Omaisen kuolemaan liittyvän palvelupolun muotoilu käynnistyi ekosysteemifoorumissa
Väestörekisterikeskus, maistraatit, Verohallinto ja joukko muita sidosryhmiä kokoontui yhteen miettimään, kuinka omaisen kuolemaan liittyvää byrokratiaa ja palveluita saisi kevennettyä kansalaisen näkökulmasta.
Omaisen menehtyessä hoidettavien asioiden määrä on suuri ja hajautunut usealle yksityiselle ja julkiselle toimijalle. Mukana oli edustajia myös mm. oikeus- ja valtiovarainministeriöistä, pankeista, oikeusavusta sekä hautaustoimistoista.
Ekosysteemifoorumi sai alkunsa maistraattien omaisen kuolemaan liittyneestä kehitysprojektista, jonka tuloksena syntyi hahmotelma omaisen kuoleman asiakaspolusta. Polkua on työstetty eteenpäin Verohallinnon, Väestörekisterikeskuksen ja maistraattien yhteistyönä. Nyt mukaan otettiin kirjo sidosryhmiä ja yhteistyökumppaneita, jotta muotoilutyötä voitaisiin jatkaa koko ekosysteemi huomioiden.
Tilaisuuden tarkoituksena oli tarkastella omaisen kuolemaa ja siihen liittyviä asioita ekosysteemiajattelun näkökulmasta ja asiakaslähtöisesti. Aamupäivän aikana osallistujat kartoittivat palvelupolkuun tarvittavia muutoksia ja pohtivat, miten palvelupolkua pitäisi lähteä kehittämään viranomaisten, lainsäätäjien ja yksityisten toimijoiden yhteistyöllä. Tilaisuudessa sovittiin, että työtä lähdetään edistämään ainakin kuoleman ennakoinnin, testamentin ja perunkrijoituksen teemojen kautta. Katso täältä D9-tiimin tekemä kooste tilaisuuden sisällöstä ja annista (pdf).
Tilaisuuden järjesti Väestörekisterikeskuksen D9-tiimi yhdessä Verohallinnon kanssa. Väestörekisterikeskus ja Verohallinto keskustelevat kesäkuussa, miten verkoston työtä lähdetään edistämään. Työtä on tarkoitus jatkaa syksyllä ja kutsua yhteistyökumppaneita mukaan vielä laajemmin.
- Palvelut henkilöasiakkaille
- Muutto
- Tarkasta omat henkilötietosi
- Tilaa todistus väestötietojärjestelmästä
- Nimenmuutos
- Edunvalvontavaltuutus ja varautuminen
- Aikuisen edunvalvonta
- Näin haet itsellesi edunvalvojaa
- Näin ilmoitat edunvalvontaa tarvitsevasta henkilöstä
- Milloin edunvalvoja tarvitsee luvan?
- Edunvalvojan tehtävät
- Milloin edunvalvoja tarvitsee sijaisen?
- Päämiehen toimintakelpoisuuden rajoittaminen
- Milloin edunvalvonta päättyy?
- Tietoa päämiehen läheisille
- Poissa olevan henkilön tai omaisuuden tulevan omistajan etujen valvominen
- Alaikäisen omaisuuden edunvalvonta
- Milloin alamme seurata alaikäisen omaisuuden hoitoa
- Tietoa edunvalvojille
- Alaikäisen edunvalvojan tehtävät
- Milloin edunvalvoja tarvitsee luvan?
- Milloin alaikäinen tarvitsee edunvalvojan elatusapuasiaa varten
- Milloin edunvalvoja tarvitsee sijaisen?
- Ohjeita leskeksi jääneelle lasten huoltajalle
- Usein kysyttyä alaikäisen edunvalvonnasta
- Lapsen syntymä ja adoptio
- Avioliitto ja parisuhde
- Kuolema ja perunkirjoitus
- Ulkomaalaisena Suomessa
- Ulkomaalaisen rekisteröinti väestötietojärjestelmään
- Opiskelijan opas
- Kotikunta
- Perhesuhteet ja siviilisääty
- Ulkomaalaisen muutto Suomeen, Suomessa ja Suomesta
- Ohjeita Ukrainasta saapuville
- Інструкції для українців
- Erityisasiantuntijoiden ja kasvuyrittäjien pikakaista
- Työntekijän opas
- Laillistamisohje
- Ulkomaisten asiakirjojen toimittaminen
- Julkisen notaarin todistamispalvelut
- Kansalaisuus
- Sukupuolen vahvistaminen
- Uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyys
- Vaalit, äänioikeus ja kansalaisaloite
- Kaupanvahvistus
- Lahjailmoituksen rekisteröinti
- Kansalaisvarmenne ja sähköinen henkilöllisyys
- Palvelut organisaatioasiakkaille
- Varmenteet, kortit ja leimat
- Väestötietopalvelut
- Väestötietojärjestelmän ylläpito
- Maistraattirekisterien hakupalvelut
- Otteet rekistereistä
- Digiturvapalvelut
- Digituki
- Suomi.fi-palvelut
- Digitalisaatiota edistävät palvelut
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Vihkimisoikeus
- Ohjeet hyvinvointialueille
- Finnish Authenticator -tunnistuspalvelu
- Avoin data
- Verkkoasiointi
- Tietoa virastosta
- Digi- ja väestötietovirasto
- Meille töihin
- Asioi sähköisesti
- Yhteystiedot
- Ajankohtaista
- Digi- ja väestötietovirasto sosiaalisessa mediassa
- Yleistiedoksiannot ja kuulutukset
- Automaattinen ratkaisumenettely
- Laatupolitiikka
- Asiakkaiden yhdenvertaisuussuunnitelma
- Tietosuoja
- Medialle
- Esitteet ja julkaisut
- Väestötietojärjestelmä
- Hankkeet
- Ennakointi ja tutkimusyhteistyö