Hyppää sisältöön

Digi- ja väestötietovirasto näyttää suunnan digitalisaatiolle ja palvelee elämän eri vaiheissa

Julkaisuajankohta 23.5.2018 17.30
Tiedote

Suomessa aloittaa vuoden 2020 alussa toimintansa Digi- ja väestötietovirasto. Virasto syntyy, kun Väestörekisterikeskus, maistraatit ja Itä-Suomen aluehallintovirastossa toimiva maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikkö yhdistyvät yhdeksi virastoksi. Hallinnollisesti virasto rakentuu nykyisen Väestörekisterikeskuksen pohjalle.

Päätöksen viraston uudesta nimestä julkisti kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen 23.5.2018. Nimi kuvastaa viraston tehtävää digitalisaation edistäjänä ja Suomessa asuvien ihmisten elämäntapahtumalähtöisten palvelujen tuottajana.

”Viraston uusi nimi kertoo sen keskeisestä tehtävästä digitalisaation suunnannäyttäjänä yhteiskunnassa. Digitalisaatiota innovatiivisesti hyödyntäen virasto ohjaa ja palvelee sekä kansalaisia että yrityksiä elämän eri vaiheissa”, ministeri Vehviläinen kertoo.

Vauhtia julkishallinnon digitalisaatioon ja helpotusta kansalaisten arkeen

Digi- ja väestötietovirasto ohjaa ja neuvoo koko julkishallintoa palvelujen toteuttamisessa digitaalisesti. Lisäksi se tuottaa yhteiskunnan käyttöön yhteisiä sähköisen asioinnin tukipalveluja. Tavoitteena on edistää asiakaslähtöistä digitalisaatiota yhteiskunnassa ja tietojen liikkumista eri järjestelmien välillä. Digi- ja väestötietovirasto vastaa muun muassa sähköisen asioinnin tukipalveluista sekä julkisen hallinnon tiedonhallinnan ja tietoturvallisuuden asiantuntijapalveluista.

Digi- ja väestötietovirasto vastaa väestötietojärjestelmän ylläpidosta ja kehittämisestä sekä tuottaa väestötietojärjestelmään pohjautuvia tietopalveluja viranomaisille ja yrityksille. Virasto toimii lisäksi holhousviranomaisena ja hoitaa muun muassa julkisen notaarin tehtäviä, siviilivihkimisiä, kaupanvahvistuksia, vaaleihin ja kansanäänestyksiin liittyviä tehtäviä, nimenmuutosasioita, avioliiton esteiden tutkintaa ja perukirjojen osakasluetteloiden vahvistamisia.  Virasto kehittää omaa palvelutuotantoaan asiakaslähtöisesti ja pyrkii sähköistämään palvelunsa mahdollisimman pitkälti. Asiakkaat voivat kuitenkin jatkossakin asioida viraston kanssa myös eri puolilla Suomea sijaitsevissa toimipisteissä.

”Tavoitteena on, että kansalaiselta kysytään tieto vain kerran ja sen jälkeen tiedot ovat muiden viranomaisten käytettävissä silloin kun se asioinnissa on sallittua tai asiakas siihen viranomaisen valtuuttaa. Kun tiedot liikkuvat järjestelmien välillä, kaikki samaan elämäntapahtumaan liittyvät asiat pystyy hoitamaan helpommin yhtenä kokonaisuutena. Näin kansalaisten ja yritysten asiointitarve viranomaisten kanssa vähenee, asiat sujuvat joustavammin ja arjessa jää enemmän aikaa muille asioille”, kertoo ylijohtaja Janne Viskari Väestörekisterikeskuksesta. Väestörekisterikeskuksen ylijohtaja toimii hallituksen esitysluonnoksen mukaan Digi- ja väestötietoviraston pääjohtajana.

Väestörekisterikeskuksen toiminta on muuttunut voimakkaasti sen vastuulle siirtyneiden digitalisaation edistämistehtävien myötä. Pelkästään alkuvuoden 2018 aikana Väestörekisterikeskuksessa on aloittanut työnsä noin 60 uutta digitalisaation kehittäjää. Uusia osaajia tarvitaan jatkossakin. Viskari kertoo viraston panostavan muun muassa tekoälyn parempaan hyödyntämiseen yhteiskunnassa.

Maistraattien ja Väestörekisterikeskuksen tehtävien yhdistämishanke käynnistyi vuoden 2018 alussa. Digi- ja väestötietoviraston aloittaessa 1.1.2020 jäävät historiaan vuosikymmenten ajan käytössä olleet Väestörekisterikeskuksen ja maistraattien nimet ja niiden palvelut siirtyvät Digi- ja väestötietoviraston hoidettavaksi. Vuoden 2020 alussa Digi- ja väestötietovirastossa työskentelee noin 800 henkilöä.

Muutosta koskeva hallituksen esitysluonnos on tarkoitus lähettää lausuntokierrokselle kesäkuun alussa.

Lisätiedot

valtiovarainministeriö, tietojohtaja Irja Peltonen (yhdistymishankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja), p. 02955 30138, etunimi.sukunimi(at)vm.fi - (matkoilla 23.5.2018)

valtiovarainministeriö, neuvotteleva virkamies Jaana Salmi (yhdistymishankkeen ohjausryhmän varapuheenjohtaja), p. 02955 30003, etunimi.sukunimi(at)vm.fi

Väestörekisterikeskus, ylijohtaja Janne Viskari, p. 0295 535 022, etunimi.sukunimi(at)vrk.fi