Hyppää sisältöön

Täytätkö tänä vuonna 18 vuotta? Tarkkaile postiasi tammikuussa! 

Julkaisuajankohta 21.1.2021 7.30
Tiedote

Digi- ja väestötietovirasto, Kela, Ohjaamot ja poliisi onnittelevat syntymäpäiväkortilla kaikkia tänä vuonna 18 vuotta täyttäviä nuoria. Samalla ne muistuttavat, että täysi-ikäistymisen myötä moni virallinen asia on hoidettava itse. 

18 vuoden ikä tuo monia oikeuksia ja uusia velvollisuuksia nuoren arkeen, kun muun muassa viranomaisasiat tulee hoitaa itse. Vanhemmat eivät voi enää asioida täysi-ikäisen nuoren puolesta ilman erillistä puolesta-asioinnin valtuutusta. 

Suomi.fi/18v-verkkosivuilla on tietopaketti täysi-ikäistymisestä 

Tätä uutta elämänvaihetta tukemaan Suomi.fi-verkkopalveluun luotu Suomi.fi/18v-tietopaketti kokoaa yhteen kaikki ne viralliseen asiointiin liittyvät asiat, jotka täysi-ikäistyttyään on otettava huomioon. Lisäksi Digi- ja väestötietovirasto, Kela, Ohjaamot ja poliisi ohjaavat täysi-ikäistyviä nuoria sivulle omalla syntymäpäiväkortilla, jossa täysi-ikäistymisen tuomista muutoksista kerrotaan. 

–  Nuoruus on ihanaa aikaa ja se antaa mahdollisuuden päättää omista asioistaan.  18-vuotiaana saa ajokortin, pääsee äänestämään ja voi mennä naimisiin tai rekisteröidä parisuhteensa. Täysi-ikäisyys tuo nuorelle myös velvollisuuksia – esimerkiksi veroasioiden hoitamista ja etuuksien hakemista, kertoo viestintä- ja markkinointijohtaja Liinu Lehto Digi- ja väestötietovirastosta. 
    
Julkishallinnon palvelut sähköistyvät nyt vauhdilla ja lähes kaikki asiointipalvelut ovat jo saatavissa verkossa palvelupisteasiointia joustavammin. 
- Nuoren kannattaa hankkia verkkopankkitunnus tai mobiilivarmenne, sillä se sujuvoittaa asiointia viranomaisten kanssa, sanoo Lehto. 

– Sähköisiin palveluihin siirtyminen on sekä taloudellinen että ekologinen teko, ja se mahdollistaa asioinnin itselle parhaiten sopivaan aikaan, paikasta riippumatta. Nuorellehan digipalveluiden käyttö on hyvin luontevaa, Lehto jatkaa. 

Myös Ohjaamot neuvovat nuoria

Jos viranomaisasiointi ei ole tuttua, apua saa esimerkiksi Ohjaamoista, joissa palvellaan sekä paikan päällä että puhelimitse, Whatsappilla, tekstiviestillä tai sähköpostilla. 

– Ohjaamosta saa maksutonta apua monenlaisiin asioihin omaan elämään liittyen, esimerkiksi opiskeluun, työllistymiseen, asumiseen ja hyvinvointiin. Kaikki alle 30-vuotiaat ovat tervetulleita Ohjaamoon. Siellä osataan aina auttaa ja neuvoa eteenpäin. Ohjaamojen yhteystiedot ja aukioloajat löytyvät Ohjaamot.fi-sivustolta, kertoo Pasi Savonmäki Ohjaamoita koordinoivasta Kohtaamo-hankkeesta.  

18-vuotiaan tietopaketti on kaikkien saatavilla osoitteessa suomi.fi/18v

Onnittelukortti täysi-ikäistyville postitetaan tänä vuonna toista kertaa kaikille väestötietorekisterin mukaan 18 vuotta täyttäville Suomessa asuville henkilöille tammikuun aikana. 

Tiedote - VAIN Henkilöasiakkaat-etusivulle