Suomi.fi-viestit on vähentänyt paperipostin määrää merkittävästi Tampereen varhaiskasvatuksessa – “Viestit hyödyttäisi kuntaorganisaatioita laajemminkin”
Tampereen kaupunki otti käyttöön eVaka-järjestelmän keväällä 2022. Nyt myös varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen päätökset toimitetaan Suomi.fi-viestien avulla sähköisesti eVakan kautta. Muutos vähensi huomattavasti postitettavien päätösten sekä postitukseen liittyvän työn määrää ja sujuvoitti sisäisiä prosesseja. Positiivisten kokemusten perusteella Tampereella hämmästellään, miksei Viestit ole käytössä kuntaorganisaatioissa nykyistäkin laajemmin.
Tampereen kaupunki otti käyttöön eVaka-järjestelmän pari vuotta sitten. Järjestelmän oli aiemmin vuonna 2020 kehittänyt ja ottanut käyttöön Espoon kaupunki. Kaupungit saivat yhdessä järjestelmän kehittämiseen tukea valtiovarainministeriöltä. Tampereen jälkeen eVakan käyttäjiksi ovat ryhtyneet lisäksi Oulu ja Turku. Tällä hetkellä järjestelmästä tehdään implementaatioita myös Tampereen kahdeksan kehyskunnan käyttöön.
Suomi.fi-viestit ovat alusta asti olleet osa järjestelmää, ja ovat käytössä kaikissa käyttäjäkunnissa. Viestien välityksellä kulkevat sähköisessä muodossa kaikki varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa tehtävät päätökset, eli esimerkiksi paikka-, arvo- ja maksupäätökset.
”Ekologinen näkökulma on tässä vahva.
Kun työaikaa ei enää kulu
niin paljon päätösten postitukseen,
säästetään kustannuksissa.
Huomio voidaan kohdistaa
paremmin oikeisiin asioihin”
Paperipostin määrä pienemmäksi
Suomi.fi-viestien käyttöönotto on vähentänyt paperipostin määrää Tampereen varhaiskasvatuksessa merkittävästi. Niille vastaanottajille, joilla ei ole käytössä Suomi.fi-viestit, tulostetaan ja postitetaan kirjeet suoraan Suomi.fi-palvelun kautta. Paperipostitus ei siis enää vie erikseen työaikaa Tampereen varhaiskasvatuksen henkilökunnalta, kun Suomi.fi-viestit osaa ohjata lähetettävät viestit automaattisesti sähköiseen ja paperipostituskanavaan. Tampereella iloitaan siitä, että työajan lisäksi muutos säästää myös luontoa.
”Ekologinen näkökulma on tässä vahva. Tottakai samalla säästetään kustannuksissa, kun työaikaa ei enää kulu niin paljon päätösten postitukseen, ja huomio voidaan kohdistaa paremmin oikeisiin asioihin”, Tampereen kaupungin eVakan tuoteomistaja Heli Ketola huomauttaa.
Lisäksi Tampereella iloitaan siitä, että Suomi.fi-viestien käyttäjät saavat päätökset huomattavasti nopeammin. Palvelun avulla huoltaja saa päätöksen heti, kun taas paperikirjeenä päätöksen saamiseen menee aikaa useampi päivä, joskus jopa viikko.
Kuntaorganisaatioissa voitaisiin käyttää Suomi.fi-viestejä laajemminkin
Tällä hetkellä eVakan käyttöönottoa pohditaan myös muutamassa muussa kunnassa ja kyselyjä siitä on tullut jonkin verran, Tampereelta kerrotaan. Heistä Suomi.fi-viestejä voisi ottaa kuntaorganisaatioissa huomattavasti nykyistä laajemmin käyttöön.
”Kyllähän Suomi.fi-viestit sujuvoittaa asioita ja palvelun hyödyt ovat selkeät. Yllättävän vähän se silti tulee muiden kuntien palveluissa vastaan. Mielestämme sen käyttö voisi olla vielä runsaasti nykyistä laajempaa”, Ketola sanoo.
Toiminta sujuvoituu sitä enemmän, mitä useampi kansalainen siirtyy vastaanottamaan viranomaispostit sähköisesti Suomi.fi-viesteihin.
Kiinnostuitko? Kysy meiltä lisää
Digi- ja väestötietoviraston digiratkaisut-tiimi kertoo mielellään lisää Suomi.fi-viesteistä.
Ota yhteyttä: [email protected]
- Palvelut henkilöasiakkaille
- Muutto
- Tarkasta omat henkilötietosi
- Tilaa todistus väestötietojärjestelmästä
- Nimenmuutos
- Edunvalvontavaltuutus ja varautuminen
- Aikuisen edunvalvonta
- Näin haet itsellesi edunvalvojaa
- Näin ilmoitat edunvalvontaa tarvitsevasta henkilöstä
- Milloin edunvalvoja tarvitsee luvan?
- Edunvalvojan tehtävät
- Milloin edunvalvoja tarvitsee sijaisen?
- Päämiehen toimintakelpoisuuden rajoittaminen
- Milloin edunvalvonta päättyy?
- Tietoa päämiehen läheisille
- Poissa olevan henkilön tai omaisuuden tulevan omistajan etujen valvominen
- Alaikäisen omaisuuden edunvalvonta
- Lapsen syntymä ja adoptio
- Avioliitto ja parisuhde
- Kuolema ja perunkirjoitus
- Ulkomaalaisena Suomessa
- Ulkomaalaisen rekisteröinti väestötietojärjestelmään
- Opiskelijan opas
- Kotikunta
- Perhesuhteet ja siviilisääty
- Ulkomaalaisen muutto Suomeen, Suomessa ja Suomesta
- Ohjeita Ukrainasta saapuville
- Інструкції для українців
- Erityisasiantuntijoiden ja kasvuyrittäjien pikakaista
- Työntekijän opas
- Laillistamisohje
- Ulkomaisten asiakirjojen toimittaminen
- Julkisen notaarin todistamispalvelut
- Kansalaisuus
- Sukupuolen vahvistaminen
- Uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyys
- Vaalit, äänioikeus ja kansalaisaloite
- Kaupanvahvistus
- Lahjailmoituksen rekisteröinti
- Kansalaisvarmenne ja sähköinen henkilöllisyys
- Palvelut organisaatioasiakkaille
- Varmenteet ja kortit
- Väestötietopalvelut
- Väestötietojärjestelmän ylläpito
- Maistraattirekisterien hakupalvelut
- Otteet rekistereistä
- Digiturvapalvelut
- Digituki
- Suomi.fi-palvelut
- Digitalisaatiota edistävät palvelut
- Julkisen notaarin palvelut
- Kaupanvahvistus
- Vihkimisoikeus
- Ohjeet hyvinvointialueille
- Finnish Authenticator -tunnistuspalvelu
- Avoin data
- Verkkoasiointi
- Tietoa virastosta
- Digi- ja väestötietovirasto
- Meille töihin
- Asioi sähköisesti
- Yhteystiedot
- Ajankohtaista
- Yleistiedoksiannot ja kuulutukset
- Automaattinen ratkaisumenettely
- Laatupolitiikka
- Asiakkaiden yhdenvertaisuussuunnitelma
- Tietosuoja
- Medialle
- Esitteet ja julkaisut
- Väestötietojärjestelmä
- Hankkeet
- Ennakointi ja tutkimusyhteistyö