Kolmen kuukauden poikkeuksellisen koronapandemiajakson jälkeen edessä siintävät nyt kesälomat. Pian on aika irrottautua arjesta ja ladata akut.
Miten koronakevät muutti toimintaa meillä Digi- ja väestötietoviraston digiturvatiimissä? Millaisen digiloikan me otimme? Entä millaiseksi muodostuu meidän uusi normaalimme?
VAHTI-toiminta käynnistyi virtuaalisesti
Keskeisin toimintaamme ohjannut tekijä on tänä keväänä ollut siirtyminen paikkasidonnaisesta toiminnasta digitaaliseen ympäristöön.
DVV:n vastuulle siirtynyt Julkisen hallinnon digitaalisen turvallisuuden johtoryhmän (VAHTI) toiminta saatiin hienosti käyntiin, vaikka kick-off -tilaisuudessa 18.3. lopulta vain muutama puhuja kokoontui samaan fyysiseen tilaan. Te muut, n. 500 henkilöä, olitte läsnä verkossa.
Viiteen VAHTI-työryhmään saimme mukaan kaikkiaan 160 digiturvan asiantuntijaa. Työryhmät koottiin etäkokousten avulla, ja myös yhteinen aloitustilaisuus elokuussa toteutetaan etänä.
Matka fyysisestä virtuaaliseen maailmaan jatkuu
Kevään aikana VAHTI-asiantuntijaryhmien fasilitoidut työpajat siirrettiin verkkoon, samoin digiturvalähetykset sekä VAHTI-kuukausi-infot.
Millaista palautetta sitten saimme verkkolähetyksistä? Erinomaista. Osallistujien antama arvosana asteikolla 1–5 on reilusti yli neljän. Verkkolähetyksistä tuleekin meille varmasti osa uutta normaalia.
Tulemme siis jatkamaan pääosin digimaailmassa. Tilanteen salliessa hyödynnämme lisäksi fyysisen maailman parhaita puolia: kahdenvälisiä tapaamisia ja vapaamuotoisempaa keskustelua – ilman korvia painavia luureja tai kesken kokouksen syliin hyppääviä lemmikkejä. Uudessa normaalissa yhdistyvät virtuaalisen ja fyysisen maailman parhaat puolet.
Tuore raporttimme avaa koronapandemian vaikutuksia digimaailmaan
Entä miten kevät on sujunut teillä, meidän asiakkaillamme? Julkisen hallinnon organisaatioille toteuttamamme kyselyn mukaan erittäin hyvin.
Valtaosa uusista etätyökäytännöistä on ollut menestys. Palveluiden saatavuudessa ei ole ollut merkittäviä häiriöitä – etenkään kun kapasiteettia sekä etätyöpalveluihin että muihin infrastruktuuripalveluihin on lisätty.
Digitaalisessa toimintaympäristössä on kuitenkin ilmennyt myös uudenlaisia uhkia, jotka tulee ottaa paremmin hallintaan – lue näistä lisää kyselyn pohjalta laatimastamme raportista.
Eli uusi normaali? Meillä pitää olla kyky toteuttaa riskienhallintaa entistä ketterämmin ja saada uudenlaisia, kriittisiä riskejä vieläkin paremmin hallintaan.
PS. Olethan jo tutustunut kuukausittaisiin digi- ja kyberturvakatsauksiimme? Uusimmassa jaksossa pääteemasta keskustelevat muun muassa tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen F-Securesta ja valtion kyberturvallisuusjohtaja Rauli Paananen liikenne- ja viestintäministeriöstä. Vinkki: voit kuunnella näitä videoita podcast-tyyppisesti!
Verkkolähetykset
Kevään digiturvalähetykset: 1, 2, 3 ja 4
Digi- ja kyberturvallisuuskatsaukset
Kimmo Rousku
Kimmo Rousku työskentelee johtavana erityisasiantuntijana Digi- ja väestötietovirastossa. Hän vastaa VAHTI-toiminnan operatiivisesta johtamisesta ja toiminnan kehittämisestä.
[email protected], puh. 0295 535 120, @kimmorousku