Hyppää sisältöön

TAISTO-harjoituksille Vuoden tietoturvapalvelu -tunnustus

Julkaisuajankohta 28.10.2021 12.34
Tiedote

Tietoturva ry on antanut Vuoden tietoturvapalvelu -tunnustuksen Digi- ja väestötietoviraston tuottamille TAISTO-harjoituksille. Palkintoraati perusteli valintaa toteamalla, että TAISTO-harjoitukset ovat merkittävästi kehittäneet niihin osallistuneiden organisaatioiden osaamista ja kykyä toimia erilaisissa digiympäristön häiriötilanteissa. Tietoturvatunnustukset jaettiin Digiturvaviikon livelähetyksessä keskiviikkona 27.10.2021.

TAISTO on tietosuoja- ja tietoturvaloukkausten hallinnan harjoitus, jossa häiriötilanteissa toimimista harjoitellaan kuvitteellisten tilanteiden kautta. TAISTO-harjoituksiin osallistuu vuosittain noin 250 organisaatiota, ja harjoitus kokoaa noin 2500 henkilöä harjoittelemaan ja kehittämään digitaalista turvallisuutta. Harjoitus on avoin ja maksuton kaikille julkisen hallinnon organisaatioille sekä niiden yhteistyökumppaneille ja sidosryhmille.

Tänä vuonna TAISTO järjestetään neljättä kertaa, ja harjoitus käynnistyy ensi viikolla. Harjoitus toteutetaan marraskuussa joka torstai saman sisältöisenä, ja harjoitukseen osallistuvat tiimit voivat valita itselleen sopivan harjoituspäivän seuraavista: 4.11., 11.11., 18.11. ja 25.11. TAISTO21-harjoituksen ilmoittautuminen on parhaillaan auki, ja mukaan mahtuu vielä.

Harjoitus on rakennettu ajankohtaisia uhkia tarkkaillen. Tämän vuoden TAISTO keskittyy inhimillisten erehdysten pohjalta syntyvien häiriötilanteiden ympärille. Uutta tänä vuonna on erityisesti häiriö- ja kriisiviestintään keskittyvä tehtäväkokonaisuus.

”Olemme saaneet aikaisemmista harjoituksista erinomaista palautetta tapahtumien ajankohtaisuudesta ja realistisuudesta. Kun häiriöitä voi harjoitella mahdollisimman todentuntuisissa olosuhteissa, muodostuu helpommin uusia, käytäntöön siirtyviä toimintatapoja. Harjoitus avaa silmiä, ja asioita opitaan, vaikka osaamista jo olisikin”, kertoo TAISTO21-harjoituksen johtaja Hanna Heikkinen Digi- ja väestötietovirastosta.

”Tietoturvauhkan realisoituessa organisaation viestintä on kriittisessä roolissa tilanteen haltuunotossa. Siksi uutena elementtinä harjoituksessa on mukana viestinnän tehtäväkokonaisuus, ja kutsummekin harjoitukseen mukaan erityisesti organisaatioiden viestijät”, Heikkinen sanoo.

Heikkinen kiittää Tietoturva ry:tä tunnustuksesta koko TAISTO-tiimin puolesta ja toteaa: ”Kiitos tästä tunnustuksesta kuuluu myös kaikille TAISTOssa harjoitelleille organisaatiolle ja harjoitustiimien jäsenille. Teitä varten TAISTOa tehdään.”

Mikä TAISTO?

TAISTO on Suomen suurin digitaalisen turvallisuuden harjoitus. Kolmen vuoden aikana yhteensä 720 organisaatiota ja yli 7 000 henkilöä on osallistunut TAISTOon. Mukana on ollut harjoitustiimejä mm. kunnista, valtionhallinnosta, korkeakouluista ja yrityksistä.

Digi- ja väestötietovirasto toteuttaa ja ohjaa TAISTO-harjoituksen. TAISTO21 on suunniteltu yhteistyössä Keskusrikospoliisin, Kuntaliiton, Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen, tietosuojavaltuutetun toimiston, Valtorin, Turvallisuuskomitean ja Huoltovarmuuskeskuksen kanssa.

TAISTO-harjoituksessa organisaatiot voivat kehittää digimaailman häiriötilanteiden hallintaa, testata omia toimintamallejaan, parantaa osaamistaan ja harjoitustiimin kykyä toimia yhdessä sekä tunnistaa kehittämistarpeita. TAISTOn tavoitteena on myös vahvistaa harjoituskulttuuria ja mahdollistaa hyvä harjoituskokemus niin ensikertalaisille kuin jo kokeneillekin harjoittelijoille.

Lisää asiaa harjoittelusta ja varautumisesta on tarjolla Digiturvaviikolla torstaina 28.10.2021, jolloin ääneen pääsevät TAISTOssa harjoitelleet tahot. Ohjelmaa voi seurata suorana lähetyksenä tai tallenteena.

Lisätiedot

Lisätiedot TAISTO-harjoituksesta: Hanna Heikkinen, tietoturva-asiantuntija, Digi- ja väestötietovirasto, [email protected], puh. 029 553 5121

Lisätiedot Vuoden tietoturvatunnustuksista ja palkintoperusteista: Tomi Marttinen, hallituksen puheenjohtaja, Tietoturva ry, [email protected], puh. 040 550 9286

Linkit

Lue lisää TAISTO-harjoituksesta

Seuraa Digiturvaviikon ohjelmaa livenä tai tallenteena. TAISTOsta ja harjoitustoiminnasta keskustellaan 28.10.2021.

Lue myös

Hanna Heikkisen blogi: TAISTO on turvallinen tilaisuus harjoitella häiriötilannetta ja vahvistaa omaa osaamista, 27.10.2021

JUDO-hanke TAISTO-harjoitus VAHTI digiturva