilöllisyyden uudistuksen infotilaisuuksia järjestetään kerran kuussa. Lisäksi järjestämme digitaalisen henkilöllisyyden aamukahvitilaisuuksia, joihin organisaatioiden edustajat voivat tulla keskustelemaan uudistuksesta.
eIDAS Toolbox-webinaari järjestetään kahden viikon välein. Kutsut Teams-webinaareihin saat lähettämällä viestiä osoitteeseen [email protected]
- 14.9.2022 klo 9-10: eIDAS Toolbox -webinaari, ilmoittaudu
- 21.9.2022 klo 9-10: Digitaalisen henkilöllisyyden uudistuksen infotilaisuus - käyttäjäkokemukset, ilmoittaudu
- 5.10.2022 klo 9-10: eIDAS Toolbox -webinaari, ilmoittautuminen aukeaa myöhemmin
Lisätietoa
Digitaalisen henkilöllisyyden uudistus dvv.fissä
Tätä uutista päivitetään siten, että se sisältää tiedot seuraavista digitaalisen henkilöllisyyden infotilaisuuksista. Uutista on päivitetty viimeksi 26.8.2022
Eduskunta ei ehdi käsitellä digitaalisen henkilöllisyyden uudistusta mahdollistavia lakiesityksiä ennen istuntokauden loppua. Eurooppalaisen digitaalisen identiteettilompakon valmistelu jatkuu. Lue lisää tiedotteestamme.
- Palvelut henkilöasiakkaille
- Henkilöasiakkaiden käsittelyajat
- Avioliitto ja parisuhde
- Lapsen saaminen ja adoptio
- Nimiasiat
- Muutto
- Edunvalvonta ja toisen asioiden hoitaminen
- Ulkomailla tapahtuneet elämänmuutokset
- Ilmoitus muutosta ulkomailla
- Ulkomailla syntynyt lapsi
- Ulkomailla solmittu avioliitto
- Ulkomailla rekisteröity parisuhde
- Ulkomailla myönnetty avioero
- Ulkomailla muuttunut nimi
- Ulkomailla vahvistettu sukupuoli
- Ulkomailla tapahtunut kuolema
- Kansalaisuuden rekisteröiminen
- Suomen kansalaisuuden säilyttäminen
- Laillistamisohje
- Ulkomaisten asiakirjojen toimittaminen
- Ulkomaalaisena Suomessa
- Tarkasta omat henkilötietosi
- Todistukset väestötietojärjestelmästä
- Henkilötiedot väestötietojärjestelmässä
- Kuolema ja perunkirjoitus
- Vaalit ja äänioikeus
- Kansalaisaloite
- Lahjailmoituksen rekisteröinti
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Kansalaisvarmenne ja sähköinen henkilöllisyys
- Digituki kansalaisille
- Suomi.fi-verkkopalvelu
- Kaikki lomakkeet
- Avoin data
- Palvelut organisaatioasiakkaille
- Varmenteet ja kortit
- Väestötietopalvelut
- Julkishallinnon poiminta- ja päivityspalvelu
- Päivityspalvelut yrityksille ja yhteisöille
- VTJ-muutosrajapinta
- Muutostietopalvelu
- VTJkysely-rajapinta
- VTJkysely-selainsovellus
- Asukasluettelopoiminnat isännöinti- ja huoltoyrityksille
- Henkilön perustiedot -poiminta kunnille
- Henkilötunnuksen uudistaminen
- Väestötietojen käytön edellytykset
- Väestötietojärjestelmän ylläpito
- Maistraattirekisterien hakupalvelut
- Otteet rekistereistä
- Digiturvapalvelut
- Digituki
- Digitaalisen henkilöllisyyden uudistus
- Suomi.fi-palvelut
- Digitalisaatiota edistävät palvelut
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Vihkimisoikeus
- Ohjeet hyvinvointialueille
- Finnish Authenticator -tunnistuspalvelu
- Avoin data
- Verkkoasiointi
- Tietoa virastosta