Finnish Authenticator -tunnistuspalvelu

Finnish Authenticator on ulkomaan kansalaisen tunnistuspalvelu, jonka avulla voi tunnistautua suomalaisiin julkishallinnon asiointipalveluihin, esimerkiksi Suomi.fi-valtuuksiin. Tunnistuspalvelu on englanninkielinen ja sitä voi käyttää vain palveluissa, joissa Finnish Authenticator -tunnistustapa on käytössä.

Finnish Authenticator on tunnistusvälineenä matkapuhelimeen ladattava applikaatio, jonka avulla henkilö tunnistautuu, kun hän kirjautuu asiointipalveluihin.

Palvelua voivat käyttää vähintään 18-vuotiaat henkilöt, joilla ei ole suomalaista henkilötunnusta eikä tunnistusvälinettä, mutta joilla on tarve asioida suomalaisessa asiointipalvelussa tunnistautuneena.
 

Palvelu helpottaa ulkomaisten asiakkaiden tunnistamista

Finnish Authenticator -tunnistuspalvelu helpottaa tunnistamista ja asiointia, kun henkilön ei ole mahdollista asioida kasvokkain, eikä hänellä ole suomalaista henkilötunnusta eikä tunnistusvälinettä.

Finnish Authenticatoria voidaan käyttää myös yritysten ja yhteisöjen puolesta asiointiin. Ulkomaista yritystä edustavan on haettava tarvittavat Suomi.fi-valtuudet.

Finnish Authenticator -sovelluksen avulla asiakas tunnistautuu ensin etänä. Sovellus toimii jatkossa ulkomaalaisen asiakkaan tunnistusvälineenä pankkitunnusten tapaan. 

Organisaatio vastaa Finnish Authenticatoria käyttävien asiakkaittensa tuesta, kun tuki koskee organisaation palvelussa asiointia. DVV vastaa tunnistusvälineen käyttöönottoon ja käyttöön liittyvästä asiakastuesta. 

Lue lisää

Yrityksen ja yhteisön puolesta asiointi
Virkailijavaltuuttamispalvelu
 

Tunnistuspalvelu otetaan käyttöön Suomi.fi-tunnistuksen kautta

Finnish Authenticator -palvelun hyödyntäminen edellyttää Suomi.fi-tunnistuksen käyttöä ja käyttölupaa.

Finnish Authenticatoria ei ole luokiteltu varmuustasoille kuten muita Suomi.fi-tunnistuksen kautta tarjolla olevia tunnistusvälineitä. Se ei siis ole ns. vahvan tunnistamisen väline. 

Lue lisää

Suomi.fi-tunnistus
Tunnistusvälineet Suomi.fi-tunnistuksessa
 

Finnish Authenticatorin käyttöoikeudesta tehdään sopimus 

Palvelun käytöstä tehdään sopimus DVV:n kanssa. Sopimus on voimassa toistaiseksi. Palvelu on maksullinen.

Palvelun voi saada maksutta käyttöön, jos organisaatiolla on aiemmin ollut asiointipalvelussaan käytössä Katso-tunnisteet ulkomaalaisten yrityksen puolesta asioivien henkilöiden tunnistamista varten.

Sopimuksen tekemiseksi ole yhteydessä sähköpostitse [email protected]

 

Finnish Authenticator -palvelun käyttö 

Finnish Authenticator -tunnistuspalvelussa ulkomaalainen henkilö rekisteröi itselleen ulkomaalaisen tunnisteen (UID) ja todentaa henkilöllisyytensä Finnish Authenticator -sovelluksen avulla.

Ensitunnistautumisvaiheessa henkilö kuvaa passin tai kansallisen henkilöllisyystodistuksen sekä ottaa itsestään valokuvan. Tunnistuspalvelu vahvistaa henkilöllisyyden, jos henkilöasiakirjan tiedot ja kuva vastaavat toisiaan. 

Kun henkilö on ensin rekisteröitynyt Finnish Authenticator -palvelun käyttäjäksi ja ottanut palvelun mobiilisovelluksen käyttöönsä, hän voi kirjautua suomalaiseen julkishallinnon asiointipalveluun Finnish Authenticatorin käyttäjätunnuksella, salasanalla ja sovelluksen PIN-koodilla. Ulkomaista yritystä edustavan on haettava myös tarvittavat Suomi.fi-valtuudet virkailijavaltuuttamispalvelusta, minkä jälkeen asiointi on mahdollista eri asiointipalveluissa.

Jos sähköinen ensitunnistaminen ei onnistu sovelluksella, tunnistusväline voidaan myöntää myös manuaalisen virkailijakäsittelyn kautta. Tunnistus perustuu tällöin viranomaisen myöntämään henkilöllisyyttä luotettavasti osoittavaan asiakirjaan tai sen oikeaksi todistettuun jäljennökseen.  

  • Henkilöllisyyden voi etärekisteröinnin yhteydessä todentaa passilla. Jos loppukäyttäjä on EU-kansalainen tai San Marinon, Islannin, Liechtensteinin, Norjan, Iso-Britannia tai Sveitsin kansalainen, voit henkilöllisyyden todentamiseen vaihtoehtoisesti käyttää henkilökorttia. Ajokortti tai muukalaispassi ei kelpaa henkilöllisyyden todentamiseen. 

Sovellusta ei voi ottaa käyttöön Suomen passilla tai suomalaisella henkilökortilla. Tunnistusmenetelmä ei sovellu ulkosuomalaisille, joilla on suomalainen henkilötunnus. Ulkomaalaisen tunnistetta (UID) ei pystytä yhdistämään väestötietojärjestelmän tietoihin. 
Finnish Authenticator -palvelu ei tällä hetkellä täytä kaikkia saavutettavuusvaatimuksia. Näkövammainen henkilö ei pysty itsenäisesti ottamaan sovellusta käyttöön. 

Lue lisää

Ohjeet palvelun käyttöönottoon
Virkailijavaltuuttamispalvelu
Finnish Authenticator Identification Service -palvelun saavutettavuus
 

Palvelun hinnoittelu

Finnish Authenticator -palvelua asiointipalvelussaan tunnistustapana hyödyntävälle organisaatiolle palvelun hinta on 

7,50 €/käyttäjä/v.

Palvelun käyttäjäksi määritellään henkilö, joka ottaa Finnish Authenticator -tunnistustavan käyttöön asioidakseen tietyssä asiointipalvelussa. 

Tunnistustapahtumista ei veloiteta erikseen.

Hyödyntäjäorganisaatio vastaa palvelun käyttöönoton kustannuksista, eli Suomi.fi-tunnistuksen käyttöönotosta ja integraationsa ylläpidosta asiointipalvelussaan. Ulkomaalaisen tunnistuspalvelun käyttöönotosta ei veloiteta erillisiä kustannuksia.

Palvelun käyttöönottava organisaatio arvioi oletetun käyttäjämäärän/vuosi sopimuksen teon yhteydessä. Tunnistustapaa käyttävällä organisaatioilla on velvollisuus seurata omaa käyttäjämääräänsä. Todellinen käyttäjämäärä ilmoitetaan DVV:lle ennen laskutusta. Palvelu laskutetaan jälkikäteen, vuosilaskutuksena. 

Lue lisää

Hinnasto

Voimassaolo ja palvelun tuottaminen

Me Digi- ja väestötietovirastossa vastaamme tunnistuspalvelun tuottamisesta ja tarjoamme myös tarvittavan loppukäyttäjätuen. Palvelun saatavuus on 24/7/365. Mahdolliset käyttökatkoa vaativat päivitykset ja ylläpitotyöt pyritään toteuttamaan ajankohtina, jolloin haitta on loppukäyttäjille vähäinen. 

Etärekisteröinnin onnistuttua henkilö voi käyttää tunnistustapaa kaikissa niissä asiointipalveluissa, joissa Finnish Authenticator -sovelluksella tunnistautuminen on mahdollista. Jos tunnistusvälinettä ei käytetä, se siirtyy passiiviseen tilaan 12 kuukauden jälkeen, mutta on käytettävissä viisi vuotta edellisestä lokitapahtumasta. Jos tunnistusvälinettä ei käytetä viiteen vuoteen, se poistetaan käytöstä. 

Tarvittaessa tunnistusvälineen käyttäjä voi lopettaa Finnish Authenticatorin käytön poistamalla sovelluksen ja pyytämällä käyttäjätilin poistoa palvelun itsepalvelusivuston kautta. 

Digi- ja väestötietovirasto tuottaa Finnish Authenticator -palvelua lain nojalla. Tunnistusvälineen tuottaminen perustuu lakiin väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluista (661/2009) sekä lakiin hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista (571/2016).
 

Tunnistustapahtuman yhteydessä asiakkaasta välitettävät tiedot

Ulkomaisen henkilön tunnistautuessa asiointipalveluun, Suomi.fi-tunnistus välittää käyttäjästä seuraavat tiedot:

  • Etunimi
  • Sukunimi
  • Syntymäaika
  • UID (yksilöivä tunniste)

Nämä tiedot välittyvät asiakkaasta myös tapauksissa, joissa tunnistustapaa käytetään yrityksen puolesta asiointiin. 

Ulkomaisen käyttäjän tunniste (UID)

  • Tunnisteessa on kymmenen merkkiä; yhdeksän numeroa ja tarkistusmerkki. 
  • Tunniste alkaa numerolla viisi tai kuusi. Tunnisteita jaetaan satunnaisesti avaruudesta 500000000X-699999999X. 
  • Tarkistusmerkki lasketaan samalla periaatteella kuin henkilötunnuksessa, eli jakamalla yhdeksännumeroinen luku 31:llä.
  • Tunniste on pysyvä, mutta se ei sisällä tietoa käyttäjästä, eli siitä ei voi päätellä esimerkiksi ikää, sukupuolta tai kansalaisuutta. 

UID-tunnisteita ei voi tarkistaa ulkopuolisesta rekisteristä tai järjestelmästä, vaan palvelua hyödyntävä organisaatio vastaa itse omien asiakkaidensa tiedoista ja mahdollisesta tietojen yhdistelystä asiakkaan muussa yhteydessä antamiin tietoihin. 

Ulkomaalaisen tunnistetta (UID) ei tallenneta väestötietojärjestelmään, eikä sitä pystytä yhdistämään väestötietojärjestelmän tietoihin. 

 

 

Suomen väkiluku 5 648 011