Väestörekisterikeskuksen ylijohtaja Janne Viskari ehdolla vuoden digijohtajaksi
Tietotekniikan ja digitalisaation ammattilaismedia Tivi valitsee Vuoden digijohtajan tänä vuonna toista kertaa. Ehdolla vuoden digijohtajaksi ovat Väestörekisterikeskuksen ylijohtaja Janne Viskarin lisäksi OP:n Harri Nummela sekä Finnairin Katri Harra-Salonen. Tivi valitsee samalla myös vuoden CIO:n.
Vuoden digijohtaja -tunnustuksella halutaan nostaa esille digitaalisen liiketoiminnan edelläkävijöitä. Vuonna 2018 ehdokkaiden joukossa on siis myös valtionhallinnon edustajia – Vuoden CIO -kategoriassa ehdolla on valtiovarainministeriön ICT-johtaja Anna-Maija Karjalainen.
- Todella upeaa, että julkishallinnossa pitkäjänteisesti tehty työ toimivamman digitaalisen yhteiskunnan luomiseksi on noteerattu myös tällä tavalla, toteaa ylijohtaja Viskari.
Ylijohtaja Janne Viskari aloitti tehtävässään marraskuussa 2017. Ennen ylijohtajan virkaa Viskari toimi Väestörekisterikeskuksen Digitaaliset palvelut -yksikön johtajana. Viskarin toi Väestörekisterikeskukseen vuonna 2014 alkanut KaPA-ohjelma, jonka toteuttamisesta hän vastasi.
Väestörekisterikeskus, maistraatit ja maistraattien ohjausyksikkö yhdistyvät digivirastoksi
Uusi virasto kerää yhteen Väestörekisterikeskuksen, maistraattien ja Itä-Suomen aluehallintovirastossa toimivan maistraattien ohjaus- ja kehittämisyksikön (MOK) tehtävät ja siten myös henkilöstön muodostaen noin 800 hengen organisaation. Vielä nimetön virasto aloittaa toimintansa vuoden 2020 alusta.
Viraston keskeinen tehtävä on digitalisaation edistäminen ja elämäntilannelähtöisten palvelujen tuottaminen.
- Uuden digitalisaatiota edistävän viraston myötä Suomen digitalisaation toimeenpano vahvistuu entisestään. Vakaa tarkoituksemme on avittaa Suomi maailman edistyneimmäksi digiyhteiskunnaksi. Vaikka digiviraston toimeenpano koskettaakin keskeisesti julkishallinnon toiminnan tehostamista, on huomattavaa, että digitalisaatio ei noudata sektorirajoja ja varsin monet virastomme palveluista on tarkoitettu hyödyttämään myös yrityksiä, ylijohtaja Viskari korostaa.
Tivin artikkeli: Kenestä Vuoden CIO ja digijohtaja? (Koko artikkelin lukeminen vaatii kirjautumisen)
- Palvelut henkilöasiakkaille
- Muutto
- Tarkasta omat henkilötietosi
- Tilaa todistus väestötietojärjestelmästä
- Nimenmuutos
- Edunvalvontavaltuutus ja varautuminen
- Aikuisen edunvalvonta
- Näin haet itsellesi edunvalvojaa
- Näin ilmoitat edunvalvontaa tarvitsevasta henkilöstä
- Milloin edunvalvoja tarvitsee luvan?
- Edunvalvojan tehtävät
- Milloin edunvalvoja tarvitsee sijaisen?
- Päämiehen toimintakelpoisuuden rajoittaminen
- Milloin edunvalvonta päättyy?
- Tietoa päämiehen läheisille
- Poissa olevan henkilön tai omaisuuden tulevan omistajan etujen valvominen
- Alaikäisen omaisuuden edunvalvonta
- Milloin alamme seurata alaikäisen omaisuuden hoitoa
- Tietoa edunvalvojille
- Alaikäisen edunvalvojan tehtävät
- Milloin edunvalvoja tarvitsee luvan?
- Milloin alaikäinen tarvitsee edunvalvojan elatusapuasiaa varten
- Milloin edunvalvoja tarvitsee sijaisen?
- Ohjeita leskeksi jääneelle lasten huoltajalle
- Usein kysyttyä alaikäisen edunvalvonnasta
- Lapsen syntymä ja adoptio
- Avioliitto ja parisuhde
- Kuolema ja perunkirjoitus
- Ulkomaalaisena Suomessa
- Ulkomaalaisen rekisteröinti väestötietojärjestelmään
- Opiskelijan opas
- Kotikunta
- Perhesuhteet ja siviilisääty
- Ulkomaalaisen muutto Suomeen, Suomessa ja Suomesta
- Ohjeita Ukrainasta saapuville
- Інструкції для українців
- Erityisasiantuntijoiden ja kasvuyrittäjien pikakaista
- Työntekijän opas
- Laillistamisohje
- Ulkomaisten asiakirjojen toimittaminen
- Julkisen notaarin todistamispalvelut
- Kansalaisuus
- Sukupuolen vahvistaminen
- Uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyys
- Vaalit, äänioikeus ja kansalaisaloite
- Kaupanvahvistus
- Lahjailmoituksen rekisteröinti
- Kansalaisvarmenne ja sähköinen henkilöllisyys
- Palvelut organisaatioasiakkaille
- Varmenteet, kortit ja leimat
- Väestötietopalvelut
- Väestötietojärjestelmän ylläpito
- Maistraattirekisterien hakupalvelut
- Otteet rekistereistä
- Digiturvapalvelut
- Digituki
- Suomi.fi-palvelut
- Digitalisaatiota edistävät palvelut
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Vihkimisoikeus
- Ohjeet hyvinvointialueille
- Finnish Authenticator -tunnistuspalvelu
- Avoin data
- Verkkoasiointi
- Tietoa virastosta
- Digi- ja väestötietovirasto
- Meille töihin
- Asioi sähköisesti
- Yhteystiedot
- Ajankohtaista
- Digi- ja väestötietovirasto sosiaalisessa mediassa
- Yleistiedoksiannot ja kuulutukset
- Automaattinen ratkaisumenettely
- Laatupolitiikka
- Asiakkaiden yhdenvertaisuussuunnitelma
- Tietosuoja
- Medialle
- Esitteet ja julkaisut
- Väestötietojärjestelmä
- Hankkeet
- Ennakointi ja tutkimusyhteistyö